valoisuus

Kaksi konetta myöhemmin, oman koneen näyttö; mennyttä. Lainakone pojalta; mennyttä (tai ainakin huollossa nyt)Nyt vanhan läppärin raato, näppäimistö toimii (ja tietysti se keskusyksikkö), kuva ei tule. Paisti kaapelilla liitettynä pikkutelkkariin. Vähän on kuin 90-luvulla, mutta pääsepä koneelle. Vaikka kivoja on olleet ne pari päivää kun en ole päässyt.. Olen saanut jopa tehtyä jotain. Olen lukenut kakis kirjaa, kirjoittanut pari kirjettä. Käynyt kirjstossa, kahvilla siskon kanssa (on pyytänyt että tavattais ehkä vuoden.. Nyt toteutui ja oli ihanaa Ensi viikolla uudestaan)

Ps. Hyvää siis kuuluu, terpaia kuviot alkavat olla terapeuttia vaille valmiit Keskiviikkona kävin tapaamassa erästä terapeuttia (liian kalsea enkä häntä valinnut..) joka uskoi että olisin itsekin lukenut psykologiaa kun puhun sillä tavalla ja käytän sellaista sanastoa. Psykologian maisterin, sosiaalityöntekijän ja psykoanalyytikon (yhden ihmisen siis:) suusta ihan kiva kuulla. Ei ole siis ihan hukkaan mennyt oma itseni analysointi, opettelu ja terapointi (vaikka joku kysyikin että "maksetaanko itsen analysoinnista hyvin" -joko tyhmä tai typerä-) Olen koko sairastamisajan keskittynyt kuitenkin enemmän rakentamaan kuin hajottamaan itseäni ja ympäristöäni. Siis niin kuin psykoloisesti.

Pitkään aikaan ei ole tuntunut näin tasapainoiselta ja melkein tavalliselta ja toiveikkaalta. Vaikka viime viikolla reunat paukkuivat ja näytöt lensivät, on kovalevy sentään kunnossa. Tässä parin päivän aikana on tullut muutamaan otteeseen sellainen ahaa-elämys, että mullahan on asiat oikeastaan aika hyvin..

9.9 on palaveri työhönpaluu jutuista, niistä kimpaannun silloin aikaisemmin (sillon kun se kone lensi..) kun lääkärin mielestä olen muka "fiksu ja filmaattinen ja kykeneväinen mihin vain" ja "todella vahva kun pystyt noin kovan mielenmyllerrkyksen kekellä käyttäytymään ja keskustelemaan normalisti (raivo ja paniikit reutoo mua aina tuolla lääkärikäynnillä, hikoilen, tärisen ja näplään hermostuneena mtä vaan, harhailen katsellani, mutta pidän sen hallinnassa, siellähän reudotte enkä lähde mukaan ) ja fiksusti ja hallitsemaan sen kaiken paniikin sisällä ja käytäydyn normaalisti". Se on kuulemma suurta vahvuutta.

Käynnin jälkeen ei siltä tuntunt eikä lääkärin tsemppaukseksi tarkoitetut sanat tuntuneet kuin kiusaamiselta ja vittuiluta, mutta nyt täytyy sanoa, että jonkinlaista toivottua ja odotettua vaikutusta on ollut. Toimin niin kuin neuvotaan. Ja paljon on lääkäreien työssä psykologia, usko näin kuin minä uskottelen sinua uskomaan. Psykiatriaa. Lääkkeistä ei puhuttu mitään .)

En kai kovin kaukana tämän erän selättämisestä. Alan vähän uskomaan niin.

sadepäivänä

välillä olen huomannut etten oikein edes muista mitä ruokia voisi tehdä, samat lajit toistuvat lyhyellä välillä, enkä oikein keksi ikinä mitään uutta. En ole mikään keittiöihminen, enkä oikein edes syöjä, syöminen unohtuukin usein ihan liian pitkiksi väleiksi, ja syön luultavasti jatkuvasti liian vähän. Mutta mieluummin liian vähän kuin liikaa. Niin päinhän se on jopa terveellisempääkin En ole koskaan ollut mikään ruoasta nautiskelija, syön elääkseni, en elä syödäkseni, vai miten se meni, ja syön lähinnä sen takia että pitää. Niin masentuneena kuin vähän vauhdikkampanakin syöminen helposti unhotuu. Perusterveellisesti syön, kasvispainotteisesti (kalaa pari kertaa viikossa), enkä noudata mitään kuureja. Samankokoisena olen pysynyt koko aikuisikäni (ja oikeastaan teini-iästäkin) Paino ei vaihtele edes liikunnan harrastamisen mukaan, mikä lienee ihan hyvä asia.

Nyt innostuin tekemään itse tomaattikeittoa :) Tosi mielikuviteuksellista mutten ollut tehnyt sitä ikinä ennen itse.. Isot miehet tarvitsevat vähän enemmän energiaa ja vatsantäytettä, joten tein lisäksi ihan uunileipiä (en välttele hiilihydraatteja :)

Emilillä oli pitkä päivä eilen. Lukio on alkanut ihan täydellä höngällä, päivät ovat seitsemän kahdeksan tuntisia ja läksyjä siihen päälle kahden kolmen tunnin tarpeiksi! On todella rankan tuntuista. Otti pitkän matikan ja fysiikan ja ne tietävät enemmän stressiä ja tekemistä. Matikka on jo nyt niin vaikeaa että ysin peruskoulumatikalla on tekemistä, eikä kaikkea saa edes ratkaistuksi. Onneksi perheestä löytyy puoliso joka osaa opettaa ja neuvoa. Huh!

Emilillä on kunnianhimo korkealla nyt, huolestuttaa jos ottaa lukion liian raskaasti ja uuvuttaa itsensä loppuun, nyt on kuitenkin koulua mennyt vasta viikkon.. Eilen tuli kirjastosta läpimärkänä rankkasateen alta, missä oli ollut tekemässä läksyjä kolme tuntia! Tähtää korkealle (on puhunut esikouluikäisestä asti että haluaa lääkäriksi tai arkkitehdiksi), mutta aika hurjalta tuntuu. Kaikki. Vaatimukset ja opiskelupaine. Ja omat vaatimukset itseään kohtaan. Eilen nukahti seitsemän aikaan illalla vaatteet päällä ja nukkui aamuun asti..

Itse voisin ottaa palasen ahkeruutta ja kovaa työskentelyä. Työelämässä se ei tällä hetkellä ole mahdollista, muttta muuten elämässä kyllä. Itseni kanssa. En silti valita, vaikka syytä olisi. Negatiivisuus syö, ja myy.

mistä löytyisi? jotain

päivänä eräänä & Orkidea

nyt maanantai aamuna katsotuna kovin kirkkaan näköistä silloin, nyt harmaata suttua ja vesisadetta ja sellaista edessä koko viikoksi ilmeisesti. Mutta ei haittaa. En ole säiden mukaan toimiva, huono tai hyvä mieli voi olla säällä kuin säällä. Enemmän edelleen motivoitumista tähän loman jälkeiseen elämään. Tai yritystä motivoitua yhtään mihinkään.

Viikonlopun tekemisinä siskon tytön synttärit ja eilinen purjehdusreissu, ehkä viimeinen tänä kesänä. Veneitä oli liikenteessä tosi paljon, eikä ihme, kun tänään katselee ulos. Eilen oli Suomenlinnassa puupurjeveneiden kokoontuminen, huomattiin tapahtuma liian myöhään, mutta ajateltiin, että nähtäisiin veneitä tuolla merellä. Ei nähty, tavallisia veneitä sitäkin enemmän. Oli aika tuulista, mutta ihan kivaa. Kuvia siitä myöhemmin. En voi olla laittamatta.

Tulevalla ja seuraavalla viikolla mielenkiintoisia ja jännittäviä menoja, isoja päätöksiä tulevan suhteen. Työhön ja sairaslomien jatkoon, ja terapiajuttuihin liittyviä päätöksiä ja näkemyksiä. Ehkä niiden jälkeen osaa taas katsoa paremmin eteenpäin.

Ankeutta vastaan ja eteenpäin. Vaikkei nyt ihan siltä tunnukaan.

Kuvia

1.  

inner peace

inner peace

Nyt kun on kesähelteet menneet ja syksyä ilmassa (syksyhän on aina ollut mun lempparivuodenaika, joten ei hätää. Kivaa vaan!) on aika miettiä jatkosuunnitelmia tälle arkiselle elämälle. Se määrä, minkä vietän yksin kotona päivässä, on aika masentava. Pojan ja miehen aktiivisen, tavallisen elämän seuraaminen ei sitä paremmaksi tee, vaan huomaan erakkoelämäni vaan paremmin niin. Mikä voisi olla tärkeämpää kuin oma perhe, mutta silti. Jos itse vaan makaa kotona kahdeksan tuntia päivässä, ei se ole terveellistä varmasti perheenjäsenillekään.

Toissapäivänä oli iso päivä; kävin kirjastossa (yksin) istuin kahvilassa kahvilla ja kiertelin kaupoissa. Ruokakaupassa ja kirppiksellä. Shoppailu ei enää oikein onnistu muualla, UUF.issa tuli pyörähdettyä ja löysin ihan kivan mustan Vilan kotelomekon (elokuun lopun mennon. Joka ei ole siis kuvissa) Kalliiden tavaroiden tai vaatteiden perään en ole ikinä ollut, ihan hyvä nykyisen tilanteen kannalta. Pienen eläkkeen siis.

Onhan noita kivoja asioita kuitenkin, vaikkei usein aamuisin siltä tunnukaan. Lukeminen ja kirjoittaminen leffojen katselun lisäksi on taas vähän enemmän kuvioissa kun ei tarvitse olla polkemassa rannalle koko ajan ja nyt:) Kaupassa käyminen on nyt kuitenkin jo päivän meno..

Terapeuttilistan (epätoivoinen) kahlaaminen on taas käynnistynyt. Eteenpäin sano elävävän mieli.

turhuutta

Kesä ohi, vettä sataa. Sinne meni. Ihan kiva vaan oikeastaan. Syksy on kiva ja rauhallinen, rauhallisempi. Ei tarvii niin tehdä mitäään. Saa olla yksin. Päivät rauhassa. Ei tarvii yrittää olla pirteä. Hetkeen.

Pojalla alkoi tänään lukio, aherrusta kolme vuotta, nopeasti mene sekin aika. Vastahan meni ekalle luokalle peruskouluun. Niin se aika vilahtaa. Siskon tyttö aloittaa huomenna koulutaipaleen.

Mulla  ei ole nyt mitään suunnitelmia, ei kiinnosta. Olisihan sitä jotain, jotain tylsiä juttuja mitä ennenkin. Niin kuin tämä. Turhaa, mutta niinkö se oli että kaikki on turhaa. Jotain kai pitää tehdä kun ei voi ihan tekemättäkään olla. Nyt voisi.

Syysmasennus seuraavana vuorossa siis. Yritän jatkaa turhien juttujen tekemistä. Kotitöiden lisäksi, jotta jotain tekisin. Muutakaan en nyt jaksa. Mennä töihin tai opiskella, jotta piristyisin. Just joo.

Kunhan nyt ei enempiä pilaisi.

kukkuu

Täällä taas viimeisemmät kuulumiset.
Vähän syyhyää sormet tännekin puolelle kirjoittamaan, mutta jahka näistä kesähelteistä päästään ja maltan siis olla kotona sen verran että saan enemmän tekstiä aikaan :)