soi vaan päässä. Pumppi-biisit nimittäin.
Muutenkin on hiukan levoton olo. Ja multa muuten lähtee hiukset ihan just. Ovat niin surulliseen kuntoon päässeet ja ohentuneet valtavasti, että vähän jo meinaa huolestuttaa. Multa on jo kauan lähtenyt hiuksia, uskallaan syyttää lääkkeitä ainakin osittain, sekä tietysti stressiä, mitä tämä vuoristorataelämä välillä tuottaa. Jatkuva väsymys, vaikka lepoa olisi nyt mahdollista nauttia niin paljon kun haluaisi. Mutta silloin kun siihen olisi mahdollisuus ja aikaa tarjolla, ei sitä osaa, malta, viitsi tai vaan pysty käyttämään hyväkseen. Aina sitä kaipaa sitä mitä ei ole. Ja nyt mä siis kaipaisin parempikuntoisia ja paksumpia hiuksia. Kamalaa söheröä. Voi. Muutenkin inhoan vanhenemista. En haluaisi enää olla parikymppinen, mutten kyllä nelikolmonenkaan (syksyllä). Oikeasti tunnen itseni ihan samanlaiseksi kuin viistoista vuotiaana, mä olen tullut siihen päätelmään, ettei sitä kai koskaan valmistu, varmaan ihminen tuntee itsensä pohjimmiltaan aina samanlaiseksi. Eikä ikinä tule valmiiksi, sen tavoittelun olen lopettanut jo aikoinaan, vaikken ole varma olenko niin koskaan ajatellutkaan. Nuorempana en ajatellut muutenkaan juuri mitään, ainakaan tulevaisuutta tai muutenkaan ollut erityisen johdonmukainen tai suunnitelmallinen. Mummoltani, ja eräältäkin asiakkaalta työssäni, kuulin myös sitä, ettei sitä valmiiksi tule. Aina voisi ajatella että teinkö oikein, valitsinko oiein, käännyinkö oikeassa risteyksessä. Milloinkaan ei tule sitä maalia ja päätepysäkkiä missä lukee onnea, selvisit, valitsit oikein. Palkinto on tässä. Nyt olet tasapainoinen, tätä olet aina odottanut. Eipä niin. Ehkä joillekin käy niin, mutta mä en omalla kohdallani siihen usko. Pitäisi kai elää hetkessä. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, on mun elämä nyt huomattavasti parempaa kuin kaksikymmentä, tai kymmenen vuotta sitten. Kaikesta huolimatta. Koen elämän vieneen kuitenkin eteenpäin, vaikkei joka päivä uskoisikaan mun nyt näin ajattelevan ja kirjoittavan. Pitäisi ainakin yrittää elää hetkessä ja nähdä aina jotain hyvää. Usein se piirre tai asia voimistuu mihin kiinnittää huomiota.
Mutta niitä ulkoisia muutokia, maanvetovoiman vaikutuksia en kaipaa. Vaikka väistämttömiään ne kaikille ovat, jotka saavat riittävän kauan elää. Hiukset ohenee ja kasvot alkaa näyttää aamuisin (ja päivisinkin) entistä hirveämmiltä. Mulla on nyt viikonlopun jälkeen ollut ihmeellinen aamupöhö naamassa, ihan kellon ympäri pysyy. Luulisi, että laihtuessa kasvotkin ohentuisivat (se on paha tässä iässä jos ne liikaa kaponevat..) eikä niin turvottelisi. Mutta taitaa olla päinvastoin. Huolestuttaa vähän muutenkin, että mitenhän sekaisin mulla mahtaa puurot ja vellit olla, neste ja suolatasapainot. Viikonloppuna pizzan ja sipsien muodossa sellainen suola-annos, mikä varmasti lähentelee myrkytystilaa, ja sitten ei mitään. Hirveää hikoilua ja jumppaa ja suhteellisen kevyttä ravintoa, minimaalisesti suolaa. Hmm.. Liton kanssa juuri suolatasapainon muutoksia pitäisi vältellä. Mulla on myös taipumusta sydämen rytmihäiriöihin, joten ei pitäisi leikkiä liikaa. Meneehän tämä mun syöminen vähän maanisuuden puolelle, juoksen vaa'alla nyt joka päivä ja pelkään edelisenä iltana, että jos näyttääkin enemmän kuin eilen. Vatsa kurnii ja eilen illalla oli vähän huono olo. Ja tänä aamuna. Olen niin mustavalkoinen kaiken kanssa, joko olen tosi neuroottisen tarkka, tai sitten lappaan suuhuni mitä satun kiinni saamaan. Joten aika keskeneräistä hommaa tämäkin. Luulisi nyt aikuisen ihmisen tajuavan. Anoretisissa mitoissa en onneksi ole, enkä sellaiseksi haluakaan, mutten kyllä halua lihoakaan. Ja olen aika hyvänä pysynyt, nelikakkoseksi. Kai. Joskus telkkarissa näkee (usein amerikkalaisia) niin leikeltyjä ja kiristeltyjä keski-ikäisiä naisia, että voi vaan kauhistella. Yhdelläkin oli kasvot niin tiukalla, ette ilmeet vaihdelleet ollenkaan, ei voinut edes nauraa! Pelkkää jäykkää höhötystä vaan. Todella raikasta ja nuorekasta. Juups.
Tänään nappasin taas yllättäen muutaman kuvan (suurin osa jää tietenkin julkaisematta:) aamulla enne hoitajakäynnille lähtemistä. Toisissa kuvissa näytän murjottavan ja seuraavassa taas on silmät niin killillään että huvittaa. Voi apua. On pienesti maaninen ilme silmissä? Vaikken mä ikinä masentunut tai maaninen olekaan, vaan ihan mä vaan. Olenpahan joskus iloisen näköinen, vahingossa, ja ihan naurettavuuteen asti. Mutta antaa mennä vaan. On ainakin ilmeitä jäljellä :)
Eilisen ruonlaitonkin dokumentoin, niin kuin aikaisemmin kirjoitin. Kirjoitin reseptinkin kuvan päälle -jos siitä nyt selvää saa. Ihan perus Pirkka-kideneypapupurkin takaa otettu resepti. Olen tuota pataa tehnyt ennekin, ja on hyvää. Siinä on kivan paljon kasviksia ja tulisuutta tulee jalopenoista. Riisin ja salaatin kanssa tuota syötiin. Ja tänään syödään uuselleen. Tuo reseptissä mainittu annosmäärä olisi ohjeen mukaan kolmelle, mutta meille siitä tulee ainakin viisi annosta. J ei yleensä paljon kasvisruokia syö, joten säästyy sitten muille pariksikin päiväksi.
Eksyin tänään hoitajalla käynnin jälkeen Itäkeskukseen kaupoilla. Mahdotonta, kun sen polin pitää olla sielläpäin. Tässä kuussa rahaa on mennyt vähemmän kuin viime kuussa, jolloin oli joulu, joka teki aika pahan taloudellisen kriisin ainakin mun tilille. Ja kun olen syönyt vähemmän ja laittanut järkevämpiä ruokia on rahaa mennyt vähemmän. Joten voin ostaa jotain. Hmm.. Viime viikollakin ostin ja nyt. Ostin taas uuden pipon, en tykäänyt edellisestä, tai on hassun ohut, eikä lämmitä yhtään, sellainen ohut pannulappu. Ostin Intersportista vähän paksumman, vaalean tupsupipon. Tykkään, on aika paksu ja lämmin. Uuden treenitopin meinasin ostaa, mulla on niitä liian vähän ja kun olen nyt niin aktiivinen liikkuja, loppuvat aina kesken. Ostin juomapullon ja LIndexiltä tuon alhaalla kuvassa olevan valkoisen teepaidan treenipaidaksi ajateltuna. Käynee liikuntaankin. (Voin huijata että olen kasikolmonen. Heh)
Nyt on pakko mennä oikasemaan hetkeksi ennen kuin E tulee koulusta. Kauhean nopeasti päivät menevät..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti