Vanha ja tyhmä

Ai hitsi, kun on huono olo. Ihan hirvee ällöttävä oksetus pahaolo. Sydän mokomakin taas paukkaa ihan miten sattuu, rytmihäiriöillä. Eilenkin oli, eilen vasta olikin. Varsinkin illalla. Hyi hitto, mikä olo. Johtunee varmasti lauantaisesta viinin lipittelystä, mulle tulee aina juomisesta todella huono olo ja näitä ikäviä rytmihäiriöitä. Ei niin pahasti, että lähtisin tästä lääkäriin lampsimaan, mutta melkein. Jolleivat ala nyt menemään parissa päivässä ohi, painelen lääkärin pakeille ja sydänfilmiin. Joskus keväällä mulla oli viimeksi vastaavaa. Silloin olin todella hermostuneessa kunnossa. Syke pomppasi pilviin hetkessä ja kädet tärsivät ihan kuin olisin sairastanut Parkinsonin tautia kertaa sata. Muutamia vuosia sitten mun sydämen rytmejä on ihan tutkittukin. Jossain vaiheessa mulla oli se Holter-vuorokausiseuranta ja siinä paljastuikin lisälyöntejä. Vaarattomia siis, ainakin tähän saakka, eikä niihin ole mitän hoitoa tarvinnut aloittaa. Toivottavasti ei tarvitsisikaan. Joku säännöllinen sydänlääkitys tästä nyt vielä puuttuisi. Uusi juttu tämä sydämen möykkyäminen ei siis ole, enkä lähde tätä nykyistä sairauttani tai lääkitystä siitä syyttelemään. En mene sinne. Toivottavasti en päädy siihen, että käyttäydyn kuin äkäinen ukko, enkä mene lääkäriin ennen kuin on pää kainalossa.

Mutta huono olo on:( Yäk. Ei ole ehkä sittenkään sen arvosta tuo viinin lipittely, että jaksaisi kärsiä sen jälkeen monta päivää. Syön sellaisia lääkkeitä, joiden kanssa ei saisi viinaksia juoda, mutta juon silti. Tosi harvakseltaan kyllä. Alkoholi ei ole mulle ollut koskaan mikään ongelma (kenellepä on:), pari kertaa vuodessa juon enemmän kuin sen yhden kaksi olutta ruoan tai leffanapostelujen yhteydessä. Baarissa keskustan humussa tulee käytyä ehkä kerran pari vuodessa (en tiedä miksi, inhoan sitä), mutta sen voisi jättää kokonaan pois. Lähikuppiloihin en ole vajonnut. Joku aika sitten oltiin J.n työkaverin & avonsa luona iltaa istumassa ja käytiin silloin keskustassa. Join silloinkin, boolia ja siideriä, mutta join ainakin samanverran vettä, niin huonoa oloa ei tullut. Nyt synttäreiden kunniaksi maistellessa unohtui vedenjuonti kokonaan. Nyt koitan juoda vettä paljon. Syöminen on surkeaa, ei ole nälkä. Äsken söin puoliväkisin vähän kasvislasagnea ja salaattia.

Lähden kohta uimaan H.n kanssa. Toivottavasti siitä tulee parempi olo, tai etten ainakaan pökrää sinne altaaseen ja huku pois. Eilen oli ihan kotipäivä, nippanappa pääsin kauppaan ja laitoin ruoan, ja ainiin, kävin illalla apteekissa. Litot loppuivat. En jaksa enempää kotipäiviä. Pakko päästä jonnekin. Luulen, että piristyn kun häivyn täältä neljän seinän sisältä. Aina hallilta pois pääsee jos olo äityy liian huonoksi. Kotiin en meinaa jäädä homehtumaan. Pari päivää tässä on mennyt melkolailla koomaillessa. Jo riittää. Kamalaa olisi jäädä vaan kotiin homehtumaan ihan kokonaan. Siitähän kroppa tykkäsi, mielestä nyt puhumattakaan. Tiedä minkälaiset luulosairaudet se laittaisi taas käyntiin (ennen diagnoosia sairastin koko ajan erilaisia fyysisiä sairauksia, mitä ei sitten ollut. Aina tuli uusi, kun yksi todettiin tutkimuksilla vääräksi hälytykseksi. Oli ihottumaa, niitä sydänjuttuja, keuhkoinfektioita ymym. Ja niitä kyllä tutkittiin. Disson oireita nämäkin, selittämättömät fyysiset sairaudet), enkä pääsisi enää koskaan minnekään. Mahdollista sekin. Tai niin uskon. Voin olla toki väärässäkin. Omalla kohdalla uskon, etten. Jos siis jäisin vaan kotiin, olisin aina vaan sairaampi.. Mutta kohta siis uimaan. Vesi tekee varmasti hyvää. Äsken kun kävin postilaatikolla ja pesutuvassa tuntui pieni tihkusade kivalta kun pujahdin tosta pihan poikki. Piristää. Huono olo silti. Kaipaan vettä, niin sisä- kuin ulkopuolellekin. Jos vaikka pesisi pahan olon pois.

Vaikeaa tämä vanheneminen, jos nämä alkupäivät näyttävät nyt suuntaa uudelle luvulle. Väsyttää vaan, ja silti on sellainen levoton olo. Siinä nyt ei ole mitään uutta. Pari viikkoa on ollut ihan hirveetä, siitä en taida jaksaa edelleenkään kirjoittaa sen tarkemmin, mutta ihan kamalaa kuitenkin. Hyi! Nukkuminen on ollut jotain viittä tuntia yössä, jos sitäkään, ja ihan painajaista koko ajan, niin nukkuessa kuin hereilläkin. En ole saanut lepoa millään. Nyt parina yönä / päivänä olen ollut silleen väsynyt, että olen voinut nukkua paljon pidempiä unia. Nukun aina joko liian vähän tai liikaa. Vitsi miten idioottimaista, että mokomasta tavallisesta perusasiasta pitää tulla niin suuri numero ja vaikea asia. Suunnittele siinä sittten elämää eteenpäin, kun ei tiedä pääseekö aamulla sängystä ylös tai illalla sänkyyn. Siinäkin on jo haastetta ja tavoitetta niin paljon, ettei voisi kuvitellakaan miten paljon.. Vastahan tässä on pari vuotta harjoiteltu. Ei mulla ennen sairastumista, diagnoosin saamista ja lääkitystä ollut mitään ongelmia nukkumisen suhteen. Muutenkin kun näitä paria viimeistä viikkoa miettii, niin eipä tässä juuri olla edistytty mihinkään sieltä parin vuoden takaa. Päinvastoin, uskaltaisin melkein sanoa. Hoitajan mielestä etenen, tilanne ei ole kuulemma staattinen, vaan edistyn. En vaan huomaa sitä itse. Ajatukset ehkä etenevät, muttei välttämättä helpompaan päin. Toisaalta, voihan se olla matka eteenpäin, vaikka vaikeammalta tuntuu. Pahin olisi ehkä se, ettei mitän tapahtuisi tai tuntuisi. Ei mitäänmitään. Tässä on tuntunut, että kuppi kuohuu yli just, niin paljon asioita, niitä menneitä enimmäkseen, kulkee läpi, että meinaa olla hermot piripinnassa. Kirjoittaminen ja liikkuminen auttaa pahimmista pois.

Teksti täällä voi olla välillä aika rankkaakin, en tiedä, miltä se näyttää tai kuulostaa ulkopuolisista ihmisistä. Se joka lukee niin lukee ja jos liikaa ahdistaa tai ihmetyttää, on lukematta. En lässytä enkä kaunistele. En saisi sellaisesta itse mitään irti, siitä ei olisi mitään hyötyä, se ei auttaisi mua eikä toimisi itseterapiana (tätä nykyä sairaudet hoidetaan silleen tee-se-itse-meiningillä), niin kuin tämän blogin tarkoitukseksi olen ajatellut. Julkisena kirjoittaminen motivoi enemmän kirjoittamaan. En tiedä miksi, mutten jaksanut pitää tätä vain itselleni, salaisena. Joten taas tulee tuutin täydeltä.