Epäelämä

Mulla ei ole todellakaan mitään elämää, ei niin mitään. Istun täällä autiossa kodissa enkä osaa ryhtyä mihinkään. Kiertelen vaan huoneita, siivoan, laitan tavaroita paikalleen, suoristan sängyn päiväpeittoa, pesen parit lasit tiskialtaasta. Pesen pyykkiä. Mieli on kuitenkin ihan pysähtynyt. En tahdo löytää voimia enkä syytä lähteä täältä kotoa mihinkään. Puhelin ei soi, mitään ei tapahdu. Tekisi mieli vaan nukkua. Menin aamulla perheen lähdettyä takaisin sänkyyn, luin jonkin aikaa, mutta nukahdin aika nopeasti, niin kuin tavallista. Nukuin yli parin tunnin aamupäiväunet. Vaikka nukuin yölläkin ihan hyvin, melkein kahdeksan tuntia keskeytyksettä. Nukahdan sänkyyn menessä hetkessä enkä herää ennen aamua. Enkä välittäisi herätä aamullakaan. Mitä mä hereillä teen? Pari tuntia sain kulumaan aamupäivästä nukkumalla. Pakotin itseni nousemaan ylös ja suihkuun. Kahvi oli päässyt loppumaan. No, eipä se paljon mutenkaan tähän mun väsymykseeni auta. Olisin voinut varmasti nukkua ongelmitta koko päivän, mutten viitsinyt vaan urholisesti nousin ylös. Vaikken oikeastaan tiedä, miksi. Mitään ei tapahdu, mitään ei tee mieli tehdä.

Laitoin aamulla viestin mun psykpolin hoitajale. Vähensin ominpäin sitä Lito-annosta, ilmoitin siitä ja puolikäski jatkaa entisellä annoksella. Ilmoitin etten jatka kun olen niin väsynyt, etten jaksaisi olla valveilla ollenkaan. Olen varma että tämä voimakas väsymys johtuu joko lääkkeestä tai sitten siitä kilpirauhasen vajaatoiminnasta, mikä myös johtu lääkkeestä. Vielä tulokset eivät ole niin huonot, että lääkäri olisi vajaatoimintaa diagnosoinut. Ajatelkoon nyt mitä tahansa, olen aina ollut kova säännöstelemän itse läkityksiäni, enkä todellakaan ole huolinut puoliakaan lääkkeistä, mitä mulle on tarjottu. Jos käyttäisin nyt yhtään tämän enempää lamaavia lääkkeitä, en varmaan olisi hereillä ollenkaan. Ei mikään ihan simppeli juttu tämä kaksisuuntaisen lääkitseminen ja hoitaminen. Ei varsinkaan sekamuotoisen kaksisuuntaisen. Sen thyroksiinin huolisi, jos se toisi vähän elämää ja jaksamista. Se huono puoli siinä vaan on, että kun sen lääkityksen kerran aloittaa, ei sitä voi koskaan lopettaa. Mutta niinhän se taitaa olla näissä kaksisuuntaisen lääkeissäkin.

On muutenkin ihan käsittämättömän pysähtynyt olo, ajatukset ei kulje eikä mikään kiinnosta. Ei huvita syödäkään väkisin, ei ole nälkä. Syön vaan nikotiinipurkkaa yksi toisensa jälkeen. Kun yhdestä menee maku, otan toisen. Lopetin polttamisen jo melkein kuusi vuotta sitten nikotiinipurkan avulla, mutten ole edelleenkään päässyt purkasta eroon. Syön sitä todella paljon! Suositusannostus olisi noin kymmenen purkkaa päivässä, mä syön kolmekymmentä. Paketillisen. On huomattavasti kalliimpaa kuin tupakka, neljäsosa mun tuloista kuukaudessa menee nikotiinipurkkaan. Fiksua. Pari kertaa olen yrittänyt lopettaa, mutten ole onnistunut. Toisella kerralla kun yritin lopettaa, tulin niin vihaiseksi ja hermostuneeksi, etten oikein halua sitä nyt edes yrittää. Tupakkaa ei kyllä tee mieli, hajukin on kamala. Purkkakin vie varmaan ruokahalua, mutta vieköön. En mä niin syömisestä perusta, en ole ikinä perustanut.

Iltapäiväkolmeksi olen sopinut uimahallitreffit tyttäreni kanssa. Siihen on vielä melkein kolme tuntia aikaa, mutta olen jo aloitanut valmistautumisen sinne lähtöön. Keräilen tavaroita, pesuaineita ja bikinit, pyyhkeen valmiiksi, että tuntuisi siltä kuin olisin todella lähdössä. En oikein jaksaisi, mutten halua perua lapsilleni tekemiäni lupauksia. En vaikken sitten mitään muuta jaksaisikaan. En nyt kyllä jaksaisi. Tuntuu vaikealta, mistä mä oikein puhun, miten jaksan kuunnella ja olla läsnäoleva, enkä jossain ihme zombie-koomassa. En yleensä osaa lapsillenikaan puhua mitään omista asioista, kuuntelen ja kyselen vaan. Yleensä liikkuminen piristää sen verran, että jaksan ja se jo tuo iloa, että vähän jaksaa ja pystyy. Ihan hyvä päästä vähän edes kotoa pois.

Taidan heittää purkan pois ja koittaa syödä jotain vähän ravitsevampaa. Voisin vaikka keitää puuroa ja syödä sen banaanin kanssa. Ne ovat ainakin helppoa syötävää. Makea mulle on maistunut aika hyvin, eilenkin söin pullaa ja suklaamunia vaikka kuinka paljon (ne pääsiäisnoidille varatut suklaat ja karkit). Yritän nyt syödä jotain kunnollista.