kirjoitan lyhyesti nyt aamulla eilisen illan kuulumisia. Eilen tuli sellainen olo taas kerran, että onko tässä blogin pitämisessä mitään järkeä. Ilkeitä ihmisiä riittä aina, mutta olen sen verran vahvoilla, etten anna sen itseäni rajoittaa ja aion pitää blogiani edelleen. Jos jotakuta ärsyttää kirjoitukseni, voi olla lukematta. Sain eilen sellaisen kommentin joka loukkasi minua, mutten anna sen häiritä. Olen rohkea, en raukka, niin kuin nimettömät ilkeilijät. Anonyyminä on niin helppo huudella kaikenlaista, kuten "katso peiliin" ja "et ole piinannut miestäsi vielä tänään" (mun mielestä on erittäin asiatonta tulla sanomaan näin ihmiselle, jota et tunne tai tiedä mitään kumppanistani), mikä on minusta aika rumasti sanottu. Jos olisin täysin itsekäs itsekeskeinen omaan napaan tuijottelija, en usko että niin fiksu ja tasapainoinen mies, jolla on asiat hyvin, olisi jaksanut katsella minua yli kymmenen vuotta, eikä loppua näy. Ja jos ei ole ymmärtänyt bloginin tarkoitusta ja ajatusta, ei se ole mun ongelmani. Sellainenkin asia tuli mieleen, että kateellisia riittää aina. Tiedän, että mulla on moni asia paremmin kuin monella muulla, mutta myös ongelmia on ihan riittävästi ja niitä puran täällä, lähinnä itselleni, mutta julkisesti kirjoittaminen on silti motivoivampaa kuin ihan "pöytälaatikko"-kirjoittaminen.Tämä on terapiablogi minulle. Ratkaisin ilkeät kommentit-ongelman sillä, ettei anonyymit lukijat voi enää blogiani kommentoida. Kateellssia riittä aina. Eikös se ole niin, ettei itseään huonompia lähde yleensä arvostelemaan ja loukkaamaan? Näin ainakin minusta. Jos blogini ärsyttää, ei sitä tarvitse lukea.
Eilen oli ihan tavallinen päivä, tein kotijuttuja, kävin kävelylenkillä (siitä tuli kumman huono olo, en tiedä miksi. Syömiseni on aika heikkoa, mutta söin juuri ennen lenkille lähtöä, että en tiedä, missä ongelma), kaupassa, laitoin ruokaa ja illemmalla käytiin yhdessä J.n kanssa kirjastossa. Lainasin neljä kirjaa, illalla aloitin Linda Boströmi Knausgordin Heliokatastrofi-kirjan. Olin laittanut sen luettavien listalle jo silloin syksylllä kun Liken kirjakatalogi ilmestyi ja ajattelin sen varata. Nyt ei tarvinnut, löysin sen hyllystä. Kirjastossa käymisen yksi viehätys on siinä, ettei ikinä tiedä etukäteen mitä mielenkiintoista siellä tulee vastaan. Kirja vaikuttaa oikein lupaavalta, tykkään!
Eilen laitoin viestiä hoitajalle ja soitti mulle vähän myöhemmin. Labravastaukset olivat jo valmiina, aika nopeasti ne valmistuvat, jos seuraavana päivänä näkyvät. Eipä mikään ollut ihan täysin kunnossa, muttei kamalan huonostikaan. Litiumpitoisuus oli juuri sillä hoitotason alarajalla, kilpirauhasarvo juuri viitearvojen yläpuolella (siis vajaatoimintaan päin), mutta huonompikin on ollut, joten en tuosta stressaa. Arvo seilaa muutenkin koko ajan, joten olkoon nyt näin. En tiedä, mikä olo johtuu mistäkin, mutten ole kuitenkaan lamaantunut tai kärsi kohtuuttomia oireita enkä siis lähde arvoista stressaamaan. Mistä sitä koskaan tietää, mikä olo johtuu mistäkin, en halua lähteä vointiani suurennuslasilla tarkkailemaan, enkä halua kilpirauhaslääkitystä, ellei arvot mene huonommiksi. Anemia voi hyvin, mun hemoglobiini ei taida nousta niiltä alarajoilta vaikka syön rautaa, mutta näin on aina ollut, enkä siitäkään hypi puihin. En syö lihaa, enkä paljon kalaakaan enää, joten on ihan odotettavaa ettei rautaa liiemmälti veressä ole. Rautapillerit pitää vaan muistaa syödä. Kolestreoliarvo oli vähän viitearvon yläpuolella, mutta johtunee siitä, että olin syönyt, suklaatakin, vaikka kokeet olisivat vaatineet ravinnotta olemisen. Hyvää kolesteroliakin oli ihan hyvin, joten ei stressiä tästäkään.
Juteltiin tuosta perheterapia-asiastakin hoitajan kanssa. En ole oikein tyytyväinen siitä, minkälainen jälkimaku mulle jäi siitä viimeviikkoisesta käynnistä, terapeuti oli vähän turhan "mummomainen" eikä yhtään sen oloinen, jonka kanssa haluaisin käsitellä vaikeita asioita. Ei tunnu sellaiselta, jonka kanssa mielelläni keskustelisin asioistani.. On tosi vanhanaikaisen oloinen ja muutenkin. Ärsytti. Sillä on varmasti osuutta asiaan, kun odotan ja toivon, edelleen kuitenkin vähän, että pääsisin sillä yksityisellä, valitsemallani terapaeutilla, psykoanalyytikolla, käymään. Valitsin terapeuttini useista mahdollisista, kävin tapaamassa useampaa ja tuo valitsemani erottui joukosta todella edukseen. Vertaan tietenkin muita terapeuttja tähän "omaani", eikä hyvää yhteyttä pääse syntymään nyt muihin terapeutteihin (hoitajastani pidän). Hoitaja sanoi, että olen jo niin pitkällä asioideni käsittelyssä, että tuollainen ihan perusjuttuihin palaaminen tuntuu minusta varmaan epämielekkäältä. Mutta yritän nyt suhtautua avoimin mielin. Lähtökohta ja näkökulma on kuitenkin toinen. Tänään meillä on toinen aika perheterapeutille, on toinen "tietojenkeruu"-kerta, ja samalla voidaan kuulostella miltä vaikuttaa. Pakkohan siellä ei ole käydä. Nämä kaupungin palvelut ja terapeutit on vaan sellaisia, sellainen tulee, mikä sattuu tuleman, eikä sitä voi itse valita tai muuten vaikuttaa.
Yön nukuin aika hyvin, pienensin Oxamin-annosta ja Ataraxia siihen rinnalle. Vaikkei olo ole paras mahdollinen, olen tyytyväinen itseeni, että saan näitä lääkemuutoksia tehtyä parempaan ja miedompaan päin. Pieni hermostuneisuuden poikanen jyllää vatsassa ja rinnan alla, mutta annan sen olla. Kuuluu johonkin aina ja menee taas aikanaan ohi. Paljon tässä käyn asioitani mielessäni läpi. Onneksi sen osaan, enkä asioideni alle kaadu, sen verran moni asia on kuitenkin hyvin ja olen oikeastaan todelle ylpeä siitä, että olen saavuttanut elämässäni parempaa.
Olen taas innostunut kameralla leikkimisestä, joten tuppaan näitä kuvia tänne nyt ihan yhtenään.
Että sellaisia terveisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti