Ehtisiköhän tässä välissä kirjoittaa muutaman rivin? Olisi kiva, jos ehtisin joka päivä kirjoittamaan edes jotain. Päiväkirjatyylisesti. Jäisi itselle jotain muistikuvaa, mitä on milloinkin tapahtunut, ja jos ei mitään tapahdu, niin mitä olen ajatellut. Joka päivä sitä jotain uutta ajatusta on löytävinän ainakin, kun on ehkä liikaakin aikaa miettiä kaikenlaista. Sanat on työkaluja, palikoita ja aina niistä jotain hyötyä on. Ajatukset eivät ehkä liikaa ruuhkaudu päässä kun pääsevät ulos. Ei sula aivot ihan mössöksi, kun saa sinne jonkunlaista järjestystä, sanoja ulos peräkkäin ja samaan aikaan päässäkin varmaan jonkunlaiseen järjestykseen, vaikkei jonoon kuitenkaan. Niin kuin muistotkaan eivät suoralla janalla kulje. Aina jotain pulpahtelee jostain, yleensä todella epäjohdonmukaisesti. Niin kuin nyt tämä blogikin on varmaan todella sekava, mutta olkoon. Jossain sanottiin, että liiallinen sanoilla nokkelointi kertoo ahdistuksesta. On varmaan totta.
Tänään on ollut aika aktiivinen päivä, tai nyt iltapäivästä iltaan ainakin. Nukuin viime yön tosi huonosti, jäin liian pitkäksi aikaa valvomaan, katsoin sen elokuvan joka loppui yhdeltä yöllä ja sen jälkeen vielä kirjoittelin tänne melkein tunnin, ehkä 40 minuuttia. Kahden aikaan vasta menin sänkyyn, hetken yritin lukea, ei väsyttänyt enää. Yritin kuitenkin nukkua. Kello oli varmaan kolmea tai neljää, kun sain vähän unen päästä kiinni. En kunnolla kuitenkaan. Nukuin kamalan kevyesti, tai torkuin paremminkin. En päässyt kunnolla rentoutumaan ja vaipumaan uneen, ei tullut sitä raskasta, pehmeää nukahtamisen tunnetta, jäin vähän välitilaan, en päässyt lämpimän sängyn pehmeyteen. Inhottava yö. Inhoan tuollaisia kylmiä, kovia öitä. Aamulla herään tyhjään oloon ja kaikki tympeä taas alkaa jauhamaan päässä. Ja samaan aikaan on ihan tyhjä olo. Tuijotan eteen ja mietin taas, että miksi piti taas tähänkin päivään herätä. Tarpeetonta.
Syötiin aamupalaa, luettiin lehteä. Otin likaiset lakanat pois sängystä ja laitoin pesukoneen päälle. J. tekin pihalla lumitöitä, yöllä oli talvi tullut takaisin ja tuonut parikymmentä senttiä lisää lunta, kahdeksan astetta pakkasta ja kylmän viiman. E. lähti isänsä luokse ja me J.n kanssa lähdettiin ulkoilemaan; en edelleenkään halua olla koko päivää sisällä ja vaikka pakotan itseni ulos. Millään ei olisi jaksanut tai huvittanut, mutta mentiin silti. Oli ihan nättiä, kun on taas paljon puhtaan valkoista lunta ja aurinko paistoi. Käveltiin pieni lenkki rantoja pitkin ja käytiin kahvilla, otin teetä ja feta-kasvispiirakkaa. Hyvin maistui kylmässä ja viimassa kävelyn päälle. Täällä on ihania paikkoja ja kivoja kahviloita, tuokin ihana, punainen mökki meren rannalla. Usein käyn sielläkin päin kävelemässä, muttei yksin oikein tule mentyä kahvilaan. Ihan tyhmää. Pitäisi vaan mennä.
Lenkkeilyn jälkeen käytiin kaupassa, ruokaa pariksi päiväksi, 50 e taas meni. Kaikki on kamalan kallista. Haluan kuitenkin ostaa tuoretta ja terveellistä ruokaa, paljon kasviksia, hedelmiä, raejuustoa, kalaa, kanaa (mitä en osin itse syö). Vohvelitarpeita. Ja pari pääsiäismunaa. Ei kuitenkaan laitettu ruokaa, E. oli siellä isällään ja laiskotti, luettiin kirjoja ja oltiin vaan ja löhöiltiin. Meinasin nukahtaa, oli mukavan rento olo. Koitan kaikin voimin olla nukkumatta päivällä, siinä melkein onnistunutkin. Luin nyt alkuillasta Hotakaisen kirjan loppuun. Osittain oli ennalta-arvattava, mutta lukemisen arvoinen kyllä ja ihan hyviä ajatuksia siitäkin tuli. Suosittelisin kyllä. Kirjan loppu oli ehkä hajanainen ja tarina lössähti kasaan. Jäi jotenkin kesken. Mutta seuraavaa kohti. Pari kolme hyvän oloista kirjaa odottaa lukemista. Ihanaa että jaksaa keskittyä lukemiseen, luen suunnillen kirjan viikossa.
Äsken tein vohvelitaikinan valmiiksi (vähän tuli möykkyinen, mutta toivottavasti ei haitttaa), hain pyykit, toinen koneellinen rämisee yläkerrassa, E. tuli kotiin, syötiin vähän ja kohta kun J. tulee pelaamasta aletaan paistamaan vohveleita.
Ps. Kivun, mylläyksen, kiristyksen, tykytysten, tärinöiden, sydämen tykytysten ja vatsanväänteiden viestit on sanoja, mitä aivot eivät osaa tuottaa, niinpä keho niitä tuo kuuluviin. Varmaan jotain, mitä mieleen on jäänyt siltä ajalta, kun sanoja ei vielä ollut. Ehkä niillä on tarkoituksena, niin haluan ajatella. Lääkärikin joskus sanoi, että voisihan minut lääkkeillä saada täysin vapaaksi ahdistuksesta, huopatossuksi, muttei se kannata. Uskotaan näin. Haluan ne sanoiksi. Onneksi pääsen terapiaan. (Eipä tuo nyt mikään oma keksintöni ole, mutta tuollaista mietin tässä illalla).
Kello on nyt 21.03. En luota bloggerin ajastimeen, näyttää ihan omiaan. Edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti