Tuntuu nyt ettei ole mitään järkeä kirjoittaa tänne. Kuka näitä jaksaa lukea, en ainakaan minä. Mitä mä sillä, että lukisin pitkiä pätkiä omia älyttömän sekavia ajatuksia ja tuntemuksia, vähäpätöisiä päivän tapahumia. Häpeän ja inhoan kaikkea mitä mä ulos päästän, typerää, noloa, älytöntä, turhaa.. Kirjoitanko mä vaan samat asiat uudestaan ja uudestaan tänne, miten kirjoitan kirjeitä, valokuvaan, kirjoitan toista blogia, käyn metsässä kävelemässä, vääntäydyn jumppaan. Tai miten nukun, teen kotitöitä, syön, katson elokuvia, hengitän, yritän väkisin jaksaa olla hereillä ja jalkeilla. Koitan vältellä kaikista synkimpiä ajatuksia mitä mieleen välillä pulpahtelee ja yritän saada toinen toistaan muistuttavat, samanlaiset raskaat ja tarpeettoman tuntuiset päivät kulumaan, kantaa niitä selässä kuin kivirekeä.
Lopetin eilen suurimman osan kirjeenvaihdostani, laitoin viestiä kaikille yksityisesti, kiitin menneistä ja kirjoitin, etten jaksa pitää sellaisia tuttavuussuhteita yllä, jotka eivät anna mulle mitään. Suurimaassa osassa tapauksia mä olen aina se kuuntelija, jolle valitetaan selkäkivut, työpaikan ongelmat, kaadetaan kaikki kuin roska-astiaan. Sellainen mä olen ollut ihan tarpeeksi paljon. En jaksa tuhlata aikaani sellaiseen. Monesti mulla on kirjeenvaihdossa ollut sellainen tunne, ettei mua ymmärretä, ajatellaan että mä olen joku vapaamatkustaja, olen vaan kotona ja otan kuvia itsestäni ja käyn jumppaamassa. Mitä nyt kukaan mistään ymmärtää, joka ei ole itse samaa kokenut, enkä jaksa sellaisiakana, jotka ehkä ovat. Tänään poistin myös suuren osan facebook kavereistani.
Valokuvaaminenkin on vähän menettänyt taas hohtoaan. Siihen en ole vielä kokonaan kyllästynyt, vaikka tänään tuntuu vastenmieliseltä ajatella kaikkia typeriä kuvia mitä olen ottanut ja missä olen itse. Usein minusta tuntuu vaikealta ja vastenmieliseltä katsoa sellaista mitä olen tehnyt, kuvia mitä olen kameralla ottanut, kirjeitä kirjoittanut tai näitä blogitekstejä. Joskus harrastin enemmän piirtämistä ja maalaamista, kävin jonkun kurssinkin. Enää en haluaisi kurssille mennä, ei itseluottamus riittäisi ja kaikki aikaisemmin maalaamat talut olen piilottanut kellariin tai sängyn alle. Enkä millään haluais, että joku läheinen lukisi näitä tai mitään muitakaan tekstejäni. Kirjoitan ei kenellekään. En tiedä kuka lukee näitä, vai lukeeko kukaan. En itse ainakaan jaksa taaksepäin katsella ja lueskella mitä olen ulos itsestäni päästänyt.
Metsässä käy kävelemässä vaan mummot, kaikki ihmiset nukkuvat tai eivät nuku vaihtelevalla tahdilla, jossain vaiheessa jokainen ihminen nukkuu. Ei ole mahdollista olla nukkumatta ikuisesti. Mitä siitä jauhamaan. Kotitöitäkin piää välillä tehdä, välillä se on helpompaa ja vähemmän vastenmielistä. Välillä pölykoirat ei voisi vähempää kiinnostaa.
Tänään on tuntunut todella vastenmieliseltä olla edes jalkeilla. Aamulla heräsin yhdeksän aikoini ja kymmeneltä menin heti takaisin sänkyyn ja olin siellä puoli yhteen asti. Nyt kello on vähän yli yksi ja tekisi mieli mennä takaisin sänkyyn peiton alle lämpimään. Tuntuu raskaalta olla ylhäällä, korostuu jotenkin kaiken tyhjyys. Tyhjä koti ja tyhjä pää.
Ei mulla muuta.
Olen lukenut blogiasi ehkä pari kuukautta säännöllisesti. Löysin tänne facebook-ryhmässä jakamasin linkin kautta. Juuri hetki sitten kun ajattelin että käynpä katsomassa oletko kirjoittanut jotain uutta, mietin samalla kun etsin osoitetta kirjanmerkeistä, että kirjoitat niin hyvin ja rehellisesti että harmi kun et saa teksteistä rahallista hyötyä. Kun olen tietysti huomannut myös riippuvuutesi miehestä taloudellisessa mielessä (sama tilanne minulla). Voisit minusta hyvin ansaita kirjoittamalla kunhan sopiva väylä löytyisi. Olit tägännyt tämänpäiväiseen tekstiin "masennus". Siltähän kirjoittamasi todella kuulostaa. Voisitko ajatella, että tämä on taas vain yksi vaihe. Sitten tulee taas päiviä, jolloin kirjoittaminen, valokuvaaminen ym. tuottaa sinulle iloa. Ymmärrän että kirjoitat itsellesi eikä mielipiteelläni varmasti ole mitään merkitystä, mutta sanon silti että saan kirjoituksistasi kaunokirjallistakin mielihyvää, siis sitä samaa mitä saan kirjoja lukemalla. Vaikka kirjoittaisit samoista asioista useaan kertaan niin ei se tee kirjoituksistasi ikäviä. Itsekkäästi toivon että jaksat vielä jatkaa! Minulla on muuten ihan sama juttu kuin sinulla piirtämisen ja maalaamisen kanssa. Harrastin aikoinaan ja sain siitä paljon iloa, mutta vuosikausiin en ole ehtinyt ja nyt tuntuu etten uskaltaisi yrittääkään - rimakauhu on niin kova. Pitäisi heti saada jotain "hienoa" aikaiseksi tai masentuisin kertakaikkisesti. Mistä löytäisi sen asenteen että tekisi itse tekemisen eikä lopputuloksen takia.
VastaaPoista