Viulunkieli aamuyöllä

Alkaa hermo mennä.. En jaksa enää valvoa. Koko kesä on mennyt aika yöpainotteisella vuorokausirytmillä, mutta nyt tuntuu menevän ihan älyttömäksi. Valvon joka yö ainakin kolmeen - neljään, enkä saa aamustakaan nukuttua kuin ehkä yhdeksään kymmeneen. Ei tästä tule mitään. Yöt valvon täällä puolihorroksessa, uupuneena, mutta liian levottomana ollakseni sängyssä ja saadakseni unta. Koko ajan on liian kuuma, nihkeää. Hermostuttaa, pitää liikkua, enkä pääse mitenkään rentoutumaan. Ei auta hidas hengittely eikä lampaiden laskeminen. Koko ajan on olo kuin viulunkielellä, hikoiluttaa, hermostuttaa, panikoituttaa. Tekisi mieli heitellä tavaroita seinille ja hypätä itse perään. Elämä on pelkää stressiä ja ärtymystä. Hampaiden kiristelyä ja poltelua rinnana alla. Pahantuulisuutta. Hermot ihan riekaleina, enkä saa mistään kiinni. Argh!
Nukahtamislääkkeillä en nuku, olen niin ahdistunut etteivät auta rentouttamaan tarpeeksi, että pääsisin nukahtamaan. Rauhoittavat taas eivät toimi enää millään tavalla. Lito menee jonkunlaisella annoksella (900mg) muttei silläkään tunnu olevan enää mitään tehoa. Nielen vuorokaudessa kahdeksan eri pilleriä, vointi sen kun huononee.

On tämä kesä hienoa aikaa kyllä! Lääkäriin ei pääse ikinä, hoitajan vastaanotolla olen käynyt joskus kaksi kuukautta sitten. Lääkärin olen nähnyt kai joskus viime vuonna viimeksi. Millekään akuuttiajoille tai päivystykseen vieraille lääkäreille en suostu menemään. Sen tietää mitä siellä sanotaan ja tarjotaan, enkä niihin ala. Mä en kurkustani laita alas yhden yhtä neuroleptiä vapaaehtoisesti. Pakko tähän on olla joku muukin ratkaisu. Oma lääkärini on hyväksynyt mun jyrkät mielipiteet kyseisistä lääkkeistä, eikä niitä mulle tuputakaan, vaan yrittää aina keksiä jotain muuta. Mun neuroleptikielteisyys johtuu ihan siitä, että pelkään sitä niiden usein tuomaa lihomissivuvaikutusta. Inhoan muutenkin niin paljon itseäni, tunnen olevani niin ruma, vastenmielisen näköinen ja lihava (olen tasan puolivälissä ali- ja ylipainorajojeni sisäpuolella ja kyttään painoani joka ikinen päivä ettei pääse sinne ylärajoille kiipeämään..), että jos tässä vielä paisuisi ja turpoaisi lisää, en usko että siitä olisi paranemisen ja ahdistuneisuuden vähentämisen kanssa suurtakaan apua. Itseinho varmasti vaan kasvaisi. Parin viikon päästä mulla on aika lääkärille, tulee silloin töihin kahden kuukauden kesälomalta.

Menin alkukesästä tulleesta Kelan terapiatuenhylystä niin sekaisin, että olo ja vointi on siitä senaikaisesta voinnista tippunut ainakin kaksi vuotta taaksepäin, sinne sairastumisen alkuajoille. Labiili. Rankka sekamuotoinen, masennus vakava-asteista koko ajan. Aggressiivispainotteista maniaa. Samaan aikaan sisällä hirveät kierrokset, aggressiot jyllää, enkä osaa renoutua ollenkaan. On se hienoa kun hoitoa suunnitellaan ja haetaan, sitten se hylätään ja olo romutuu siitä, ettei hoidot toimi. Keväällä ennen Kelan ilosanomaa olin ihan toisenlaisessa kunnossa. Eli kiitti vaan vitusti! Aikaisemmin pystyin ja jaksoin ja tein ja menin, nyt saan kauheita hikoilu/tärinä paniikkikohtauksia ruokakaupan jonossa. Näin huonosti ei ole tainnut mennä ikinä!

Kello on nyt 03.19. Kaksi tuntia sitten aloitin nukkumaanmenoyritykset.. Olin aika puheliaalla päällä enkä olisi millään malttanut asettua, mutta ajattelin, että kierrokset vähän laantuisivat kun otan parit rauhoittavat ja luen vähän aikaa. Luin hetken, sammutin valot ja hyörin nihkeän hermostuneena tunnin sängyssä. Nyt luovutin. Antaa olla. Valvotaan sitten vaikka aamuun asti. Huominen päivä on varmaan aika mainio taas, hermoromahdusta pukkaa joka käänteessä. On tämäkin elämää. Muutaman päivän sitä varmaan seisoisi päällään aidan seipäässä, mutta tätä hommaa on nyt jatkunut niin kauan, että tuntuu, että tarttis jotain tehdä. Itse en vaan tiedä mitä, eikä kukaan muukaan sitä kerro.