Loppulomaa

Iltaa.

Ajattelin tulla vielä kirjoittelemaan päivän tapahtumia ja mietteitä lyhyesti näin yöaikaan. Kello tulee kohta puoli yksi, mutta eipä mua juuri väsytä. En ole ollut oikein koko kesänä väsynyt silleen, että tuntuisi siltä, että olisi pakko päästä nukkumaan, ah, mikä raukeus, sänky, peitto, silmät kiinni, uni.. Väsynyt ja kyllästynyt, turhautunut ja uupunut useampinakin hetkinä, jokaisen päivän aikana, mutta sellaista tavallista tervettä väsymyksen tunnetta en vaan tunne. Ei väsytä, ikinä. Lääkkeillä (kaksi Litoa ja yksi Oxamin) onneksi saan unen, en heräile yöllä, enkä muuten tarvitse enää korvatulppiakaan (en ole siis enää niin häiriöherkkä kuin ennen), enkä aamulla ole erityisen koomassa. Herään suht sopivaan aikaan, siinä kahdeksan yhdeksän välillä. Nukkumaan menen siinä kahden korvilla. Ei ehkä tule ihan tarpeeksi unitunteja, mutta kuka nyt kesällä nukkuisikaan. Syksyllä ehtii.

Tänään on ollut aika touhurikas päivä. Aamulla sanoin J.lle että saa päättää päivän ohjelman, kun sillä on nyt perjantaina viimeinen lomapäivä. Viikonloppu vielä päälle, mutta viralliset lomapäivät olivat nyt tässä. Monenlaista ehdotusta tuli, oli Suomenlinnaa, pyörällä ajelua. J olisi halunnut käydä testiajamassa sen Ruoholahdesta Kiasmaan ja Töölönlahdelle menevän Baanan niin, että oltais ajeltu keskustaan asti pyörillä ja tultu takas metrolla. Joo ei, matkaa meiltä keskustaan on jotain kakskyt kilsaa. Ei jaksa. Päädyttiin Porvooseen ja sinne sentään ajeltiin autolla (sinne pyöräilyäkin on ehdotellut joskus).

Käytiin ensin katsomassa onko isäni talo edelleen isän. On puolisen vuotta puhunut sen myymisestä. Ovat vaimonsa kanssa asuneet yli vuoden kahta asuntoa, kerrostaloa Helsingissä ja omakotitaloa Porvoossa. Ei olla oltu nyt missään yhteydessä ainakaan puoleen vuoteen, eikä oltu nytkään. Olin vaan utelias ja pyörähdettiin autolla siinä edessä. Taisi olla talo vielä samalla omistajalla. Samoja tavaroita näytti olevan ikkunalla, auto pihassa oli eri, mutta vaihtavat sitä ahkeraan muutenkin. Joku iso ja uusi joka tapauksessa. Mitään en muuten isän elämästä tiedä. En ole siis erityisen läheinen isäni kanssa. En tosiaankaan. Tavataan kerran, korkeintaan pari kertaa vuodessa. Sellaisia puolipakollisen muodollisia joulu- tai isänpäiväkäyntejä. Ja se riittää. Mun mielestä nekin voisi jättää väliin. Ovat erittäin vaivaannuttavia tapahtumia. Todennäköisesti meille kaikille. Isätarinaa en jaksa nyt enempää käydä. Siitä riittäisi juttua kyllä useamman kappaleen verran, mutta palaan aiheeseen ehkä toiste.

Porvoossa jätettiin auto lähelle jokirantaa, käveltiin rantaan ja valittiin siitä kiva ruokapaikka. Laiva-ravintolaan päädyttiin syömään. Söin kasvishampurilaisen ja miehet söi jotain muuta, kanaa ja lihaa. Sää oli ihana, oli tosi lämmin. Ihan kuin etelässä olisi ollut. Porvoon joen seutu ja Vanhakaupunki ovat tosi kauniita. Kaikki on niin kivannäköistä. Kaikkialla ihania pikkuliikkeitä, istutuksia, kapeita kujia ja niitä ihania vanhoja puurakennuksia. Oli kiva kierrellä ja katsella, pariin pikkuputiikkiin eksyin katselemaan, olisi ihana laittaa kotia, kaikesta muustakin kauniista tykkään, vaatteista, korusita ym mutta näin ennen syksyä mulle tulee into laittaa kotia. Rakentaa kodikkaammaksi ja mukavammaksi tulevaa kylmää ja pimeää aikaa ajatellen. Kesällä tulee kuitenkin oltua niin vähän kotona ja sisällä, ettei kotiin tule niin paljon kiinnittäneeksi huomiota, kuin syksyllä ja talvella, kun kotona joutuu olemaan jatkuvasti. Nyt ei ole kyllä varaa mihinkään ylimääräiseen, siitä kiukuttelen säännöllisin väliajoin J.lle, mutta hyvä tämä koti on näinkin. Kaikkea kuitenkin on, mitä tarvitaan ja ihan mukavasti elellään. Silmänruokaa on kuitenkin kiva käydä nauttimassa. Se ei onneksi maksa mitään. Olin muutenkin yllättävän tyyni reissulla. En kauheesti valittanut, ollut epävarma itsestäni, vertaillut itseäni muihin tai muuten ahdistellut tai panikoinut. Lopuksi käytiin vielä ostamassa kolme säkillistä karkkia Brunbergin tehtaanmyymälästä. Kuuluu perinteeseen.

Kotikulmille palattua käytiin videovuokraamosta illaksi leffa ja pari olutta kyytipojaksi. Katsottiin "Selviytyminen", kertoi perheestä joka jäi 2004 Tsunamin jalkoihin Thaimaassa. Vähän oli sellaista ennalta-arvattavaa sosiaalipornoa, mutta katsomisen arvoinen kai tuokin. Kaikki selviytyivät. Pitkään aikaan ei ole tullut katseltua elokuvia, jotenkin ei vaan ole tullut oikein mieleenkään, kun ulkona on valoisaa ja muutakin tekemistä riittää. Ja mökkeilyt ja muut menot on vieneet huomion muualle. Ihan hyvä tietysti niin. Nyt ne korvaa ruudun tuijotus. J.n loman loppuminen tuntuu mullekin arjen alkamiselta, vaikken mä mihinkään menekään.

Tänään on nyt myöhemmin tullut avauduttua aiheesta mun elämä ja arki enemmänkin. Mua on alkanut taas ärsyttämään se mun terapiatuen torppaaminen ja se, etten nyt sit pääsekkään siihen helkkarin terapiaan, niin kuin kuvittelin hyväuskoisena koko alkuvuoden. Enää en usko mitään. Ihan sama. Tuskin siitä lässyttämisestä mitään hyötyä olisikaan. En mä jaksa ajatella koko asiaa. Ankealta vaan tuntuu, ettei nyt olekaan mitään odotettavaa. Kun koko kevään odotin terapian aloittamista syksyllä. Uskoin tosiaan että saisin sen. En olisi voinut kuvitellakaan, että olisin liian sairas siihen. Nyt ei sitten ole mitään odotettavaa syksyltä, eikä oikein miltään muultakaan. Tulevaisuuden suhteen on sellainen olo ja ajatus, että olkoon, en välitä. Mitään hoitoa ei ole, joten koen sen niin, että saan sitten olla vaan näin. En siten tee mitään. Parempi niin, en halusikaan kuntoutua sellaiseksi, että joutuisin palaamaan  entisiin töihin tai johonkin muuhun typerään hommaan. Siirtelemään paperia yhdestä kasasta toiseen. En usko, että pystyisin mitenkään saavuttamaan mitään, mikä minua oikeasti kiinnostaisi, enkä haluaisi tuhlata elämääni johonkin sellaiseen mikä ei yhtään kiinnostaisi. Mitä ehkä voisin tehdä. Jotain suojatyötä varmaan tarjoavat seuraavaksi. Todennäköisesti eivät kuitenkaan, kun olen niin sairas. Hah, saapa olla rauhassa. Oikeasti, en kadehdi yhtään sellaisia, jotka juoksevat hikihatussa työpaikan ja kodin väliä. Mun ei tarvii.

Nyt tämä menee jo ihan älyttömäksi. Pakko varmaan lähteä nukkumaan, tai sammuttaa virrat vähäksi aikaa. Että jaksaa taas huomenna säntäillä. Huomenna on tiedossa purjehtimista. Onneksi iltapäivällä vasta. Kello on nyt 01.19 (en osaa edelleenkään vaihtaa tuota alla olevaa kellonaikaa).