Taas olen kiehunut melkein koko päivän Facebookissa, tänään aiheesta Alppilan koulussa sattunut tapahtuma, opettajan erottaminen ja siitä syntynyt opettajan pelastamisprojektin. Vielä eilisiltan asti olin itsekin sitä mieltä, että kyseistä opettajaa oli kohdeltu väärin ja erotetuksi tuleminen virastaan oli liian iso rangaistus ja seuraus asiasta; yläasteikäisen pojan ohjaaminen ulos ruokalasta kun käyttäytyi levottomasti. Näin sitten videon jossa tapahtuma oli kuvattu, eikä se ollut ihan sitä mitä olin ajatellut. Mulla vaihtui mielipide kun näin miten opettaja kävi voimakkaasti kiinni nuoreen ja suunnilleen heitti tämän ulos ruokalasta, otti oikein vauhtia ja siinä lensi viisitoistavuotias poika vauhdilla ulos kun kuria pitämässä oli kaksi kertaa isompi äijänköriläs. Facebookissa on koko päivän kiertänyt kaikenlaisia adresseja opettajan puolesta ja ihmiset on jakaneet kantaansa asiaan, kaikki tuntuvat kannattavan mitä suuremmissa määrin lasten ja nuorten fyysistä kurittamista ja väkivaltaa, luunappeja, tukistamista.. Ihan niin kuin kaikki nuoret olisivat jotain anarkisteja joita vastaan pitää taistella kurinpitotoimin ja heihin suhtautua jo valmiiksi vihamielisesti. Mun mielestä jos valitsee työskentelypaikakseen koulun, pitäisi olla sen verran vahva psyyke, että kestää suun soiton ja vittuilun nuorelta, eikä polta päreitään, menetä malttiaan ja ala itse käyttäytymään kuin pikkulapsi, joka ei heti saa tahtoaan läpi.
Kyllä kai asiat pitäisi pystyä puhumalla selvittämään lapsen ja aikuisen välillä, jos puhe ei mene perille, pitää yrittää jotain muuta, tehdä yhdessä jotain, kuunnella mitä nuorella on sanottavana oikeasti, ei se suunsoitto tarkoita sitä, että pitäisi tarttua vitsaan. Aikuiset ei vaan jaksa kuunnella nuoria, ei ole aikaa, voimia, omat asiat on liian solmussa.. En mä itsekään osaa varmasti olla lähimaillakaan aina juuri oikeanlainen äiti, mutta aika hyvin olen onnistunut selviämään ihan puhumalla asioista, välillä huutamalla, mutten käy kimpuun tai käyttäydy sanallisestikaan aggressiivisesti. En hauku tai lyttää. Silloin kun olin töissä oli varmaan aika poissaoleva kotona, olin niin väsynyt. Nyt onneksi jaksan olla läsnä ja kuunnella, olla kiinnostunut. Huomaan välillä, ettei mulla riitä keskittymiskyky ja ajatukset herpaantuvat jonnekin muualle kuin mitä poika kertoo, mutta ainakin olen läsnä, enkä hauku, syyttele, tuomitse.. Moni tuntuu huutavan ja tiuskivan lapsilleen ihan ilman mitään syytä.
Eilenkin joku äiti huusi kirjastossa tosi rumasti lapselleen joka halusi
vaan katsoa jotain. Istui rattaisssa ja oli ihan nätisti, äiti istui
koneella ja olisi varmaan halunnut siinä rauhassa toimittaa omia
asioitaan.
Tänään taas sain ihmetellä sitä, miten tyhmiä suurin osa ihmisistä on. Suurin osa on täysin keskustelutaidottomia ja oma mielipide on vain ja ainoastaan se oikea ja jos on toista mieltä, alkaa henkilökohtaisuuksiin menevä arvostelu, ei mitään keskustelua, heti jyrätään jos ajattelee jostain asista toisin. Ja tunnun taas kerran olevan todellakin se joka ajattelee eri tavalla kuin suurin osa muista. Mitenhän se aina onnistuu niin menemäänkin? Mä inhoan ihmisiä. Pahoitin mieleni oikeasti siitä, että aletaan haukkumaan; onko pillerit oikeassa järjestyksessä, oletko sä joku Äiti Teresa (millonkohan siitä on tullut haukkumasana?) tervetuloa nykyaikaan. Enkä mä muuta kuin kertonut oman mielipiteeni asiaan, että mun mielestä lasten / nuorten kunnioitusta ei saavuteta voimakeinoja käyttämällä, viha ja väkivalta vaan ruokkivat itseään ja lisäävät sitä. Lapsena selkään saanut kokee usein ansaitsevansa ruumiillisen kurituksen, kuten käy usein aikuisena jos joutuu kokemaan perheväkivaltaa, lapsi ei useinkaan kyseenalaista saamaansa kohtelua, vaikka se olisi kuinka vääränlaista ja sairasta, vallankäyttöä ja häikäilemättömyyttä. Luja selkäranka kuulemma syntyy Koivuniemen-herralla. Että sellaista asennetta ja mielipidettä taas. Voi huh! Ja mä olisin vaan halunnut aikaansaada ihan järkevää keskustelua, mutta ei onnistunut. Taaskaan. Miksiköhän mä aina ajattelen väärin, tai eritavalla kuin muut? Omasta mielestäni ajattelen tietenkin viisaammin ja fiksummin. Enkä usko että se on mitään maanista harhaa tai suuruusluuloa. En varmaan ikinä opi ajattelemaan niin kuin muut, tai niin, että sietäisin epäoikeudenmukaisuutta tai selvää idioottimaisuutta.
