Unetonta

Kirjoitan epämukavassa asennossa sohvalla, netin langaton yhteys meni jostain kumman syystä sekaisin juhannuksen aikaan kun ei oltu kotona, ja nyt joudun kirjoittelemaan olohuoneen sohvalla, kone sylissä, lankapiuhalla seinään kiinnitettynä. Ärsyttää ettei netti voi toimia langattomana, kun on aikaisemmin niin tehnyt. Koneelle pitäisi tehdä -jotain, mitä en tosiaankaan ymmärrä- jospa se auttaisi ja saisin taas vapaammin liikkua koneen kanssa ympäri kämppää. Yleensä tykkään istua keittiön pöydän äärellä ja kirjoittaa siinä. Siitä on näkymä ulos kujalle, jonne näkee aika tuuhean pensasaidan, parvekekukkieni ja bambukaihtimen yli juuri sopivasti. Välillä ulkona näkyy joku ihminen silleen sopivasti ja saan siitä vähän sellaista mukanaolon tunnetta. Aamuisin kadehdin (tavallaan) töihin kiiruhtavia ihmisiä hyvissä vaatteissaan, itse istun kahvikupin kanssa keittön pöydän ääressä tukka pystyssä ja silmät harittaen nuhjakkeena mökkihöperöitymässä. Päivällä siinä liikkuu aika vähän ihmisiä, ja iltapäivällä taas niitä töistä palaajia, illalla koirien kanssa ulkoilijoita ja muita iltakävelyihmisiä.. Kuja on aika kiva, vastapäinen talo on aika lähellä ja maisemasta tulee  mieleen joku basaarikuja etelässä (ainakin näillä säillä), talot on osittain värikkäitä ja vastapäisellä naapurilla on aika vehreä terassi, niinkuin meilläkin. Tykkään katsella ulos kun kirjoitan. Olohuoneen ikkunasta näkyy vaan toinen talo, ankean harmaa, ja yksinäinen mänty. Nämä uudet talot on aika tiuhaan rakennettu, eikä luontoa juuri näy. Tehokkaasti vaan täytetty jokainen mahdollinen maaläntti. Meidän kotikin, kolmio, on rakennettu ylöspäin. Meidän kodissa on kolme kerrosta.

Tänään mulla on ollut kova kirjoitusinto. Aamulla kirjoitin yhden kirjeen ja täyttelin sellaisia kysymysslameja. Halusin tulla nyt laittamaan muutaman rivin tänne, ja vielä iltapäivällä ajattelin kirjoittaa kirjeen. Eilen illallakin kirjoitin aika paljon, omituinen huimauskohtaus vaan lopetti touhun kesken, olisin halunnut vielä jatkaa, mutta pää ei kestänyt alas päin katsomista kun rivit pomppivat silmissä. Sain kirjeen onneksi päätökseen aamulla. Olin aika kauan kirjoittamatta käsin ja nyt vastaamista odottavia kirjeitä on aika paljon, aikaisemmin kirjoittamiini kirjeisiin on alkanut tippua vastauksia, ja kirjoittamista riittää. Kivaa! Postia on niin kiva saada. Yhteen kirjeenvaihtoilmoitukseen vastasin ja ensikirje odottaa kirjoittamista, se on aina paljon vaikeampi kirjoittaa, kun ei ole sitä kirjettä mihin vastata. Tämän viikon aikana aion senkin saada tehtyä.

Eilen illalla tuli tosiaan aika hirveä olo. Inhoan huimausta ja menen siitä melkein paniikkiin. Mielikuvitus lähtee laukkaamaan ikävästi ja näen silloin itseni sieluni silmin ties missä hirveissä hoidoissa kamalassa kunnossa. Aivovammaisena jossain. Pelkään jostain syystä ihan hirveästi pään magneettikuvaukseen joutumista. En ole ikinä ollut, enkä ole sellaiseen nyt tietääkseni joutumassakaan, mutta on ajatuksena niin hirveä ja ahdistava, että panikoin sitä aina välillä. Ilman mitään järkevää syytä. Silloin kun huimaa, ahdistun ajatuksesta entisestään. Mua ei sinne putkeen saisi, ei vaikka miten esilääkittäisiin tai saisin musiikkia korvalapuista kuunneltavakseni. Mut pitäisi nukuttaa, muuten mua ei sinne saisi. Ja kun sitä syyttä näin pelkään, olen varma, että se on jonkunlainen enne siitä, että sellaiseen joudun jossain vaiheessa. Taidan olla taikauskoinen? Lito vaikuttaa aivojen käpylisäkkeen toimintaan ja voi aiheuttaa jotain valekasvaimia ja jotain muutakin neurologista. Todella harvinaisia, mutta mahdollisia silti. Kuulostaa pahalta. Mun äiti on joskus aikoinaan Litoa kymmenisen vuotta syötyään, saanut pahan litium-myrkytyksen, joutui dialyysiin ja kaikenmaailman magneettikuvissa joutuu edelleen käymään säännöllisesti. Joku kasvain siellä onkin, keskellä aivoja, niin ettei sitä voi leikata. Siitä varmastikin mun pelko. On kuitenkin hengissä ja ihan kohtuullisessa kunnossa. Mutta illalla siis huimasi mukavasti, eikä se paniikkiin menemällä paremmaksi muuttunut. Heilutti kuin olisi ollut laivassa myrskyllä ja silmissä heitti. Vähän oksettikin. J. luki Liton haittavaikutuslistaa eikä siinä varsinaisesti sellaisesta oireesta puhuttu. Lamictalia olen syönyt niin kauan (yli kaksi vuotta) etten usko siitä enää saavani sivuvaikutuksia. Oxepamia olen syönyt nyt pari kolme viikkoa säännöllisesti ja siinä huimaus mainitiin sivuvaikutukseksi heti ensimäisenä. Siitä siis. Jätin illalla (tai siis yöllä, menin vasta klo 01.30 sänkyyn) Oxepamin ottamatta. En saanut nukuttua. Ihan kamala yö oli. Makuhuone oli kuin sauna ja mua ärsytti, hermostutti ja häiritsi taas kaikki, äänet (oli pakko pitää ikkunaa auki ja aina ulkoa jotain kuuluuu) tuntui kovilta korvatulpista huolimatta ja olo oli kaikenkaikkiaan ihan hirveä. Hikisenä pyörin sängyssä, saatoin välillä nukahtaakin. En oikein muista. Aamulla en osannut nukkua ja nousin aika aikaisiin, hereille en tosin päässyt pitkään aikaan. Muutaman kahvikupillisen, puuron ja suihkun jälkeen olo on ihmismäistä etäisesti muistuttava. Aika huuruinen silti.


Nyt ärsyttää ja väsyttää taas siihen malliin, että on parempi etten sano enää yhtään mitään.