muutama päivä on taas hujahtanut etten ole kirjoittanut. Usein viikonloput tuppaavat menemään niin, etten oikein ehdi enkä malta istua ja keskittyä tähän kirjoittamiseen. Ympärillä on koko ajan jotain tekemistä ja vilskettä, jollain on aina jotain asiaa, ja aina ollan jonnekin menossa tai jostain tulossa. En ymmärrä, miten olen joskus ehtinyt käydä töissä, niin älyttömästi tuntuu kaikkea olevan koko ajan. Tai sitten ole hidastunut, vaikken kyllä ole. Välillä tuntuu että päin vastoin. Mutta näin nyt. Kirjoittelen nyt vähän viikonlopun kuulumisia, mitä niistä nyt jaksan muistaa.
Perjantai-iltapäivällä mentiin E.n kanssa yhdessä J.tä vastaan lentokentälle. Aamulla satoi räntää vaakatasossa, eikä tehnyt mieli lähteä ulos. Olin ihan kahden vaiheilla jaksoinko, tai viitsinkö, lähteä matkaamaan lentokentälle siinä kelissä. Julkisilla sotkiessa siihen upposi yli tunti. Lentokentälle vievä bussi kierteli kaikki mahdolliset lähiöt siinä matkan varrella, mutta perille päästiin. E oli mukana, niin matka taittui vähän mieluisammin (vaikkei mulla ole mitään vaikeuksia kulkea julkisilla kulkuneuvoilla). Aamu alkoi aika ankeissa merkeissä, niin kuin oli edellinen päivä ja yö päättynyt. Juttelin J.n kanssa puhelimessa (en voinut kasvokkain jutella kun olin itseinhon ja -häpeän syöverissä) ja valvoin johonkin kahteen asti. Aamulla nukuin pitkään, ehkä yhdentoista korville, ja hereille ja liikkeelle pääsy vei taas oman aikansa. Ennen kahta lähdettiin liikenteeseen (E.llä oli siis syyslomaviikko) ja kolmen aikaan oltiin perillä. Lento oli ihan ajallaan, mutta matkatavaroilla kesti ja puolisen tuntia saatiin odotella J.tä. Olin vähän nihkeällä ja sarkastisella tuulella. Ikävä minä. Mutta ei voi mitään. Haettiin Amerikan tulijan kunniaksi Mäkistä ruokaa (vaikken siitä oikein tykkääkään). Tuliaisherkkujakin tuli maisteltua ihan riittävästi, eikä liene yllätys, että illaksi tuli aika ankea ja nuupea olo siitä ruokamäärästä ja varsinkin -laadusta. En ollut mitenkään järin hyvällä tuulella illallakaan ja nyt jälkeenpäin tuntuu kurjalta, että J.n kotiinpalu meni vähän ikävästi. Sai vähän ikävän vastaanoton. Kiukkuisen akan. Lopulta joutui sohvalle nukkumaan. Tervetuloa vaan kotiin. T. vittumainen ämmä.
Mä olin ja olen, mustasukkainen sen elämästä, niin kuin olen ennenkin kertonut täällä. Se on typerää, ilkeää ja inhottavaa. Olen ilkeä, J sanoi niin, ja tiedän sen itsekin, ainakin jälkeenpäin. En vaan osaa olla ihmisiksi. Oma elämäni on niin suppeaa ja tylsää, koen jotenkin kokeneeni suurta vääryyttä, ensinnäksin tämän sairauteni takia, mikä kaventaa aika paljon elämääni, kaventaa ja tekee sen ahtaan tuntuiseksi. Pahimmillaan tuntuu siltä, kuin polkisin paikallani, sitä pientä tympeää kehää mistä en pääse ulos, ja silloin elämä tuntuu melko merkityksettömältä. Ahtaalta, turhalta ja ahdistavalta. Tyhjältä. Tekee elämän näköalattomaksi. Katkeraksikin. Kun halut ja kyvyt, menneisyys ja tulevaisuus eivät kohtaa, vaan vaikealta ja epätoivoiselta. En näe edelleenkään elämääni tulevaisuutta mitenkään valoisana. Sitä samaa kuin ennekin, se mitä voisin tehdä, en halua, ja se mitä haluaisin, en voi. Olisi kivaa jos olisi mielenkiintoinen ja vaihtelevainen työ, haasteita ja itseluottamusta ja elämässä etenemistä edesauttavia asioita. Ympärillä tapahtuisi ja olisi itse mukana. Ja nyt mä olen kaikkea muuta. Homehdun kotona kotitöiden äärellä. Vaikka harrastan, liikun paljon, kirjoitan, olen taas innostunut valokuvaamisesta vähän, luen, katselen leffoja. Teen ja olen kiinnostunut jostakin. Mutta se ei riitä. Haluaisin jotain muuta, haasteita, onnistumista. Kuulumista jonnekin. Olen varma, että minusta olisi ollut paljon muuhunkin, kuin mitä olen saavuttanut tähän asti tai varsinkin siihen, mitä nyt olen. En tule koskaan saavuttamaan jotain tärkeää, jotain omaa. En tule ikinä saamaan mielenkiintoista työtä, hyvää työyhteisöä, hyvää toimeentuloa itse itselleni (olen koko aikuiselämäni ajatellut, etten koskaan haluaisi olla taloudellisesti riippuvainen kenestäkään muusta. Nyt olen) Olen saavuttanut sen, mitä en todellakaan olisi halunnut. Ja sitten olen todella mustasukkkainen sellaiselle, joka on saavuttanut jotain, mitä on halunnut ja pitää tärkeänä. Miksen minä. Tämä on todella ahdistavaa. Miten voin päästä tästä mustasukkaisuudesta, kateudesta ja melkein katkeruudesta (vaikka sanoin aina, että musta ei ikinä tule katkeraa ämmää..) näillä korteilla. En mitenkään. Väsyn oman kykenemättömyyteni alle. Niin kuin terapeutti kirjoitti lausunnossaan jotenkin niin, että en ole saanut (luovia) kykyjäni käyttööni. Olen kohtuuton ja ilkeä, mutten aina (?) osaa iloita toisen hyvästä ja menestyksestä. Koen että ansaitsisin sitä itsekin, mutten voi. Enkä pelkästään itsestäni johtuvista asioista. Sairauttaan ei kukaan valitse, ja kun sairastaa parantumatonta, stressiherkkää sairautta, ei siinä paljon hurraamista ole.
Mutta sellaista vääntöä.
Lauantaina käytiin aamunpäivällä kävelyllä, sitä ennen heräsin melko pahantuulisena ja jätin aamupalan syömättä. Mun on aina pakko päästä ulos, happeen, metsään, tilaan, hengittämään. En voisi olla koko päivää sisällä, en ikinä. Tervitsen ilmaa. Happea mieleen ja kehoon, liikkumista. Siinä etenee. Tulee hyvä olo. Iltapäivällä mentiin siskon & perheensä kanssa syömään nepalilaiseen ravintolaan. Ravintolaa oli kehuttu joku aika sitten Hesarissa, eikä turhaan. Ruoka oli todella hyvää. Otin samaa kuin mitä yleensäkin nepalilaisissa / intialaisissa ravintoloissa syödessäni, tuorejuustoa pinaattikastikkeessa. Ihanaa naan-leipää ja jugurttikastiketta. Oli tosi hyvää ruokaa ja kivaa. Olin itse ehdottanut tuota syömään menemistä kun juteltiin siskon kanssa Facebookissa yksi päivä. Ei oltukaan pitkään aikaan nähty ja yllätin itseni ehdottamalla yhteistä tekemistä, syömään menemistä. Yleensä olen vaan vetäytynyt kaikesta. Ihan kivaa oli. Ovat ihania ihmisiä. Syömisen jälkeen käytiin vielä ostamassa Alkosta viinipullo, mentiin omiin koteihimme, mutta viinipullot lähti mukaan illan jatkeeksi. Illalla katsottiin oman perheen kesken Melancholia- elokuva, mikä käytiin vuokraamassa kotimatkalla. Käytiin katsomassa se silloin kun tuli elokuvateatereihin, mutta halusin nähdä sen uudestaan. On ihan katsomisen arvoinen elokuva.
Pientä draamaa oli siinä illalla, paasasin taas sitä omaa näköalattomuutta elämään, kaiken hankaluutta ja mahdottomuutta. Pääsen niitä asioitani käsitellessä aika ikävään "tilaan" eikä silloin ole kenelläkään kivaa. Ikävä kyllä. Olen mä aina järkyttävä ja ilkeä ämmä. Olen äärettömän ilkeä ihmiselle, joka ei sitä todellakaan ansaitsisi. Olen vaan niin täynnä kaikkea tuskaa, että jonnekin se on purettava. En voi puhumattomaksikaan heittäytyä.. Ja taas J päätyi sohvalle yöksi.
Sunnuntaina oli vähän parempi päivä. Kiukuttelin kai koko viikon edestä noiden edellisten kahden päivän aikana. Voisinpa olla parempi, sellainen jonka toinen ansaitsisi, mutten vaan osaa. Aina. Joskus sentään olen ihan kivakin. Kai? Aamupäivällä kun oltiin heräilty aloin aika nopeatsi siivoamaan ja sen jälkeen lähdettiin ulos. E lähti isänsä kanssa viettämään päivää. Käveltiin J.n kanssa Mustavuorella päin, kiivettiin lintutorniin, lintuja sieltä ei näkynyt, mutta maisemia vähän pidemmälle kuitenkin. Oli tosi kaunis päivä, aurinkoista ja tosi kirpeää, varjoisilla paikoilla oli maa ihan jäässä, mutta aurinkoisemmilla kohdilla oli ihan lämmin kun oli toppatakki päällä. Talvi on tullut. Kiivettiin Vuosaaren huipulle (mistä on kuvia tuossa edellisessä postauksessa) ja sieltä oli hienot näköalat vaikka miten pitkälle. Ei oltu kumpikaan käyty siellä aikaisemmin, vaikka on tässä ihan lyhyen matkan päässä meistä. Aurinko paistoi eikä onneksi tuullut yhtään niin oli ihan mukava kiivetä sinne ylös. Ulkoilun jälkeen tultiin kotiin laittamaan ruokaa ja yksi lasi viiniäkin oli vielä edellisillalta säästynyt, maistui hyvin kasvisgratiinin ja salaatin kanssa. Illemmalla katsottiin vielä toinen leffa, Chernobyl diaries, oli ihan kamala, kauhua. Miesten valinta. Ja loppui ihan kamalan ällöttävästi. Illalla luin vielä aika kauan, taisi mennä taas jonnekin kahden korville ennen kuin aloin nukkumaan. Luen nyt Aleksi Peuran Laulava ääni olkapäälläni, on tosi hyvä! Olin vähän epäluuloinen kirjan lukemista aloittaessani, kirjailija on vasta kaksikymmentäkaksivuotias ja ajattelin, ettei voi olla kovin hyvin kirjoitettu. Noin nuori. Mutta erehdyin todellakin. On ihan harvinaisen hyvä, hyvin ja rikkaasti kirjoitettu. Hyvää ja elävää kerrontaa, rankkaa, mutta sellaista, ettei kirjan lukemista haluaisi lopettaa ollenkaan, kun vauhtiin pääsee. Tykkään!
Ja ainiin, tuleepa nyt asiaa pötköön. Mutta olinkin saanut sen Photoshopin ladattua koneelleni, en vaan löytänyt sitä ennen kuin sain vähän apua ohjelman löytämiseen. Olin siis osannut ladata sen. Jes. Ja toinen jes, osasin käyttää sitä ja sain tehtyä sen mitä halusinkin. Ainakin melkein. Ensimmäisellä yrittämällä. Ei ole mitenkään kovin helppokäyttöinen ohjelma, ihan eri luokkaa kuin muut, ilmaiset kuvankäsittelyohjelmat (toi on törkeän kallis, yli parikympiä kuussa!), tuota saa käyttää kuukauden veloituksetta. Tuskin maltan siitä sitä pariakymppiä kuussa pulittaa, mutta kiva nyt vähän harjoitella sen käyttöä. Olin aika taitava ja nopeasti sain tehtyä mitä halusinkin. Osasin tehdä ne "kuvakirjaimet", mutta haluaisin taustan kirjaimille läpinäkyväksi. Jos laittaisin tähän banneriksi valkoisella taustalla kirjaimet, olisi se minusta tyhmän näköinen. Haluan että tuo tausta näkyy. Tänään ajattelin harjoitella tuota näkymättömän taustan löytämistä kuvalle. Mahdollista sen pitäisi olla. (Vähän niin kuin tuohon tyyllin, ilman tuota valkoista pohjaa ja kuva ja väri tietysti eri, ja kuvat eriväriset, ja muutenkin toiset, että näkyisi taustan värin päältä.)
Tänään maanantaina piti herätä aika aikaisiin. Ennen seitsemää. Unta ei siis paljon ehtinyt tulla, muttei nyt yhtään väsytäkään. E.llä oli kahdeksalta aika hammaslääkäriin. Sille aloitetaan nyt oikomishoito. Muutamia vuosia sitten tuota hoitoa tarjottiin, muttei silloin suostunut siihen (en osannut suostutella, olen itse lapsena jättänyt oikomishoidon kesken ja koen kammoa kaikkea sellaista kohtaan. Taidan jännittää tätä nyt enemmän kuin E itse) ja nyt se siis on aloitettu. Huomenna saa jo ensimmäisen kojeen suuhunsa, ne perinteiset kiinteät eturaudat. Aika siistin ja siron näköiset ne nykyään on ja melko huomaamattomat melkein. Muutakin rautaa on suuhun tulossa, sellainen "sarana" mikä työntää alaleukaa eteenpäin. On tavalaan "sarana" joka on kiinni ylä- ja alahampaissa takana. Näyttää aika kamalalta vekottimelta, mutta on itse suostuvainen ja motivoitunut, niin näillä mennään. Huomenna menee puolilta päivin asennuttamaan raudat ja toimenpiteen jälkeen on sitten luvassa muutama jäätelöpäivä. Kivun ja säryn takia ei kuulemma voi/kannata heti muuta syödä. Jaiks. Ja muitakin ruokarajoituksia on aika paljon, mitään tahmeaa ja kovin kovaa ei voi syödä. Ruisleipäkin on kiellettyjen ruokien listalla. Kovin paha tuo E.n purukalusto ei ole, mutten sen verran, että kannattaa hoitaa. Toivottavasti jaksaa sen urakan ja hankaluuden, kipujakin siitä seuraa väistämättä. On luonteeltaan aika ärhäkkä muutenkin, joten mielenkiintoisia aikoja voi olla luvassa. Ja särkylääkkeitä pitää varata kaappiin.. Mulle yritettiin lapsena sitä oikomista, mulla on todella vinksallaan hampaat :/ Ristipurenta on aika hurja ja etupurenta vasta kamala onkin. Etuhampaat mene liikaa eteen ja alahampaat taaksepäin. Harmittaa, ettei niitä saatu suorittua silloin kun olin lapsi. Jos olisi varaa, menisin saman tien hoidattamaan nämä noita-akan hampaani, mutta on yksityisellä ihan tajuttoman kallista, joten saa nyt olla. Mutta ehkä vielä joskus.
Taidan lähteä kohta ulos. Tänään oli aamulla auton ikkunat ihan jäässä ja maakin oli ihan jän peitossa ja liukas. Pakkasta oli aamulla pari astetta. Pesukone jylläsi tossa aikansa, nyt taitaa olla pyörittänyt kierroksen valmiiksi sinä aina kun olen kirjoittanut. Laitoin kameran akun latautumaan, ajattelin lähteä sen kanssa ulkoilemaan. Paleltaa täällä sisälläkin kyllä. Pitää kaivaa kaapista ehkä vielä lämpimämpi, pidempi, toppatakki. Piponi olen hävittänyt jonnekin, sille olisi nyt tarvetta. Pitänee käydä ostamassa uusi.
Ps. Sain muuten vaihdettua oikean kellonajankin tähän.. :)
Ps. Mä opin tekemänään läpinäkyvän taustan :DD
Ja näköjään jotain muutakin. Halusin siis irroittaa kuvan taustasta ja pikkuhiljaa sekin oppi alkaa mennä perille. Monimutkaiselta tuo ohjelma tuntuu enkä meinaa saada sitä tekemään mitä haluaisin, mutta pikkuhiljaa. Pakko on nyt tunkea pari taustatonta kuvaa tänne vaikka vähän irrallaan aiheesta ovatkin, eivätkä vielä sitä mitä haluan (bannerin kirjaimet).
(Päälaki oli litteä jo alkuperäisessä kuvassa:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti