Löyisin vanhan kirjoitukseni keväältä 2011 kun odotin hoitoonpääsyä kunnalliselle psykiatrian polille. Vaikeaa oli, eikä silloinkaan tuntunut paljon apua olevan tarjolla. Ei mitään. Pillereitä vaan yksi toisensa perään. Tilanne on nyt siltä osin sama, että tunnun olevan liian sairas hoidettavaksi. Kun en saanut siis sitä tukea terapiaan, mitä en voi ymmärtää. Tässäkö sitä pitää sitten vaan olla ja omin nokkineen kuntoutua. Paikallaan poljen, välillä muutama askel eteen päin, mutta vastassa on aina vaan uudelleen seinä. En pääse tästä eteenpäin omin avuin. En tiedä, mitä pitäisi tapahtua, että palaisin taas enemmän toimintakykyiseksi, epäilen kyllä, toivunko ikinä enää työkykyiseksi. En usko. Hoidon viivästyminen ja vääränlainen hoito on pitkittänyt oirilua ja tehnyt sairaudesta hankalamman. Mutta, yritän olla ulkoistamatta itseäni tumput suorana niin, että parantakaa minut.
Huomaan että alan pikkuhiljaa jännittämään entistä enemmän sitä kaupungin päätöstä mahdollisesta maksusitoumuksesta terapiaa varten. En usko, että saan sitä. Silti, joka päivä kun käyn postilaatikolla, ajattelen asiaa ja pelkään, että näen vieraan näköisen kirjekuoren Helsingin kaupungilta. Päätin, etten avaa kirjettä itse, silloin kun se saapuu (eli todennäköisesti aika pian, lääkäri sanoi että asian käsittelyaika olisi reilun kuukauden pituinen, ja se alkaa olla mennyt), vaan yhdessä mieheni kanssa. En halua samanlaista kohtausta enää kokea, millaisen sain silloin kesäkuussa, kun Kelan kielteisen päätöksen sain.
Olen miettinyt että kirjoittaisinko tänne diagnoosin saamisesta, siitä pitkästä matkasta tähän päivään. Mahdollisesti oikeaan arvioon, työnimeen, mikä sekin on vielä avoin. Tämänhetkiseen tilanteeseen ja diagnoosiin määrittämätön kaksisuuntainen mielialahäiriö, sekamuotoinen jakso. Mistä sitä mitään varmasti tietää. Nimet on nimiä ja sanat sanoja. Eivät minua, sitä mitä olen. Mutta alla oleva kirjoitus siltä ajalta kun vaan odotin, sairauden alkumetreiltä, tällä erää. Myöhemmin ehkä muuta.
9/2011
"Vitsin vitsi, mikä päivä taas.. Aamulla soittelin sinne psykiatrian poliklinikalle taas, kun ajattelin hoputtaa siellä sitä toimintaa, kun on niin seisahtunutta toimintaa, että tuntuu ihan uskomattomalta. Sain kumma kyllä langanpäähän bipotyöryhmän lähetekäsittelijän, saman jonka kanssa puhuin kesäkuun lopulla, kun lähetteeni oli sinne mennyt. Sanoi silloin, että hoitotakuun puitteissa ajan pitäisi tulla kolmessa viikossa sinne. Kumma, ettei silloin tiennyt, että kyseinen poli on kiinni koko heinäkuunkin.
Jotenka oli pakko mennä silloin kesäkuun lopulla yksityiselle, en suostunut aloittamaan pelkkää Seroquel lääkettä, mitä Auroran päivystyksen lääkäri määräsi minulle, kuunneltuaan mua 5 minuuttia. Mulla on kuitenkin "vasta" ahdistuneisuushäiriö ja masennus diagnoosit. Eikä niillä siis mukamas pääse täällä psyk.polille siis. No, silti lähete meni bipotyöryhmään.. Yksityispsykiatri määräsi tunnin kuunneltuaan (ilman muita taustatietoja kuin oma kirjoittamani kirje oloistani) Lamictalia. Se on toiminut ihan ok, muttei riittävästi auta masennusoireisiin. Olen menossa kolmannen kerran yksityiselle huomenna, lisää lääkettä, todennäköisesti masennuslääke rinnalle.
Viime viikolla, ja tänään, soitin taas psyk.polille sille samalle lähetekäsittelijälle tarkoituksena hätyyttää ja yrittää saada sieltä aika mahdollisimman nopeasti. Eipä ole näköjään lääkäri paikalla elokuussakaan. Onpa kummallinen psykiatrian poliklinikka, mikä toimii kaksi kuukautta ilman lääkäriä!!! Ja kumma, etteivät sitä juhannuksen aikaan tienneet. Melko pitkät lomat tuntuu siis erikoislääkäreillä olevan?
Vieläkään ei siis voitu aikaa antaa, ei edes hoitajalle, vaikka sairautta pidetään siis psykoottisena, ei enää "pelkkänä masennuksena" "mikä hoidetaan vaan terveyskeskuksessa". Ovat kuulemma syyskuussa sitten yhteydessä. Huh! Välillä yksikin päivä tuntuu liian pitkältä. Nyt sitten taas sanottiin, että mene terveyskeskukseen. Mutta, siellähän hoidettiin vaan masennuspotilaat?
Olen huomenna taas menossa yksityiselle. Tähän mennessä käynnit ovat maksaneet mulle 400 e (plus lääkkeet) ja olen saanut Lamictal ja Melatoniini reseptin ja kuuntelua kaksi tuntia. Hyvä sekin, mutta melko kallista. Enkä sieltä siis muuta hoitoa voi saadakaan, kuin lisää lääkkeitä.. Omilla rahoillani mulla ei olisi ikinä ollut varaa tähän. Mieheni on maksanut lääkärit, hoitanut mua 5 viikkoa (jättänyt omat hommansa tekemättä, tekee diplomityötä apurahalla, ei siis hänkään rahassa kieri).
Meinaan valittaa saamastani kohtelusta psykiatrian poliklinikalla. Mieheni soittaa sinne huomenna ja kovistelee.. Tuskin se mitään auttaa, mutta luulisi hoitotakuun jotain velvoittavan..? Mitä sairaampi siis on, sitä helpompi on täällä Helsingissä jäädä ilman hoitoa!!"
Huomaan että alan pikkuhiljaa jännittämään entistä enemmän sitä kaupungin päätöstä mahdollisesta maksusitoumuksesta terapiaa varten. En usko, että saan sitä. Silti, joka päivä kun käyn postilaatikolla, ajattelen asiaa ja pelkään, että näen vieraan näköisen kirjekuoren Helsingin kaupungilta. Päätin, etten avaa kirjettä itse, silloin kun se saapuu (eli todennäköisesti aika pian, lääkäri sanoi että asian käsittelyaika olisi reilun kuukauden pituinen, ja se alkaa olla mennyt), vaan yhdessä mieheni kanssa. En halua samanlaista kohtausta enää kokea, millaisen sain silloin kesäkuussa, kun Kelan kielteisen päätöksen sain.
Olen miettinyt että kirjoittaisinko tänne diagnoosin saamisesta, siitä pitkästä matkasta tähän päivään. Mahdollisesti oikeaan arvioon, työnimeen, mikä sekin on vielä avoin. Tämänhetkiseen tilanteeseen ja diagnoosiin määrittämätön kaksisuuntainen mielialahäiriö, sekamuotoinen jakso. Mistä sitä mitään varmasti tietää. Nimet on nimiä ja sanat sanoja. Eivät minua, sitä mitä olen. Mutta alla oleva kirjoitus siltä ajalta kun vaan odotin, sairauden alkumetreiltä, tällä erää. Myöhemmin ehkä muuta.
9/2011
"Vitsin vitsi, mikä päivä taas.. Aamulla soittelin sinne psykiatrian poliklinikalle taas, kun ajattelin hoputtaa siellä sitä toimintaa, kun on niin seisahtunutta toimintaa, että tuntuu ihan uskomattomalta. Sain kumma kyllä langanpäähän bipotyöryhmän lähetekäsittelijän, saman jonka kanssa puhuin kesäkuun lopulla, kun lähetteeni oli sinne mennyt. Sanoi silloin, että hoitotakuun puitteissa ajan pitäisi tulla kolmessa viikossa sinne. Kumma, ettei silloin tiennyt, että kyseinen poli on kiinni koko heinäkuunkin.
Jotenka oli pakko mennä silloin kesäkuun lopulla yksityiselle, en suostunut aloittamaan pelkkää Seroquel lääkettä, mitä Auroran päivystyksen lääkäri määräsi minulle, kuunneltuaan mua 5 minuuttia. Mulla on kuitenkin "vasta" ahdistuneisuushäiriö ja masennus diagnoosit. Eikä niillä siis mukamas pääse täällä psyk.polille siis. No, silti lähete meni bipotyöryhmään.. Yksityispsykiatri määräsi tunnin kuunneltuaan (ilman muita taustatietoja kuin oma kirjoittamani kirje oloistani) Lamictalia. Se on toiminut ihan ok, muttei riittävästi auta masennusoireisiin. Olen menossa kolmannen kerran yksityiselle huomenna, lisää lääkettä, todennäköisesti masennuslääke rinnalle.
Viime viikolla, ja tänään, soitin taas psyk.polille sille samalle lähetekäsittelijälle tarkoituksena hätyyttää ja yrittää saada sieltä aika mahdollisimman nopeasti. Eipä ole näköjään lääkäri paikalla elokuussakaan. Onpa kummallinen psykiatrian poliklinikka, mikä toimii kaksi kuukautta ilman lääkäriä!!! Ja kumma, etteivät sitä juhannuksen aikaan tienneet. Melko pitkät lomat tuntuu siis erikoislääkäreillä olevan?
Vieläkään ei siis voitu aikaa antaa, ei edes hoitajalle, vaikka sairautta pidetään siis psykoottisena, ei enää "pelkkänä masennuksena" "mikä hoidetaan vaan terveyskeskuksessa". Ovat kuulemma syyskuussa sitten yhteydessä. Huh! Välillä yksikin päivä tuntuu liian pitkältä. Nyt sitten taas sanottiin, että mene terveyskeskukseen. Mutta, siellähän hoidettiin vaan masennuspotilaat?
Olen huomenna taas menossa yksityiselle. Tähän mennessä käynnit ovat maksaneet mulle 400 e (plus lääkkeet) ja olen saanut Lamictal ja Melatoniini reseptin ja kuuntelua kaksi tuntia. Hyvä sekin, mutta melko kallista. Enkä sieltä siis muuta hoitoa voi saadakaan, kuin lisää lääkkeitä.. Omilla rahoillani mulla ei olisi ikinä ollut varaa tähän. Mieheni on maksanut lääkärit, hoitanut mua 5 viikkoa (jättänyt omat hommansa tekemättä, tekee diplomityötä apurahalla, ei siis hänkään rahassa kieri).
Meinaan valittaa saamastani kohtelusta psykiatrian poliklinikalla. Mieheni soittaa sinne huomenna ja kovistelee.. Tuskin se mitään auttaa, mutta luulisi hoitotakuun jotain velvoittavan..? Mitä sairaampi siis on, sitä helpompi on täällä Helsingissä jäädä ilman hoitoa!!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti