tiistai

Aha, en meinannut osata tulla tänne bloggeriin, kirjautumissivu oli muuttunut ja siitä jo meinasi mulla mennä pasmat sekaisin. Ajattelin jo, että onko syy eilisiltaisella myrskyllä (joka ei kovin kummoinen ollut ainakaan siihen keskiyöhön mennessä, mihin valvoin. Pettymys), mutta tokkopa. Rauhallista on ainakin nyt, eikä yölläkään kuulunut mitään. Harmaata, märkää pöpperöä, muttei mua haittaa yhtään. Hyvä vaan. Liikkuupahan vähemmän ihmisiä tossa ikkunan alla (kamalan hyvin näkyy tosta kujalta nyt tänne sisälle keittiöön, kun parvekkeen edessä olevat pensaat ovat tyhjentyneet, luovuttaneet viimeisetkin lehtensä ja oksat tököttävät paljaina. Enää ei ole näkösuojaa. Viikonloppuna laitettiin uusi lamppu tähän keittiöön ja siinä on niin kirkas valo, että näyn varmasti ihan selvästi tästä ohikulkijoille. Kaihtimia en halua pitää kokonaan kiinni. Tulee yksinäinen olo ja haluan nähdä ulos. Katselkoon tänne jos mieli tekee. Harva kehtaa päätään kääntää.

On niin yksinäistä ja ikävää. Nyt on tuntunut vielä enemmän yksinäiseltä, kun en kirjoita tätä blogia julkisesti eikä kukaan lue tätä. Tuntui aina että jakoi muiden kanssa jotain, kun julkaisin kirjoitukseni ja siitä tykättiinkin usein. Usein aamuisin tuntui kivalta tulla katsomaan, kuinka moni on käynyt kirjoituksiani lukemassa, joskus oli kivojakin kommentteja. Tuntui kivalta tulla kirjoittamaan jollekin toiselle, muille. Melkein kuin olisi vuorovaikutuksessa jonkun kanssa. Nyt ei ole sitäkään iloa. Ehkä en pidä tätä salaisena pitkään. En tiedä. Mutta siitä aion nyt pitää kiinni, että kirjoitan tänne edelleenkin usein. Pääasia on, että kirjoitan. Sitä haluan tehdä ja teen. Välillä kirjoittaminenkin ahdistaa ja pelottaa, väsyttää ja tuntuu turhalta, mutta onneksi on jotain mitä haluan tehdä. Vaikken tiedä, onko tässä oikeastaan mitään järkeä. Ehkä olisi parempi kirjoittaa vaan päiväkirjaan. Mitä jos kone menee rikki, tai siis nettiselain. Tuskin nämä samanlaisia ovat joskus kymmenien vuosien kuluttua. Kai jotain voi tapahtua. Kaikki vaan kadota. Mutta ehkä pääasia kirjoittamisessa on se tekstin ulos tuottamine, ei niinkään se, mitä siitä jää jäljelle. Kirjoitan vaikka puuta heinää, on se aina ulos mielestä.

Lopetin tämän julkaisemisen melko mitättömistä syistä, mutta silloin halusin niin tehdä, ja pidän tästä päätöksestä kiinni. Pelkäsin tulevani loukatuksi, ja niin koin tulleeni. Yhdestä kommentista, mihin Ansainnut-päivitykseni sai kimmokkeen, kommentti tuli sitä edeltävään kirjoitukseen. Vittu mua ei tulla arvostelemaan ja kertomaan mistä mun pitäisi olla kiitollinen, erittäin onnellinen tai mitä hyvänsä. Hitto vie. Päätän itse mitä tunnen, enkä kaipaa siihen kenenkään idioottimaisia mielipiteitä. Pitäköön typerät ajatuksensa omanaan. Kommentit tulee aina ihmisen omasta elämäntilanteesta, vertaa niitä toiseen ja jos toisella on jotain, mitä ei itsellä ole, on se tältä toiselta ilmeisesti pois, jos toinen ei sitä arvosta, mitä hänellä on. Vaikkei arvostelija tiedä taustoja eikä mitään muutakaan. Miten asiat oikeasti ovat . Siitä syystä on helppo tulla arvostelamaan toisen koko elämää ja kertomaan, miten tulisi ajatella ja suhtautua mihinkin. En halua olla vuorovaikutuksessa, enkä halua kommentteja. Se mitä kirjoitan on siinä, enkä niistä halua sen enempää keskustella. Tämä ei ole mikään vertaistukiryhmä tai mikään keskustelupalsta, missä jokainen saa sanoa mielipiteensä. Täällä sanon vaan minä. Paljon missään muualla en ole sanonut, enkä sano edelleen, joten täällä sanon. Tämä on mun yksityisaluetta.

Toinen syy oli yksi ärsyttävä, lihava, ruma, sian näköinen ruma ämmä yhdestä ryhmästä jonka olin jostain syystä kutsunut lukemaan ajatuksiani. Kutsuin Facebook-ryhmään tämän blogin ympärille perustettuani mahdollisimman paljon lukijoita. Ajatelin että olen sitä suositumpi ja parempi, mitä enemmän minusta tykätään ja mitä enemmän kirjoituksiani luetaan. Suurin osa kutsumistani henkilöistä tuksin edes luki kirjoituksiani. Ei varmaan osanneet, pystynet keskittymään, tai muuten vaan tajunneet, kun kirjoitan muustakin kuin tiskaamisesta tai ryyppämisestä. Tai muusta paskasta. Jaoin täällä ja tykkäys-sivullani kuvianikin ja yhteen sellaiseen sain ikävän kommentin. Oli kuulemma väärän väriset hiukset. Kuva oli siltä ajalta kun odotin E.tä. Olin aikaisemmin kirjoittanut täällä, että miten vaikeaa aikaa se oli, miten sukeltelin masennuksen syvyyksissä, elin epätoivoista eroa ja kaikki voimani menivät siihen, että suojelin itseäni ja lapsiani ulkoiselta kaaokselta. Elin vaan siinä, en nähnyt muualle. Laitoin pari kuvaa siltä ajalta minusta ja työstäni, joissa oltiin iloisen näköisiä, hymyiltiin. Kumpikaan meistä ei niihin aikoihin paljoa hymyillyt ja mullle tuli iloinen ja hyvä mieli niistä kuvista. Ja sitten joku idiooti tulee kommentoimaan miten musta tukka ei sovi sulle kyllä yhtään kun olet niin kalpea  ja onpa iso vauvamaha. Edellisessä postauksessa olin kirjoittanut miten mua aina kiusattiin koulussa kun olin niin ruma, pitkä, laiha, hevosen näköinen. Honkkeli, huonohampainen. Syrjittiin ja naurettiin takanapäin. Hetken oli joku joka otti huomioon, oli hetken mun kanssa välitunnilla, käveli kerran tai pari samaa matkaa kouluuun. Hymyili mulle. Äkkiä ne huomionosoitukset loppuivat. Ennen kuin ehtivät alkaakaan. Selät kääntyivät ja takanapäin supistiin. En uskaltanut mennä ruokalaan. En tiennyt, mihin olisin mennyt istumaan, jos olisin mennyt. Joskus harvoin menin, silloin söin vain näkkileipää. Seisoin välitunnit koulun seinään nojaillen, yksin. Myöhemmin luokkakuvia (niissä harvissa mitkä mulla on. Silloin harvoin kun olin koulussa) katsellessa olen huomannut että olin kaikista kaunein, aina. Sen jälkeen, tässä ajassa, löytyy edelleen arvostelijoita. Sellaista en siedä ollenkaan.

Inhoan ja vihaan ihmisiä. Suurin osa ihmisistä on täysiä idiootteja, aivottomia, ajatuksettomia, väärin ajattelevia. Olen älykkäämpi kuin suurin osa ihmisistä, olen siitä varma. Moni ihminen on ilkeä, aina sanotaan mieluummin pahaa kuin hyvää. Kateellinen, idiootti. Ruma paska. Hirveää tyhmyyttä, pahuutta. Haistakoon paskat, kaikki. En todellakaan halua muiden ihmisten joukkoon. Ei kenelläkään ole mitään, mitä heiltä haluaisn tai saisin, eikä kukaan saa minulta mitään. Olen aina se ystävällinen kuuntelija. Kiltti ja kiinnostunut. Enää en ole. Ei kiinnosta. En halua laittaa enää itseäni alttiiksi toisten, vieraiden arvioitavaksi. Se vain haavoittaa minua.

Myöhemmin..
Kävin aikaisemmin iltapäivällä kävelyllä, mulle tulee aina huono olo, ellen mene edes vähän ulos. Kauppaan oli pakko mennä, kahvi ja nikotiinipurkka olivat lopussa ja ilman niitä en pärjää. Jotain ruokatarpeitakin piti ostaa, vaikka suurimman osan ostin eilen. Tein ennen kauppaan menoa pienen kävelylenkin. Tuuli jonkinverran, eilisen myrskyn jäljiltä (mitä en kyllä huomannut..), muttei mitenkään liikaa. Vähän arvelutti metsään meno, pelotti jos sieltä olisi putoillut päälleni oksia valtavista männyistä tuulenpuuskissa. Oli raikasta, tuulinen sää tuo enemmän hengitettävää happea ja se tuntuu hyvältä. Nyt mulle tuli vaan tosi paha olo kävelyllä, niin huonoa oloa ei ole tullut kai ikinä ennen. Oksetti ja huimasi, kuvotti ja heikotti hirveästi. En uskaltanut tehdä kovin pitää lenkkiä, en jaksanut, enkä viitsinyt pakottaa itseäni, ajattelin että voisi tuupertua jonnekin polun viereen. Mietin jo että pääsenkö sieltä pois ollenkaan, Oli vaikea käydä sen reissun jälkeen kaupassa, huono olo haittasi, heikotti ja näytin kamalalta, olin ihan kalpea ja punasilmäinen. Yritin vältellä ihmisiä, ihmisten katseita. Halusin nopeasti pois.

Nyt iltapäivän olen maannut sängyssä enimmäkseen. Olisin halunnut nukua, mutten nukahtanut. Luin vähän aikaa Maria Vaaran Likaiset legendat-kirjaa (on aika sekopäinen ja turhan häiritsevän sekava, en oikein tykkäää. Tule huono olo.) mutten oikein sitäkään jaksanut. Olisin halunnut nukkkua. Olisin halunnut nukkua aamullakin. Nukun aina llian vähän. Väsyttää ja tulee huono olo, mutten silti saa nukuttua. Väsyttää ja kuvottaa. Nytkähtelin ja säpsähtelin puolinukuksissa, lepoon en päässyt. Ei ollut muuta toivottavaa kuin että loppuisi jo tämäkin päivä.

Huomenna on mun syntymäpäivä. Kuolinpäivä, niin sanoin J.lle aamulla. Sellainen olo.