Naistenpäivä

Eilinen ilta meni sitten menojaan. Iltapäivällä kirjoitin yhden kirjeen, ihanaa oli kirjoittaa käsin pitkästä aikaa. Tai pari viikkoa olin pitänyt taukoa, aika lyhyt aika, mutta tuntuu pitkältä kun usein olen kirjoittanut joka päivä. Nyt se on jäänyt vähän vähemmälle, kun olen tänne blogiin kirjoittanut. Kirjeenvaihto on kyllä ihana harrastus, enkä siitä kyllä luovu ikinä. Olen kolmekymmentä vuotta kirjoittanut, välillä jokunen vuosi taukoa, mutta aina olen palannut kynän varteen uudestaan. On niin ihana istua rauhassa pöydän ääreen, valita sopivat kirjepaperit, kynä, kirjekuori, postimerkki, syventyä toisen kirjeeseen ja antaa oman ajatuksen lentää ja kynän kulkea. Tekstiä tulee kuin itsestään. Ihan oikeasti. Usein kirjoitan suunnilleen 6-8 A4 paperillista, eikä siihen edes mene kovin paljon aikaa. En kuitenkaan yritä olla mahdollisimman nopea, vaan kirjoitan ajatuksen kanssa. Pari viikkoa pidin taukoa. Se oli niihin aikoihin kun nostin Lito-annosta ja olin havaitsevani hienoista käsien tärinää itselläni, enkä halunnut kokeilla käsin kirjoittamista. Pelkäsin niin paljon, etten enää voisi kirjoittaa. Aluksi kädet tärisivätkin, mutta kun pääsin vauhtiin, enkä siitä välittänyt, tärinä katosi. Mikä helpostus! Kirjeenvaihto on niin tärkeä harrastus, on oikeastaan ainut kontakti ulkomaailmaan, tai ihmisiin, ystäviin. Kirje ystävältä on niin iso ilo, että se korvaa joutavanpäiväiset pinnallisuudet; Facebookin, sähköpostit, small talkin, paskan jauhamisen.. Kauniisti koristeltu kuori, persoonallinen ja aina kirjoittajan näköinen kirje. En osaa olla avoin, puhua asioistani, uskoutua kasvotusten, mutta kirjoittamisen kautta se on luontevaa. Jos en voisi kirjoittaa, olisi se niin kamalaa, etten sellaista osaa, enkä edes halua kuvitella. Eikä onneksi tarviikaan.

Kirjoittamisen lisäksi iltaan kuului perheen kanssa olemista, juttelua, pinaattilettuja, pyykkiä, tiskiä, telkarin katsomista, netissä roikkumista, sohvalla röhnöttämistä, väittelyä J.n kanssa, Simpsoneita ja uutisia. Lukemista ja liian pitkään valvomista. Kirjoitin vielä myöhään illalla pari tuntia, puolille öin asti. J. oli nukahtanut sohvalle sillä aikaa, herätin sen ja tuli sänkyyn nukkumaan. Luin sängyssä ehkä tunnin, sain luettua Lumen syli-kirjan loppuun ja aloitin vähän uutta kirjaa silmäilemään, Anne Swärdin Kesällä kerran, vaikutti mielenkiintoiselta, mutten halunnut edellisen kirjan tunnelmista hypätä heti seuraavaan kirjaan, enkä oikein pystynyt enää keskittymäänkään. Tuo vaikuttaa sellaiselta kirjalta, jonka haluan lukea vähän hitaammin. Toiset kirjat menee nopeammin, toiset hitaammin ja toiset haluan lukea tarkoituksella hitaasti makustellen.

Unta en taas oikein saanut. J. on vähän kipeä ja kuorsaa sen takia tavallistakin enemmän. Korvatulpistakaan ei ole mitään apua, kun rohisee kuin maansiirtokone.. Tönin ja kääntelin, muttei siitäkään ollut mitään apua, aina alkoi sama rähinä uudelleen, eri asennossa vaan. Silloin alan olla jo niin vihainen, että ei ihme, etten saa unta. Rähjään toiselle, vaikkei edes tiedä meteliä pitävänsä. Säälittää. Ei voi itse kuulla, miten ärsyttävältä kuorsaamisensa kuulostaa. Mä olen muutenkin kamalan häiriö- ja meluherkkä. Olen aina ollut. En kestä yhtään meteliä. Välillä lämpöpattereiden humina ja lattialautojen narahtelu lämpötilan vaihdellessa saa viulun kielet kiristymään päässäni. Yöllä. Mulla on kai liian hyvä kuulo, ja liian huonot hermot.. Ehkä mulla on päässä liian meluisaa, liikaa ajatuksia ja liian vähän rauhaa. Lopulta ajoin J.n nukkumaan sohvalle ja sain sitten unenpäästä kiinni ja nukuin yhtä mittaa aamuun asti. Tosin vaan seitsemään asti, unta sain ehkä puoli kahdelta, vähiin taas jäi unitunnit. Väsytti aika paljon, mutta heräsin herättelemään E.n, keitin kahvit ja piti tietysti koneellekin parkkeerata itsensä. Tällä kertaa E. ei myöhästynyt koulusta.

Päivällä siivosin. Alkoi ärsyttämään niin paljon pölyisyys ja likaisuus kotona. Olen olevinani tosi siisti ja kova siivoamaan, mutta aurinkoisina kevätpäivinä sitä on vaikea uskoa. Ikkunatkin on tosi likaiset. Siivosin E.n huoneen, vaikka kyllä 14-vuotiaan pitäisi jo se itse tehdä. Nyt pölyä oli niin paljon joka paikassa, että huone alkoi olla jo terveysriski. Heitin siellä matot ulos, imuroin, pesin lattiat. Siivoisn kylppärin, saunan, yläkerran, portaat, porrassäleiköt, keskikerroksen olkkarin. Imuroin, moppasin, pyyhin pölyt, imuroin sohvan, pyyhin peilit, kastelin viherkasvit. Pesin pari koneellista pyykkiä. Kesken siivoamisen tajusin, että teen suursiivousta Naistenpäivänä. Suututti. Ajattelin että jätän koko homman kesken, muttei sisu antanut periksi.

Siivottuani menin sänkyyn murjottamaan ja säälimään itseäni. On niin tylsää etten välitä olla hereillä. Mittailla täällä huoneita, unissakävelijänä, kuin etsien jotain minkä olen jättänyt jonnekin. Tai jotain mitä on kaivannut, tietämättä mitä se on. Väärässä paikassa. Vajoan helposti synkkyyteen, mutta nousen sieltä yleensä aika nopeasti.
J. soitteli ja sovittiin että mennään illalla elokuviin. Kivaa. Mennään katsomaan 8-Pallo. Mua kiinnostaa aihe ja olen ajatellut jonkun aikaa että haluaisin tuon käydä katsomassa. Vähän synkkä se on aiheeltaan, mutta sellaisisita yleensä tykkään. En kestä mitään hömppää. Synkistelevää naistenpäivää.


Sain ihanan tulppaanikimpun <3