Olenhan nyt virallisesti hyvässä kunnossa ja parantunut, olen niin fiksu ja kaikkea, jaksan tehdä kotitöitä sun muuta, käydä jumpassa ja silleen. Jännästi on hoidon ja kuntouttamisen tarve unhotunut ja jäänyt jonnekin menneisyyteen, sinne viime vuoteen, mikä oli oikeastaan alusta loppuun vaan odottamista, odottamista ja pettymyksiä ja pettymyksiä. Eli se siitä sitten. Piste. Ja kohta kaikelle muullekin. Ei muuta kuin soittelemaan töihin vuoroista, yksi paska hoitaja sinne tai tänne. Vaikka menisin sinne istumaan ja muuten spedeilemään ahdistuneena, ei kukaan huomaisi mitään eroa. Sehän on vaan normaalia, ei kai kukaan selväjärkinen hoitotöitä tekisikään, niin yksi hullu siellä lisää ei paljoa paina. Tuskin huomaisikaan. Voihan vittu en voi kyllä paremmin sanoa. Nyt on siis mietittävä työkuvioita, mitä pidempään olet pois töistä, sitä vaikeampi sinne on palata, joten olkoon se sitten nyt, vai?
Voihan vittujenvittujenvittujenvittu. Je. Paskaako tässä kitisemään, niinhän ne käy muutkin töissä. Se nyt siitä ja tästä ja kaikesta. K,un olen niin hyvässä kunnossa. Kun jaksan tehdä kotitöitä. Vaikka se kuntoutus nyt jäi siitä välistä, niin mitä sitten.. Noh. Se oli ja meni. Niinhän se on, ikävää, voivoi, vitunvoi. Että sellaisia kuulumisia. Sanoin hoitajalle että menen mieluummin vaikka Aleksiskivenkadulle tienaamaan kuin tekemään hoitotyötä, missä todennäköisesti tulisin vaan entistä sairaammaksi ja lopulta olisin siinä kunnossa etten paljon hoitojen perään kyselisi. Tai loppuikäni jossain lukkojen takana, jos sellaisiin nyt on enää mahdollista päästä. Ei ole. No joo, tulipa sanottua (siis tänne, hoitajalle sanomista en yhtään kainostele) vittu. Tai toinen vaihtoehto on se, että jäädään molemmat, minä sekä J, kotiin makaamaan ja nostettais toimeentulotukea, asumistukea, työmarkkinatukea ja mitä näitä nyt on. Voitolle päästäisiin jopa tästä nykyisestä tilanteesta, puhumattakaan siitä mitä se olisi, jos hoitaja olisi työttömänä (se ei ole mahdollista, ainakaan jos mielii siis työttömyyskorvaksia saamaan), ei onnistuisi, aina olisi töitä mitä tarjottaisiin, ja jos en niitä huolisi, joutuisin karenssiin, enkä koskaan saisi sentin hyrrylääkään mistään. Että kiitti vaan vitusti. Mitään tekemättöminä kumpikin, saataisiin enemmän kuin mitä nyt, sossusta rahaa ja kaikki maksettais puolesta, sähkölaskut, lääkkeet, vuokra. Vajaa viisi sataa jäisi mieheen käteen, joka on enemmän kuin mitä meille nyt jää. Ollaan niin velkaantuneita, mulla kiskotaan ulosoton kautta se mitä saadaan ja J.llä on velkaa ja lainaa paljon. Ihan vitun sama heittää hanskat naulaan samantien ja lähteä lähibaariin. Varmaan siellä muitakin diplomi-insinöörejä ja hoitajia istuu..
Kuntoutustukea on jäljellä enää pari kuukautta, seuraavasta jatkosta päättää lääkäri, ei hoitaja, kuukauden päästä, mutta tätä mene töihin viestiä on tullut jo muutamaan otteeseen, Tuskin sitä ihan tuulesta temmattu on. Hoitajan suuhunkaan siis. Työpaikan kanssa järjestettävää palaveria ei vielä ensi kuulle järjesty. Jokin kuntoutussuunnitelma kun pitää olla, jotta kuntoutustukea voisi jatkaa, eikä sitä, vittu, nyt ole, kun sitä helvetin terapiaa ei järjestynyt. Voi vittu taas, sanon. Eli suunnataan töihin. Jos ei oikeat työt nappaa, niin sitten jonnekin kuntouttavaan työtoimintaan, ja jos sekään ei nappaa. Ihan sama vaikka pari metriä multaa päälle. Mä en mitään muttereita lähde pussittamaan!
Tämä hoito mitä tässä tähän voimakkaasti toimintakykyä rajoittavaan ja invalidisoivaan, psykkosiperäiseen vaikeaan sairaueen olen saanut, on se että koko ajan joutuu pelkäämään ja pettymään, pelkäämään että katkeaako tulot, se surkea pieni eläke, mikä on ainut käyttö-/talousraha mikä meidän perheelle jää (kahdeksansataa), joka yleensä joka vuosi katkeaa, ei auta muuta kuin ottaa lisää velkaa. Ja ihmetellä taas että millä sitä sitten maksaa. Eilen tuli kiinteistöfirmasta kirje, siinä oli meidän molempien nimet päällä, joten avasin sen. Kahden kuukauden vuokrat maksamatta, melkein kaksi tonnia. J.llä ei ole ollut varaa maksaa niitä, en ollut tiennyt sitä. Ja ei muuta kuin rahaa lainaamaan. Millä sen sitten takain maksaa, sitä ei tiedä kukaan. (kai se sinne Aleksiskivenkadulle pitää lähetä)
Toinen kiusa on se, etten saanut sitä vitun terapiaa, ensin olen liian sairas Kelan mukaan, ja sitten olenkin aprin kuukauden kuluttua työkykyinen. Missä järki. Ei missään. Koko vuoden olen saanut vaan jännittää ja stressata koko asiaa. Nyt kummasti koko syy ja aihe terapiantarpeelle on unohtunut. Visti koko homma. Miten se nyt menikään. Kai se syy, mitä terapialla olisi hoidettu, on unhotunut tässä kaiken muun paskasateen alle. Ja koko vuosi on mennyt siihen, että olen odottanut, koittanut pitää uskoa ja toivoa yllä, pettynyt, taas yrittänyt uskoa ja toivoa. Ja ei mitään. Kiitti vaan. Olin tänään tosi aggressiivisella tuulella siellä hoitajan luona, minkäs se tietenkään millekään mahtaa, ei se ole Kela, eikä sossu eikä jumala, mutta silti avauduin oikein kunnolla, olin sarkastinen ja piikikäs. Mutta mitäpä hyötyä siitäkään, ei yhtään mitään.
Se siitä sitten.
Vitut.
Tossa muutama kuva tältä päivältä. Kuusi lähtee tänään, jos jaksetaan, tai viimeistään huomenna, tai joskus. Sellaista. Oikeasti mun hiukset ei oel ihan noin kusenkeltaiset kuin mitä kuvissa näyttää, juurikasvua on juuri niin paljon kuin kuvissa näkyy (mutta onneksi se on muotia). Mulla oli lapsena ja nuorena melkein valkoiset hiukset, nyt taitavat olla melkein tummat. Ainakin pimeässä. Valoissa näyttävät melkein tasaisen värisiltä. Kampaajalle menemiseen ei ole varaa enkä kotivärjäämisellä saa kuin tivun keltaisen pään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti