Pyyhkeitä

Terveisiä sohvan pohjalta.

Tänään on ollut vähän reippaampi päivä kuin mitä eilen oli, enkä ole paljon ehtinyt sohvalla tai koneella istuskella. Hyvä näin. On kesä ja ulkona on kiva olla. Oltiin J.n kanssa päivällä monta tuntia liikenteessä pyörillä. Kun päästiin pojan parturikäynnin, pyykkirumban, syömisten ja muiden sekoilujen jälken lähtemään ulos, pompattiin pyöriemme selkään, eikä maltettu melkein tulla takaisin kotiin ollenkaan.

Pyöräiltiin rantoja pitin J.n kotitalolle tähän lähistölle. Vanhempansa ovat jo muuttamaan otteeseen tässä lähivuosina kyselleet, että kiinnostaisiko meitä muuttaa siihen niiden taloon. Äitinsä omistaa talon lisäksi pari muutakin asuntoa tästä samasta kaupunginosasta missä asutaan ja yhden toisesta. Asunnot ovat vuokralla muilla, yhtä lukuunottamatta. Meille on nyt siis tarjottu muutaman kerran tätä taloa. Alkavat olemaan väsyneitä talon pitämiseen, ja kun ikääkin on, kaipaisivat pienempiin ja helpompiin olosuhteisiin. J esitti nyt lomansa alussa taas tämän kysymyksen, haluttaisko me muuttaa siihen taloon? Ja pitää sanoa, että asia on häirinnyt mua koko kesän. Tontti jossa talo on, on todella iso. Helsingissä harvalla on niin suurta pihaa. On valtava ja todella hieno. Luonnonrehevä ja upea. Suunnilleen neljäkymmentä metriä kanttiinsa. Taloa ympäröi valtavat koivut ja männyt, pihalla kasvaa marjapensaita. Pihan toisessa päässä talosta on rantasauna. Tontti on merenrannalla. No, ranta on aika ruovittunut, kasvaa korkeaa kaislaa ja heinää, mutta meri siinä niiden takana kuitenkin on. Talon ikkunoista katsottuna näkyy meri. Piha on uskomaton. Siitä ei voi muuta sanoa. Luonnontilassa jo melkolailla, mutta tilaa on. Ilta-aurinko sihlautuu ihanasti puiden lehvistöjen välistä pihaan. Yhdessä nurkassa pihaa komeilee tuuhea hopeapaju.

Mutta entä talo sitten. No joo. On iso, liiankin. Sellainen vajaa kolmesataa neliötä kolmessa kerroksessa. Olisi ihan liian iso meidän kolminhenkiselle perheelle (tyttö ei asu enää kotona). Ja on järkyttävässä kunnossa. Talo on rakennettu joskus viiskytluvulla, eikä sinne ole sen jälkeen tehty juuri mitään. Tai no, on sinne tehty just kattoremontti ja mikälie lämmityskattila (?) on uusittu. Mutta sisältä on aika ikävässä kunnossa. Varsinkin kellarikerros, jossa on sauna, kylppäri, kodinhoitohuone, tietokonehuone, ompelukonehuone, askarteluhuone... Haisee homeelta. Siltä kuin joku olisi heittänyt märän likaisen pyyhkeen nurkkaan ja jättänyt sen siihen puoleksi vuodeksi. Märkä sauna, vanha vintti. Mikä haju, mikä kosteus. Uh. Haistan sen vieläkin nenässä. Keskikerros on kohtuullinen, mutta yläkerta taas ei. Miltä kuulostaa tumma puu ja tummanpunaiset kokolattiamatot tummemmilla täplillä. Katto on vuotanut.

Joo-o. Ollaan asiasta väännetty kättä J.n kanssa useamman kerran nyt kesän aikana ja asia ärsyttää mua ihan suunnattomasti. Huomaan, että ihan selvästi haluaisi muuttaa sinne. On asunut siellä ihan pienestä pirpanasta pitäen, ja sitä ennen oli mummola. Kaikki on talossa suunnilleen samalla tavalla kuin silloin, kolmekymmentä vuotta sitten. Mua ahdistaa kun musta on tuntunut siltä, että mulla on pallo, päätänkö minä nyt sen, että kelpaako mulle vai ei. Vai puretaanko talo maantasalle jossain vaiheessa. J.n äiti on aina sanonut, ettei haluaisi luopua tontista. Vain kuolleen ruumiini yli. Nyt eivät  halua itse siellä asua, niin iso talo tosiaan vaatisi paljon huoltamista ja ylläpitoa, eivätkö ole jaksaneet niin tehdä tähän astikkaan.. Onko se nyt meidän homma sitten. En mä ainakaan halua hometaloa! J laskee jatkuvasti kustannusarvioita siitä, mitä talon täydellinen remontoiminen maksaisi. Kaikki uusiksi. En mä jaksa sellaiseen ryhtyä. Meinaan tulla hulluksi tämän tavallisen kokoisen kolmion kanssakin ajoittain. Että silleen. Talon purkaminen ja uuden, pakettitalon, rakentaminen voisi tulla kysymykseen, kustannukset olisivat suunnilleen samat kuin nykyisen talon peruskorjaus. Kävin katselemassa netistä. Kauniita ovat. Mutta en mä jaksaisi ajatella tällaista, mua ahdistaa koko asia. En haluaisi olla osallisena koko sotkussa ollenkaan. Mutta sellainen tutkimusmatka. Koko ajan toi asia on ollut nyt mielessä kuitenkin ja mua ärsyttää. Vie liikaa ajatuksia. En mä halua. Tontti tietysti innostaisi, jos se todella saataisi. Olisi aika suuri, hieno ja arvokas. Mutta yritän olla ajattelematta koko asiaa. Mä en asialle paljon voi. Vaikka en tietenkään mene perässä kuin pässi narussa. Sellainen tunne asiasta kuitenkin tunkee mieleen. Niin kuin olisin. Se pässi.

Muuten päivä oli ihan kiva. Ajeltin pyörillä ja käytiin yhdessä uudessa kahvilassa mikä oli avattu läheisen kartanon tiloille. Siihen oli avattu ihana terassi ja otettiin siinä yhdet oluet ja siiderit. Ja piti syödäkin; vähän pähkinöitä ja vuohenjuustopiirakkaa. Ihana ilta-aurinko. Vähän jo viileä kun ajeltiin rantoja pitkin kotiin päin. Matkalla nähtiin sattumalta mun pyöräilevä sisko ja ajeltiin loppumatka yhdessä. Poikettiin vielä niiden pihalla ja nähtiin siskon tyttöä, keinuttiin ja etsittiin mustikoita metsästä.

Nyt illalla koneilua. Mä kirjoitan, J lukee kustannusarviota ja home-tarinoita netistä. Kohta alkaa olla jo yö. Nukuin viime yönä huonosti, jotenkin hermostuneesti. Olin hermostunut jostain äänestä yöllä ennen nukahtamista. Huono tunneala oli käydä nukkumaan. En ole oikein nukkunut levollisesti viime aikoina, mutta se nyt ei ole mitään uutta. Kaupungissa. Mutta nukun kuitenkin. Rytmiä voisi yrittää vähän siirtää aikaisemmaksi. Ai niin, kävin muuten aamulla vaa'alla. En meinannut uskaltaa mennä, mutta menin. Yllätyin. Paino oli ihan sama kuin aikaisemminkin, silloin kun söin liian vähän ja juoksin jumpassa ja spinningissä. Nyt syön mitä huvittaa, enkä ole käynyt salilla yli kuukauteen. Olen kai niin hermostunut koko ajan, että kulutan enemmän. Jostain luin, että hermostunut ja motorisesti levoton ihminen kuluttaa sohvaperunaan verrattuna yli seitsemänsataa kaloria päivässä. Melkein puolikaan sipsipussin verran.

:)