Pitkästä aikaa taas kirjoitan tänne. On tuntunut viime päivät olleen taas sellaista haipakkaa, etten ole osannut istua alas niin pitäksi aikaa, että olisin saanut kirjoitettua näin ajatuksen ja ajan kanssa. Kirjoitan aina nopeasti, mutta oikolukeminen ja muu oheistyö tekee sen, että aikaa tähän saa menemään sen verran, etten vaan ole malttanut. Enkä ehtinyt, mielestäni. En mä nyt erityisen aktiivinen ole ollut, mutta sellaista levotonta lepatusta kuitenkin, mikä estää pidempiaikaisen keskittymistä vaativan tekemisen. Pari kirjettä olen tosin tässä välissä kirjoitanut ja sitä toista valokuvablogia olen pitänyt. Sinne en pahemmin kirjoita, ihan lyhyesti päivän tapahtumista jotain parilla rivillä, mutta kuvia laitan sinne paljon. Teksti on niin lyhyttä että sen perusteella voisi kuvitella, ettei mun päässä paljon mitään liiku tai että elämä pyörii oman navan ympärillä pyörimiseen kun laitan sinne paljon kuvia ihan itsestänikin ja vaatteista ynnä muusta pinnallisemmasta hommasta kuin myös maisemista, luonnosta, erilaisista paikoista, rakennuksista. Ajatelkoon kuka hyvänsä mitä tahansa, ihan sama. Yleensähän ihmiset ajatelevat toisistaan mieluummin pahaa kuin hyvää? Tykkään olla kameran takana että edessä oikeastaan yhtä paljon. Nuorena, parikymppisenä, halusin ja haaveilin mallintöiden tekemisestä, ja jotain pientä teinkin ja totesin ettei se ole mun juttu. Olla esillä niin paljon vieraiden ihmisten nähden. Blogin omakuvatkin ovat suurimmaksi osaksi itselaukaisimella otettuja. Kamerajalka olisi hyvä, sellainen pitäisi hankkia, muuten kuvauspaikat on aika rajalliset kun yritän sitä milloin millekin hyllyn reunalle asetella :)
Kamera on ollut nyt erittäin kovassa käytössä. Parina päivänä tein täsmäiskuja luontoon kamera kaulassa etsien kivoja kuvauskohteita ja tunnelmia. Poika sanoikin just ettei meidän kamera ja tietokone kestä niin kovaa käyttöä ja tiedostojen tunkua, kuin mitä tästä äkillisestä kuvausharrastuksen aktivoitumisesta on seurannut. Tykkään muokata kuvia kuvankäsittelyohjelmalla, rajaan, leikkaan, kirkastan, ehostan ja laitan erilaisia suodatitehosteita niihin ja kuvankäsittelyohjelman kanssa näprätessä saan aikaa kulumaan vaikka kuinka paljon. Aina löytyy uusia kivoja ominaisuuksia ja tehosteita ja tyylejä. Kamera on itsessään tosi hyvä eikä kuvat välttämättä käsittelyä tarvitsisi, mutta tykkään luoda ja näpräillä enemmän. Ollaan otettu tuolla uudella, puolitoista vuotta vanhalla, kameralla jo yli kolmetuhatta (säilytettyä) kuvaa. Enemmän kuin mitä pokkarikameralla melkein kymmenen vuoden aikana. Yhdestä tai kahdesta kuvasta ei yleensä (riittävän) onnistunutta tule, ehkä kymmenesosa kuvista tulee käyttöön tai säästöön. Vaikka eipä niillä hirveesti käyttöä ole, näihin blogeihin niitä työnnän ja kansioita on koneen muistissa niin paljon, että välillä on aika vaikeaa jos haluan jonkun tietyn kuvan löytää. Kansioiden siivoaminen on myös aika kova homma. Perjantaina olin koko päivän kotona ja napsuttelin siistiksi koneen muistia, että mahtuu taas uutta. Ja uutta on tullut. Tyhjensin kameran jotta sieltä on helpompi hakea kuvat muokkaukseen ja muistiin. Pitäisi muistaa laittaa varmuuskopiot tikulle, olisi aika kamalaa, jos kone tilttaisi ja kuvat katoaisivat sen sileän tien. Joskus on ollut mielessä että teettäisi tärkeimmistä kuvista ihan perinteiset valokuvaversiot, paperille, mutta aina se on jäänyt, eikä se ole ihan ilmaistakaan kun kuvia on tuhansia. Liian vaivalloista. Vanhoja perinteisiä paperivalokuvia on iso pahvilaatikollinen ja niitä on kiva välillä katsella. Usein niitä katsellessa vaan tulee niin paha mieli, haikea olo ja ikäviäkin muistoja kamala millainen mä olin tuohonkin aikaan, niin aika rauhassa saavat olla.
Laitan tähän nyt linkin tuohon toiseen blogiin, jos jotakuta nyt kiinnostaa, vaikka olen kehunut täällä, etten näitä kahta blogia sotke toisiinsa, mutta poikkeus vahvistaa säännön :tästä
Nyt on krapulaisen rennon löysä sunnuntai-ilta. Rötkötetään tässä sohvalla J.n kanssa, minä toisessa nurkassa peiton alla jalat pitkällä rahin päällä, toinen toisessa nurkassa pitkällään peiton alla. J. katselee samalla Che-elokuvaa, minäkin yritin sitä aluksi katsoa, mutten jaksanut kiinnostua, ei oikein keskityminen riittänyt. Aihe, ja henkilö ovat kiinnostavia toki, mutta nyt ei vaan ole leffaolo. Tuota samaa sotimista ja viidakossa mönkimistä tuo elokuva näyttää olleen jo viimeisen tunnin ajan. Olen niin pesunkestävä vasemmistolainen, että poliittisen historiallinen elokuva Che Guevarasta olisi varmasti mielenkiintoinen, jos sen sisälle olisin päässyt. Mulla on ähky liian poliittisiin ja verenpainetta nostattaviin uutisiin muutenkin. Siis just tällä hetkellä. Välillä meuhkaan niin paljon, etten meinaa nahoissani pysyä. Tunnen maailmantuskaa omien ja vähän kaikkien muidenkin huono-osaisten asioista ja joskus Hesarin etusivun lukeminen tai televisoiuutisten kuunteleminen nostattaa sellaisen ahdistusryöpyn että tekisi mieli repiä lehti miljoonaan silppuun tai heittää televisio seinään. Millon rikkaiden verotusta kevennetään, terveyskeskukset kännyttävät ihmisiä yksityisille lääkäriasemille ja miten on milloinkin säästetty niiden pussista joilla ei ennestäänkään mitään juuri ole. Ruokajonoja, väkivaltaa, sodan uhkaa, köyhyyttä, sairauksia, rasismia ja mitä kaikkea julmuutta vaan maailmaan mahtuu. Mä olen imenyt maailmantuskani jo äidin maidosta ja jo sitäkin aikaisemmin. Äitini on aina ollut kiinnostunut politiikasta ja on ollut siinä mukanakin, kunnallispolitiikassa ja on henkeen ja vereen vasemmistolainen. Enää ei ole fyysisesti aktiivinen mutta henkinen palo on edelleen liekissä. Minun isomummo, oli ennen sotia vähän aikaa sosiaalidemokraattien kansanedustaja. Mutta niin, mulla on nyt ihan tietoinen ero maailmantuskaa aiheuttaviin asioihin, tai siellähän ne alla muhii, mutten niitä viitsi nyt enempää ainakaan ruokkia. Toivottavasti en jää tällaiseksi, en haluaisi olla kiinnostumatta tai välittämättä maailman asioista, mittakaavaa vaan pitäisi varmaan vähän loiventaa. Ehkäpä siihenkin joku kompromissi joskus löytyy.
Mutta siitä krapulasta vielä. Perjantaina oli J.n synttärit, ei juhlittu niitä sinä päivänä sen kummemmin. Aamulla heräsin pari minuttia ennen kellon soittoa ja hipsin keittiöön laittamaan syntymäpäiväsankarille perinteistä herkkuaamiaista, katoin pöydän nätiksi, olin edellisenä päivänä ostanut kimpun tulppaaneja ja laitoin pari kynttilää palamaan, vaikka aamulla seitsemän aikaan jo ihan valoisaa onkin, mutta luovat silti kivan tunnelman. Perusaamiainen on kuppi kahvia seisaaltaan joten tuollainen pitkä ja useamman lajin aamiainen on ihan juhlava jo sellaisenaan. Lahjaksi olin osanut suklaakonvehteja, sitä merkkiä mistä J. tykkää eniten, ja kortin. Päivällä tehtiin pojan kanssa jauhelihapihvejä ja illalla J.n tultua töistä kasattiin ja syötiin omatekoisia hampurilaisia. Itselleni tein täytteen falafeleista, kun en lihaa syö. Hyvää oli. Illalla rötkötettiin ja katsotiin leffaa.
Launataina eli eilen oltiin siis porukalla kaupungilla, mukana oli meidän lisäksi mun sisko miehensä kanssa, J.n työkaveri avovaimonsa kanssa ja nuoruudenkaverinsa. Tavattiin Kalliossa ja istuttiin ensin William K.ssa Kurvissa. Vanhana kalliolaisena mun ja siskon veri vetää aina niille nurkille, muttei ihan kaikista villeimpiin paikkoihin enää rohjeta. Tuolla Williamissa on kiva tunnelma ja siellä viihdyttiin hyvin. Osa porukasta oli vähän eri linojoilla ja hinkuivat keskustan menomestoihin, tyyllin tiger, kalle, mä en moisiin paikkoihin suostu menemään. Pari kertaa olen käynyt ja saanut niin hirveät ahdistus-raivari-kohtaukset siellä, ihmeen kaupalla olen välttänyt putkaan joutumisen tai turpaan saamisen, että kartan niitä paikkoja kuin ruttoa. Ihan sopuisasti ilta sujui, jatkoille mentiin Stadin Tähteen, aika hupaisa paikka, muttei jaksettu olla siellä kovin pitkään ja lähdettin taksilla kotiin päin. Mentiin vielä siskon luokse pienelle yöpalalle ja kolmen aikoihin vasta kotiuduttiin. E. oli koko illan yksin, vaikka täyttää viisitoista tänä vuonna, tuntuu musta oudolta jättää se yöksi yksin. Tai melkein koko yöksi. Mulle tulee jotenkin syyllinen olo. Oli vielä hereillä kun tultiin. Mä olen ällöttävä.
Aamulla olo oli aika kohtuullinen mutta jotenkin hermostuin siinä aamupäivän kuluessa. En mä edes muista taaskaan mistä se alkoi, mutta sen muistan että itkin ihan hysteerisenä ja heitin kahvit J.n päälle ja pitkin seiniä. Että sellainen aamu. Mä olen ollut muutenkin aika hermostunut nyt viime päivinä, sellainen äkkinäinen ja nopea. Sydän on hakannut tavallista enemmän ja rytmihäiriöitä on ollut. Perjantaina aamupäivällä tykytteli niin paljon, että pakottauduin lepäämään sängylle ja hengittelemään rauhassa, olemaan tekemättä mitään. Yritin olla panikoimatta. Oli pikkuisen sairas olo. Eilen iltapäivällä ennen baarikierrokselle lähtöä taas tykytteli ja jymähteli kunnolla, samalla tuli jotenkin omituinen tutiseva olo? Ei noi rytmihäiriöt ole mikään uusi juttu mulle, niitä on vuosien saatossa tutkittukin, muttei mitään vakavaa, harmittomia lisälyöntejä. En niitä enää panikoi niin, että pitäisi ambulanssia soittaa, mutta onhan ne epämiellyttäviä ja pelottavia vähän. Ilmeisesti käyn siis kierroksilla. Ajattelin soittaa nyt alkavalla viikolla hoitajalle ja kertoa noista, hyvä niiden on tietää ja jos Propraalia niihin varuiksi saisin.
Unetkin ovat olleet aika noninaisia tässä viimeöinä, on mahtunut niin töihin kotihoitoon paluuta, pelottavia käyntejä potiliden luona, maassa rähmällään makaava mies jonka kasvot olivat ihan valko-vihreän mössön peitossa, maalta mereen sujahtavia busseja ja omituisia hotellihuoneita. Muistan unet aamulla herätessäni aika hyvin, mutta aika nopeasti niistä suurin osa himmenee. Pitäisi muista, ja ehtiä, kirjoittaa ne heti ylös. Nyt lähden nukkumaan. Hyvää yötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti