Perkele että mä olen pahalla tuulella. Ei olisi kannattanut edes herätä tänään tähän typerään päivään. Kaikki on ollut tosi raskasta ja tyhmää. Ärsyttää kaikki asiat ja ihmiset. Ärsyttää niin, että tekisi mieli heitellä tavaroita seinille. Pistää välit poikki kaikkiin ihmisiin, haukkua ne, huudella törkeyksiä, laittaa joku törkeä päivitys faceen ja sen jälkeen poistaa kaikki kaverit siellä. Irtisanoutua koko elämästä. Vaikkei mulla kyllä mitään sellaista olekaan. Enkä halua että olisikaan. Huomenna olisi tulossa illalla vieraita, miehen vanhemmat ja täti. Kamala päivä tiedossa, tarvitsisin jo nyt rauhoittavia kestääkseni edes ajatuksen siitä. Voi mitä teeskentelyä. Tekisi mieli perua koko paska. Ei mua kiinnosta seurustella kenenkään kanssa, ei mulle kuulu mitään sellaista, mitä haluaisin kenellekään kertoa, eikä mua voisi vähempää kiinnostaa mitä kenellekään muulle kuuluu. Ei kiinnosta! Enkä edes halua olla kiinnostunut. Kaikki tuntuu typerältä ja idioottimaiselta, tyhmältä, turhalta. Kaikkien jutut, typerät asiat ja elämät. Surkeeta paskaa. Oikeesti. Ketä kiinnostaa jotku kukan tai kissan kuvat? Voi miten ihanaa, kyllä piristää päivää. Paskan marjat. Piristääkö jotain oikeasti kuva jostain ruususta? Ei hyvää päivää.
Tänään ei olisi huvittanut edes hakea postia. Ärsytti mahdollisuus, että törmäisin johonkin naapuriin tuossa pihalla. Onneksi niin käy näin talvella todella harvoin. Harvapa täällä pihoilla päivisin liikkuu, hiipailee nurkissa. Paitsi minä. Täällä asuu ilmeisesti kunnon ihmisiä, sellaisia jotka käyvät töissä (no, on näissä niin helvetinmoinen vuokra, ettei täällä tyhjätaskuja paljon pyöri. Paitsi minä, minun perhe. Ja tämä mun helvetin sairaus). Kesällä tuossa sen sijaan istuu hiekkalaatikon reunalla rivi akkoja kakaroinen, jotka rämistelevät tossa pihalla helvetillistä meteliä pitävillä muovitraktoreilla ja millä tahansa, mikä pitää mahdollisimman pahaa ääntä. Jä häiritsee mun päivälepoa. Inhoan kaikenlaista melua. En ole ikinä ollut erityisen lapsirakas. Päiväkodissa työskentely olisi ehkä jotain hirveintä mitä voisin kuvitella. Tossa vieressä on päiväkoti, onneksi se melu ei kuulu tänne meille sisälle, mutta varsinkin kesällä siltä kuuluu sellanen korvia vihlova melu että aika ripein askelin siitä ohi painan.
No, hain sen postin kuitenkin. Pelkkiä laskuja, Hesari, mitä en jaksanut keskittyä lukemaan. Ensimmäisen osan selasin nopeasti läpi, luin osan joistain otsikoista ja yhden jutun, missä kerrottiin miten moni kaupunkilainen kärsii terveyttä haittaavan kovasta liikenteen melusta. Melkein puolet. Meille ei onneksi kuulu mitään, muuta kuin ne lapset. Lehti kertoi että joku idiootti oli rakentanut itselleen omakotitalon vilkkaan tien varteen ja sitten ihmettelivät, miksi kunta ei rakenna meluaitaa talon ja tien väliin. Ikkunoita ei voi kuulemma pitää auki eikä pihalla olla. Olisi rakentanut jonnekin muualle. Idiootti. Me asuttiin ennen kaupungin vuokrakämpässä, minkä vieressä meni niin vilkas tie, ettei ikkunoita voinut pitää ikinä auki. Meni hermot. Vaikka olisi ollut korvatulpat. Muutettiin tähän uuteen asunton viime kesänä (ei kaupungin kämppä), mihin ei liikenne kuulu, mutta eipä jää rahaa enää mihinkään muuhun. No eipä mene hermot, eipä. Ikkunaa onneksi voi pitää auki, silloin kun lapset eivät ole pihalla. J. taisi saada tänään taloyhtiöltä muistutuslaskun vastikkeesta. Mä en ole vastuussa mistään, mulla kun ei ole tuloja.
Aamulla mulla meni hermo siihn kun en saanut E.tä heräämään. Heräsin puoli kahdeksalta herättelemään sitä että ehtisi yhdeksäksi sinne työharjoitteluun. Ensin sain juosta joku kymmenen kertaa tonne ylös sen huoneeseen kun herätyskellonsa soi niin kovaa, että koko muu talo sen varmasti kuuli, muttei itse siihen herännyt vaikka soi siinä korvan juuressa. Vähän myöhemmin kävin jääkylmästä vedestä märillä käsillä yrittämässä saada poikaa hereille, mutta eipä auttanut sekään. Raivosin siinä samalla J.lle puhelimessa, että tulee jumalauta tänne herättelemään. Mä haluan töihin, niin ei tarvii tätä joka aamuista aamusirkusta vetää. Päätin lähteä jumppaan, haalin jumppakamat vitutuksen voimalla kassiin ja siistin itseni ihmisen näköiseksi, tai ainakin jotain sinne päin. Vihdoin, kymmenen minuuttia ennen työajan alkamista E. nousi ylös ja parissa minuutissa sai itsensä pihalle. Katsoin ikkunasta kun mun pikkuinen lähti takki auki liukastelemaan töiden pariin.. Taisin huutaa vähän liikaa?
Sitten lähdin sinne jumppaan, en jaksanut jäädä tänne kotiin homehtumaan koko päiväksi. Mietin sitäkin vaihtoehtoa, että olisin painunut takaisin sänkyyn ja nukkunut aamupäivän, mutta olo oli liian levoton siihen sunnitelmaan ja jumpasta tulee aina kiva olo. Ja ei siinä mitän, ihan kivaa olikin, BodyPump-tunnilla olin. Ihmeen hyvin sitä taas jaksaa ja tuntuu taas vaikeammalta olla menemättä liikkumaan, kuin liikkua. Tulisin hulluksi ilman liikuntaa. Mulle ei ikinä aamulla maistu mikään, väkisin söin kuitenkin purkillisen rasvatonta raejuustoa ja yhden banaanin. Niillä jaksoi ihan hyvin. En pyörtynyt. Puolitoista tuntia tuli liikuntaa matkoineen. Kotiin tullessa oli vähän huimaava olo, muttei yhtään nälkä. Söin taas väkisin, tällä kertaa lautasellisen kaurapuuroa ja ananasta. Sen jälkeen painuin nukkumaan ja nukuin pari tuntia. Ei olisi yhtään huvittanut herätä. J. soitti ja mä itkin sille puhelimessa mun paskaa elämää, yritti sanoa, että kyllä vielä tulee parempia aikoja. Ei varmaan tule. Että mä inhoan kaikkia.
Nousin ylös, luin tylsiä päivän posteja, laitoin kahvia tulemaan ja söin pari leipää. E. tuli töistä, tarjosin sille kahvia ja välipalaa, muttei mukamas saanut leikattua juustoa leipänsä päälle eikä kaadettua kahvia kuppiinsa. Painuin koneelle ja tässä aion nyt istua. Ellen käy välillä lepäämässä. Juustot ja voit jäi pilaantumaan pöydälle. Ihan sama.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti