Jumppelis

Äsken ajattelin, että olen tänään miettinyt paljon hyviä juttuja.. Mutta arvaa vaan, muistanko niitä enää. Oikeasti. En. Mulla pitäisi olla joku sellainen virtuaalinen päiväkirja, että teksti muodostuisi suoraan mun päästä ja tulisi ulos ja ylös kirjoituksen muotoon. Sellainen suora sanelu mielestä. Olen muuten joskus miettinyt samaa muunkin kirjoittamisen kanssa. Olisi aika hurjaa, ajatuksenvirtaa, miltähän se mahtaisi näyttää tai kuulostaa? Mulla taitaa ajatukset viuhtoa aika paljon menemään.  Ajatuksenrientoa. Paljon tuntuu olevan asiaa, vaikkei ehkä kuitenkaan. Mutta milloin se on normaalia, milloin taas diagnostinen kriteeri? Olen ylikierroksilla? Mä en kyllä ymmärrä sitä, miksi kaikki olomuodot ja tuntemukset pitäisi luokitella jokun sairaudenmäärityksen kautta. Sehän olisi ihan kamalaa. En mä ikinä tiedä, mikä "vaihe" mulla on tämän kaksisuuntaiseni kanssa, enkä mä nyt niin välitä tietääkään. En määritä itseäni sairauden mukaan. Tai miksi tulkitan koko ajan oloja ja lääkitään niitä suuntaan ja toiseen, ylös alas. Mistä sen enää tietää, mikä on sitä oikeaa itseä ja olemista, tai mikä lääkkeen aiheuttamaa oireilua, sivuvaikutuksia. Mä en enää lääkkeettömäksi tavoittele, en ainakaan tällä hetkellä, mutten kyllä jokaikistä mielenliikahdusta lähde tukahduttamaan lääkkeillä. Se olisi niin loputon suo. Olen sen (aikaisemmassa) työssänikin hyvin nähnyt. Tästä riittäisi asiaa, mutta nyt piste.

Mutta kuitenkin, tänään mulla on ollut aika pirteä ja touhukas päivä. Aamulla heräsin aika pirteänä siinä seitsemän aikaan, sitten siinä oli sitä perinteistä E.n herättelyrumbaa ja kun vihdoin pääsi lähtemään kouluun, aloin mä taas pakkaamaan jumppakamppeita ja suuntasin aurinkoiseen ulkomaailmaan ja kävelin salille. Olin taas kaksi tuntia, ensin spinningin ja siihen päälle vielä jumppatunnin. Olen nyt aika usein tehnyt noita tuplatunteja, mun kunto on noussut ja on niin hyvä, ettei minusta yksi tunti tunnu missään, ei  tule edes kunnolla hiki eikä tunnu että olisin tehnyt mitään, ei väsytä, uuvuta, eikä mitään. Mulla tulee liikuntatunteja sellainen seitsemän kahdeksan viikossa. Pari välipäivää pyrin pitämään, mutten aina osaa olla silloinkaan ihan liikkumatta ja saatan käydä tekemässä tuon mun mieluisen metsälenkin. Katsoin tuolta kuntokeskuksen rekisteröimisjutusta että mulla oli ollut salikäyntejä tänä vuoden aikana satakaksikymmentä. Kivaa että fyysinen kunto sentään on kutakuinkin kohdillaan. Paljon muuta en päivän aikana jaksakaan, en mitään menoja tai muuta sellaista, mutta aika harvoinpa mitään sellaisia on muutenkaan.. Tänään muuten ilahdutti reilu bussikuski, antoi mun mennä ilmaiseksi matkani, kun sillä ei ollut kertalipun hinnasta antaa rahasta takaisin.

Jumppailun jälkeen tulin kotiin ja söin tonnikalasalaattia ja ruisleipää. Etsin netistä sopivan mokkapalareseptin ja kirjoitin ylös mitä tarvitaan, mitä kaapista puuttuu. Huomenna leivotaan pari pellillistä mokkiksia. J.llä on perjantaina synttärit ja vie silloin toisen levyllisen töihin. Kauppareissun ja syömisen jälkeen siivosin vielä alakerran; keittiön, kylppärin ja eteisen. Siellä on selvästi kuljettu kengät jalassa ja ihan kamalan kuraista on joka paikassa. Mutta tykkään siivoamisesta, eikä se mitenkään haittaa eikä väsytä, sekään. On ihana nähdä heti kättensä jäljet ja siisti ja raikas koti on kiva. Nyt on niin valoisaa ja aurinko paistaa sisälle, niin pölyt ja tahrat hyppii silmille helpommin kuin mitä talvella. Silloin nyt ei nähnyt mitään. Meillä on aina siistiä, inhoan sotkua, likaa ja epäjärjestystä. Pitää olla raikasta ja selkeää. Olen ehkä vähän liian kova siivoamaan ja hääräämään, tavaratkin on usein kaikki melkein sotilaalisessa järjestyksessä. Usein en osaa vaan antaa olla, olisi kivaa kun osaisi olla joskus vaan ihan rennosti, antaisi tiskin lojua ja sängyn retkottaa petaamatta ja paikkojen olla hyrskyn myrskyn. Valuisin koko päivän yöpuvussa ja tukka pystyssä, silmänaluset mustina (on ne aina muutenkin, mutta koitan meikata ne piiloon), makaisin ja möllöttäisin. Söisin ja nukkuisin. Sellainen en vaan osaa olla. Suoritan liikaa. Olen aina ollut tällainen, enkä tätäkään sairauden oireeksi tulkitse. Mutta nyt on ainakin siistiä.

Tänään on ollut yllättävänkin seesteinen olo, ei mitään suurempia hepuleita, ahdistusta tai mitään itkupotkuraivareita (mitä ei ole kyllä enä ollut aikoihin onneksi) eikä erityisemmin ole masentanutkaan. Vaikken saa rahaa vieläkään mistään, Kevan päätökset kestää ja kestää ja on aika ikävä tunne, kun tili on nollilla eikä seuraavasta tilipäivästä ole tietoakaan. Soittelin sinne ja yritin kiirehtiä, mutta jokunen viikko siinä varmasti menee. Tuli mieleen, että aika kamalaa, jos en saisikaan kuntoutustukea, jos se jostain syystä hylättäisi ja tulisi viestä että painu töihin. No, en mä siihen oikeasti usko, mutta tulipa mieleen. Aika ankea ajatus, mutten jaksanut sillä koko päivää pilata. Nyt väsyttää ihan kivasti, vaikka kello on vasta puoli kymmenen illalla, jos tässä hetken jaksaisi nuokkua ja menis pian nukkumaan. Ihana normaalirytmi ja -väsymys. Iltapalaksi muuten söin mämmiä ja Pätkiksen, hyvä yhdistelmä!