Vilkkusilmä

Huomenia,

täällä yksi silmäväreinen kirjoittelee minkä vaivoiltaan voi. Eilen illalla mulla alkoi ikävä värähtely oikeassa silmässä.. Aluksi tuntui ihan tavalliselta pieneltä elohiiren räpsyttelyltä, mikä mulle välillä tulee silmän ulkonurkkaan, enkä siihen sen kummemmin kiinnittänyt huomiota. Silmäluomi alkoi vähitellen räpsymään vähän tavallista enemmän, eikä se ole mennyt vieläkään ohi. Ajatelin että menisi yön aikana kun nukun, ohi, mutta eipä mennytkään. Heräsin yöllä kun J kuorsasi ja huomasin luomen väpätyksen jo silläkin lyhyellä hetkellä kun olin hereillä. Tosi kiva joo. Sain onneksi nukuttua ilman että vaiva olisi häirinnyt, mutta heti aamulla herättyä silmä oli tosi villinä. Hirveä tärinä ja tutina, vähän niin kuin silmään johdettais vähän sähköä ja "tärähtelee" ja väpättää nopeasti. Tuntuu tosi ilkeältä. Sain illalla paniikkikotauksen sen takia. Nukkumaan käydessä kun yritin lukea kirjaa, meni silmä niin villiksi, ettei lukemisesta tullut yhtään mitään.. Aloin juoksentelemaan ympäri kämppää ja itkin J.lle. Mä pelkään kaikkia silmäjuttuja ihan kauheasti, silmäsairauksia tai sokeutumista. Se on mun suurin pelko, pahin mitä voisi tapahtua. Istusin vaikka pyörätuolissa jalattomana tai ihan mitä vaan, mutta jos näkökyky menisi, olisi se hirveää. Koko ajan vaan pimeää. Mulla kiihtyy mielikuvitus aika huikeisiin korkeuksiin kun oikein panikoin. Mietin miten silmän väre voi levitä, mennä näköhermoon ja näin vaikutta näkökenttään. Tämä luomen väre ei onneksi näkökykyn vaikuta, vaikka silmä tuntuu tärisevän. Tuntuu inhottavalta, kun siihen ei voi millään tavalla vaikuttaa, elää ihan omaa elämäänsä.. Ja paniikissa olen ollut nyt aamupäivänkin, tai olen. En pysty tekemään oikein mitään, on jännittynyt (mikä varmastikin pahentaa oiretta) ja ikävä olo. Hermostuttaa. Mitä jos tämä ei menekään ohi. Tai pahenee vaan.

Mulla loppui eilen Lamictalit. Jaan lääkkeet dosettiin aina maanantaisin. Huomasin viimeksi, että Lamictal loppuu lauantaina, mutten jaksanut käydä ostamassa sitä lisää. Eilen aamula ajattelin, että ei kai se mitään jos sen jää yhtenä päivänä ottamatta. Tuskin sitä huomaakaan. En kyllä muista, olenko ikinä jättänyt sitä väliin. Joskus lopetin sen kokonaan ominpäin, mutten ole sen jälkeen jättänyt pillerin pilleriä väliin, mitä sitä olen nyt säännöllisesti syönyt, ainakin pari vuotta. Lamictal on myös epilepsialääke (mulla siis kaksisuuntaiseen) ja ymmärtääkseni, ja pakkausselosteen, mukaan voi aiheuttaa epileptisiä oireita. Niin kuin rauhoittavat voi aihuttaa rauhattomutta, unilääkkeet unettomuutta, särkylääkkeet särkyä. Paradoksaalisia vaikutuksia. Aloittaessa ja varmaan sitten myös lopettaessa lääkettä. Epäilen että tämä silmänväreily on jotain sellaista. Tahdosta riippumattoman hermoston metkuja? Lihasnykäykset ja -kouristukset ovat aika yleisiä tällaisten lääkkeiden haittavaikutuksia. Lähetin J.n apteekkiin hakemaan Lamictalia ja Oxamineja, niitäkin kuluu ja on kulunut tässä enemmän kuin koskaan ennen tämän kesän aikana. Toivottavasti Lami auttaisi ja veisi ikävän oireen pois yhtä nopeasti kuin sen eilen toikin. Kaikenlaista vaivaa sitä voi ihmisellä olla.

Vähän myöhemmin päivällä

Nyt on silmävärinä kadonnut melkein kokonaan. Sain ne lääkkeet, otin päivän annoksen ja puolikkaan rauhoittavan, ajattelin että rauhottaisi vähän tota vaivaakin, ja siinä samalla tietysti vähän mun hermojakin. Oli tosi ilkeän tuntuinen tuo värinä. Kun katsoin peilistä niin näkyi kun koko yläluomi väpätti sivusuuntaan, välillä hiljempaa ja välillä taas kiihtyi. Hermot siinä meinasi mennä. Pari tuntia lääkkeen otosta oireet tuntui katoavan vähitellen eikä nyt ole hetkeen tuntunut mitään, vaikka kirjoitan ja olen muutenkin tihrustanut tässä koneella. Aikaisemmin lukeminen ja muu näön tarkentaminen, tai sen yritys, pahensi oiretta. Nyt ei tunnu mitään. Aika kumma, omituista ja inhottavaa syödä tuollaista lääkettä, mikä tekee tollasen oireen. Tai tässä tapauksessa sen puute. Lamictalia ei saisi lopettaa seinän, vaan vähän kerrassaan annosta vähitellen pienentämällä. Ihmeellisiä sätkyjä teki. Voi olla sattumaakin, silmien siristely ja muu stressi voi kuuulemma tuollaista aiheuttaa. Eilen nimittäin tuli sekä stressattua että siristeltyä.

Oltiin eilen taas purjehtimassa. Mentiin tyttöni ja poikaystävänsä kanssa. Tulivat tänne meille, käytiin ostamassa kaupasta eväitä, herkkuja ja juotavaa ja lähdettiin merille. Parin viimekertaisen purjehduksen jälkeen olen alkanut stressaamaan sitä vähän. Molemmilla kerroilla on tullut aika kovia tuulenpuuskia ja vene on heittelehtinyt ja kallistellut ihan kunnolla. Niinkuin purjevene tietysti aina tekee, mutta pientä kammon poikasta muhun on jäänyt kytemään. Enää en roiku ilman pelastusliivejä veneellä ja muutenkin pysyn visusti paikallani ja istumassa (aikaisemmin olen tykännyt istua siellä veneen etuosassa ja katsella maisemia), niin kuin kuuluukin. Keikkuminen ja kallistelu ei vaan tunnu kivalta enää. Eilenkin avomerelle päästyä oli aika kovaa merenkäyntiä ja isoja aaltoja. Meidän oli tarkoitus purjehtia Kaunissaareen, on ihana paikka melkein avomerellä ja todella kaunis paikka. Matkalla huomattiin paksua summua, ihan tumman harmaa sumuseinämä nousi vastaan eikä koko saarta edes näkynyt. Oli aika pahan näköistä, ihan kuin paksua savua. Käännyttiin pois, purjeveneellä ei ole mitään asiaa noin sankkaan sumuun. Isoja konttilaivoja kulki sinne, sumun sisään ja sumutorvet vaan kumisivat. Aika aavemaiselta kuulosti ja näytti. Käännettiin kurssi kohti toista saarta. Rantauduttiin Kotiluotoon luonnonsatamaan ja käytiin saaressa. Laitettiin ruokaa, grillattiin ja oleiltiin. Kiva paikka tuokin. Kaunista, ihana ilta-aurinko. Illalla kotiinpäin tullessa sää oli tyyntynyt melkein kokonaan, sumusta näkyi vielä kauempana ohut harmaa usvavana. Meri oli jo tosi hiljainen.

Illalla myöhään

Tänään päivä meni oikeastaan siihen, että pesin pyykkiä E.n Turkkiin lähtöä varten. Puhdasta vaatetta ei paljon ollut, ollaan oltu niin paljon menoilla ja ulkona, ettei kotihommia, pyykkirumbaa ja muuta tylsää arkihommaa ole tullut tehtyä niin paljon kuin tavallisesti. Onneksi puhdasta ja kuivaa saa nopeasti. Pakattiin ja laitettiin tavaroita valmiiksi. Siivottiin sitten muutenkin koti ihan perusteellisesti, sitäkään ei ole tullut tehtyä moneen viikkoon. Nyt on siistiä.

E. lähti nyt illalla Turkkiin, isänsä tuli hakemaan yhdeksän aikaan ja tästä lähtivät lentokentälle  ajelemaan. Kone Antalyaan on nousuut just näillä minuuteilla. Menevät sinne sukulaistensa luokse Belekiin, vajaan viikon ovat reissussa. Harmi että J.n loma loppuu nyt, huomenna joutuu suuntaamaan aamulla töihin.. Olisi ollut kivaa jos oltais saatu olla kahdestaan muutama päivä, mutta ei auta. Nyt illalla E.n lähdettyä pyöräiltiin vielä Uutelaan ja Skatanniemelle. Otettiin viltti mukaan ja vähän eväitä ja loikoiltiin kallioilla ja katseltiin merelle päin. Auringonlaskun aika alkoi olla. Ihanan väristä ja hiljaista oli. Kaunis auringonlasku ja tyyni meri. Ihana rauhallinen loman lopetus. Mä en koskaan kyllästy tuohon paikkaan, noihin ihaniin kallionkoloihin, mereen, luontoon, aina löytyy joku oma rauhaisa sopukka missä saa olla omissa oloissaan. Kotimatkalla ajettiin vielä vähän pidempi reitti ennen kuin tultiin kotiin. Puistotie rannassa oli tyhjillään ihmisistä ja pitkää suoraa pääsi ajamaan kovaa vauhtia. Kiva oli päästellä menemään, oli jo aika hämärää eikä ihmisiä ollut pahemmin enää liikkeellä. Nyt rauhallista kotona, sohvalla. Laitan koneen nyt pois.

Kauhea ikävä tulee tätä lomaa <3