Ei ole taas tämäkään päivä mennyt ilman sydämentykytyksiä. Aamulla herätessä olin tosi hermostunut, olo oli ihan kamala, sellainen kireä ja tosi ahdistunut. Aloin taas itkemään melkein heti kun sain silmäni auki ja tuntui ahdistavalta saada taas yksi päivä kuljettua läpi. Ihan hirveän raskas olo. Samalla sisällä kova levottomuus, sydän jytkytti, oli tärisevä olo ja sellainen kiristävä omituinen tunne rinnassa. (Onneksi olen muuten saanut nukuttua ihan hyvin, nukahdan nopeasti enkä heräile, en ole niin häiriöherkkä kuin vähän aikaa sitten ja J. on saanut taas nukkua omalla paikallaan) Niin, no niiden rytmihäiriötuntemusten takia soitin heti kahdeksalta terveyskeskuksen varatakseni ajan lääkärille ja sainkin sen heti samalle aamupäivälle. Kävin sydänfilmissä ja sen jälkeen lääkärin pakeille, filmissä näkyi kuulemma pientä epätasaisuutta, ei kai varsinaisia rytmihäiriöitä, mutta pientä epätasaisuutta lyöntien väleillä. Lääkäri oli tosi ihana, tosi perusteellinen ja selitti niitä käyriä ja muuta. Mulle on aikaisemmin tehty se holter-vuorokausiseuranta ja siinähän oli lisälyöntejä löytynyt. Tuo tutkimus oli tehty viisi vuotta sitten, kaikista niistä lukemattomista teksteistä, joita on muuten todella paljon, löysi lääkäri ton kyseisen lausunnon. En ole varmaan ikinä ollut noin pitkää aikaa kerralla terveyskeskuslääkärin vastaanottohuoneessa, olin varmaan parikymmentä minuuttia. Kyseli mun kontaktit psykpolille, katseli labroja, kävi niitä läpi, huomasi kilpirauhas- ja hemoglobiiniarvon olevan raja-alueella ja määräsi uudet labrat. Juteltiin siitä että kilpirauhasarvon heittely voi aiheuttaa sydämen rytmihäiriöitä kun säätelee hormoonitoimintaa. Myös siitä oli puhetta, itse otin asian puheeksi, että kevät ei ole mitään parasta aikaa mulle tämän kaksisuuntaisen diagnoosin takia. Mitään beettasalpaajia en vielä saanut, Propralia ei suositella jos on taipumusta astmaan. Huomenna menen aamulla labraan ja lääkäri sitten soittelee tuloksista jos niissä jotain on ja jos ei niin ensi viikolla psykpolihoitajan ajalle voidaan käydä läpi noita juttuja Tuntuu vaan, ettei tämä nyt ihan yksinkertainen tilanne ole. Ehkä Litoannosta pitäisi nostaa, että olisin rauhallisempi, toisaalta se voi pahentaa kilpirauhasarvoja ja siten lisätä sydäntuntemuksia ja muita oireita ja ne taas aiheuttaa omia juttujaan ja lisää oireita. Mä niin tykkään tästä sairaudesta.
Olen ollut aika kierroksilla, myönnettävä se on. Varmaan kroppakin käy kierroksilla sen takia, ja niinhän se menee. En ole riittävän raukeaksi lääkitty ilmeisesti (en ollut eilen illalla uskoa silmiä kun taas joku kirjoitti olleensa tosi ahkera kun oli saanut tiskattua..) enkä saa rentouduttua tarpeeksi, en osaa levät ja menen kierroksille vähän kaikesta. Ihan mistä vaan. Kamalan invalidisoivaa on, jos ei voi mitään tehdä ilman että sykkeet on pilvissä ja sydän muljahtelee, hikeä pukkaa.. On tämä kyllä aika vaikeaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti