Tänään mä aion aloittaa taas liikkumisen. Pakko, mä en jaksa enää tätä kamalaa löysää ja väsynyttä oloa, mikä tästä liikkumattomuudesta varmaankin johtuu. Katselin jumppalukkaria ja mietin ja arvoin kauan, että menenkö tohon vai tohon vai noille ja näille. Nyt olen päättänyt, poiminut yhden tunnin ja sinne menen vaikka mikä olisi. Olen ollut nyt kymmenisen päivää liikkumatta ja olo on sen mukainen. Väsyttää ja kolottaa. Aamulla tuntuu kroppa jotenkin jäykältä, tahmealta, raskaalta, kolotaa. En käynnisty. Mulla ei ole ollut ikinä mitään kroppakremppoja, ei ikinä, vaikka olen jo neljäkymppinen. Ei vaikka tein neljä vuotta fyysisesti raskasta hoitotyötä ja sitä ennenkin fyysistä työtä, väsymys on kyllä vaivannut, muttei mulla ole koskaan ollut mitään tuki- ja liikuntaelinvaivoja / -sairauksia. Ei kipuja. Varmaan sekin vaikuttaa, etten ikinä ole ollut ylipainoinen, en niillä rajoillakaan. Raskausaikoina tietenkin paino nousi aika isoihin lukemiin, mutta en muuten. Äkkiä kilot karisivat synnytysten jälkeen. Nuoremman lapseni syntymän jälkeen sairastuin ilmeisesti synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja laihduin kymmeniä kiloja, en syönyt viikkoon mitään, elin tupakalla ja laitticolalla. Sitten ahmin, ja sama uudelleen. Nälkälakko, ahmiminen. En aio päästää itseäni lihomaan. Siitä ei seuraisi mitään hyvää, ei terveydelle, ei ulkoisesti eikä sisäisesti. Mä en oikeastaan ymmärrä, miten jotkut päästävät itsensä lihomaan ihan älyttömästi, kymmeniä kiloja. Eihän se nyt voi hetkessä tapahtua, simsalabim! Heräsin satakiloisena. Kuulostan varmasti ihan hirveältä nyt, anteeksi. Ymmärrän, että voi olla niin masentunut, ettei vaan välitä, tai jaksa tehdä sille mitään. Olen itsekin ollut siellä, en ole jaksanut mitään, mutta nyt kiipeän sieltä ylös. Tiedän myös sen, että monissa tapauksissa lääkkeet lihottavat, keräävät nestettä ja sotkevat systeemiä. Mä en huoli lihottavia lääkkeitä ja sen takia saan ehkä kärvistellä sitten enemmän, en tiedä. Palan niin kiihkeällä tulella, etten ehdi lihomaan, vaikka välillä syön tosi epätervellisesti. Välillä taas huippu terveellisesti. Mulla vaihtelee mielialat niin nopeasti; hetken käyn pohjalla ja seuraavana päivänä on jo ihan toinen ääni kellossa. Mun kaksisuuntainen on tyyppiä sekamuotoinen ja todella nopeasyklinen sellainen, aika vaikea olomuoto, mutta toisaalta on hyvä, ettei sinne masennuksen syövereihin jää kovin pitkäksi aikaa. Suurimman osan ajasta olen mielialaltani melko masentunut, mutta energiaa riittää, sellaista negatiivista "vauhtia" yleensä tosin, ärtymystä, levottomuutta, häiriöherkkyyttä. Mutta saan tehtyä asioita. Mutta siihen painoon ja syömiseen, mulla syömishäiriö, lähinnä anoreksia, tausta tietenkin vaikuttaa ja paino ja ulkonäön ajattelu vie ison osan ajatuksista. Kyttään sitä painoa ihan neuroottisena. Vähän niin kuin ihmisarvoni kulkisi painon kanssa käsikädessä, vaikka en neljäkymmentäviisi kiloisenakaan tuntenut olevani mitenkään itsevarma. Kaikkea muuta. Mutta nykyään koen olevani riittävässä tasapainossa asian kanssa enkä ole ali- enkä ylipainoinen. Ajatuksen tasolla tasapaino on kuitenkin vielä hakusessa, ja varmaan tulee aina olemaan.
No, nyt heräsin aamulla puoli kahdeksalta, söin terveellisen aamupalan, kaurapuuroa mehukeitolla ja kanelilla (on kuulemma kehon lämmönsäätelyjärjestelmää stimuloiva mauste -> stimuloi rasvanpalamista kehosta), banaanin ja kahvia. Vitamiineja, rautaa, kalaöljyä. Olen unohtanut syödä vitamiineja nyt viikon ja ehkä väsymys johtuu osin siitä. Ainakin raudan puute, mulla todettiin alkuvuodesta anemia, Hb-arvo oli alle niiden suositusrajojen ja mun pitäisi syödä rautaa säännöllisesti. Vitamiinivarastot alkavat loppua, pitää muistaa ostaa uusia. Piitä ja foolihappoa syön, toivon sen vahvistavan ihon ja hiusten kuntoa. Ja estävän sitä kamalaa hiusten lähtöä.. Magnesiumia ja monivitamiinitablettja. Karnosiinia suunnittelin ostavani, estää solujen vanhenemista. Pysyn ikinuorena. Hah. Ajattelin repäistä jostain fitness-lehdestä jonkun ruokapäiväkirja esimerkin, liimata sen jääkaapin oveen ja yrittää syödä sen mukaan. Unohdan syömisen herkästi ja se varmaan selittää osaltaan sellaisen olon kun olen kuin pussi päässä. Energiaa ei riitä aivoille asti? Käyn säästöliekillä.
Nyt päivällä aion kirjoittaa, keskityn nyt niihin kirjeisiin enemmän. Nyt olen antanut blogille niin paljon aikaa että muu kirjoittaminen on jäänyt aika vähälle. Mulla on parikymmentä kirjettä, joihin pitäisi vastata. Joihin haluan vastata. En niitä tietenkään yhtenä päivänä saa kirjoitettua. Ajattelin myös lukea sitä Anne Swärdin kirjaa, vaikuttaa mielenkiintoiselta, illalla en jaksa kovin pitkään lukea. Väsyn nopeasti, haluaisin nukkua, mutta aika usein en saa unta kuitenkaan. Olen niin ärsyttävän häiriöherkkä. Se on ihan kamalaa! Siihen ei auta edes korvatulpat, kuulen kaiken ihan yhtä selkeästi niiden läpikin. J.n hengitys ja kuorsaus häiritsee. Jään oikein kuuntelemaan ja odottamaan sitä niin, että olen ihan jännittynyt ja hermostunut jo valmiiksi ja pienestä tuhinasta karkotan J.n olkkarin sohvalle nukkumaan. Kun olen yksin, saan aina nopeasti unen päästä kiinni. Ilman nukahtamislääkkeitä. On se kumma juttu. Ehkä jokin J.ssä ärsyttää, hankaa meidän välejä, joku mitä en päivällä huomaa tai päästä tietoisuuteen, mutta yöllä tunne puhuu puolestaan ja luo stressiä? Keksin nopeasti aika montakin syytä, mitkä voisivat tästä johtua, niin paljon asioita on jäänyt roikkumaan, sellaista mistä ei puhuta. Kierrellään kuin kissa kuumaa kattilaa.. Asiat mitä on lakastu maton alle.. Kirjoitan niistä ehkä myöhemmin lisää, nyt en jaksa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti