Liian sairas

 
Miten voi olla liian sairas hoidetavaksi jos en ole ikinä tarvinnut sairaalahoitoa, olen pystynyt hankkimaan itselleni ammatin, vakituisen työpaikan (joka mulla on edelleen) ja olen ollut toimintakykyinen koko ajan, olen pystynyt huolehtimaan itsestäni ja lapsistani, enkä läträä viinan tai muiden mömmöjen kanssa. Vittu että vituttaa! En voi ymmärtää! No, jotain hyvää tässäkin, pysyvän eläkkeen saaminen ei luulisi olevan vaikeaa nyt.. Raatakoon muut. Ne jotka hoidetaan jos sairastuvat. Kukahan sitä terapiaa sitten saa? Saako edes kovin moni kaksisuuntaista sairastava? Kelan lausunto näyttää sellaiselta, että tulostavat saman kaikille, siinä ei ole edes lääkärin nimeä mainittu, ainoastaan käsittelijän, eikä tietenkään allekirjoituksia. Valitusaika on 30 päivää mutta siihen varmaankin vaaditaan lääkärin lausunto. Vähän vaikeaa, kun lääkäri on lomalla kuusi viikkoa. Ja silloin kun palaa töihin, on hänellä ajanvarauskirja täynnä tärkeämpiä potilaita ja saan ajan johonkin puolen vuoden päähän. Olen varmaan jo niin kroonistunut ja toivoton tapaus, ettei minuun kannata satsata ja tuhlata aikaa. 

Pakko vielä mainita katkeraan sävyyn, että äitini, joka on sairastanut kaksisuuntaista koko ikänsä ja oli silloin kun synnyin, 70-luvulla, huonossa kunnossa ja oli usein sairaalahoidossa. Sai kahden vuoden psykoanalyysin 80-luvulla ILMAISEKSI (silloin sen sai). Sen jälkeen, ja aikana sai suoritettua pitkät yliopisto-opinnot valtiotieteellisessä, valmistui ja sai töitä. Jäi eläkkeelle vasta pari vuotta ennen vanhuuseläkeikää ja on ollut nyt eläkkeellä ehkä viitisn vuotta. Nykyään tapaa psykiatrian polin lääkäriä kerran kuukaudessa ja lääkäri soittaa hänelle kahden viikon välein!! Mulle on puhuttu nyt kahden vuoden psyk.polikontaktin jälkeen, että pian siirtyisin perusterveydenhuollon asiakkaaksi, terveyskeskuslääkärin armoille, joka ei ymmärrä näistä vaikeammista psyykkisitä sairauksista yhtään mitään! Lääkereseptit varmaan osaisi uusia, siinä se hoito. Ei mua ilmeisesti ole tarkoituskaan hoitaa. Mutta mihin kuntoutetaan lähes seitsemänkymppistä, jo yli neljäkymmentä vuotta sairastanutta äitiäni, kun mulle ei riitä lääkärinaikoja eikä mitään muutakaan hoitoa!? Lääkkeiden muutokset ja aloitukset ovat mulla menneet koko ajan hoitajan kautta. Tapaan hoitajaa kerran kuukaudessa tai jos jotain erikoisempaa ja nopeampaa puuttumista vaativaa tapahtuu mun voinnissa, hoitaja juttelee lääkärin kanssa tilanteestani, keksivät jonkun uuden mömmön ja sitten hoitaja soittaa, että käy hakemassa resepti. Kyllä se siitä. Psykpolin lääkäriä en näe ikinä, ja jos onnistun ajan saamaan ja jotain yritetään, kestää lausunnon kirjoittaminen lääkärillä monta kuukautta. Puoli vuotta meni tuon projektin kanssa ja innolla terapiaa odotin. Turhaan! Kuulin jostain että uuden hakemuksen käsittely olisi nopeampi kuin ihan valitus, sen käsittely voi venyä vaikka vuosiksi.. Mutta valitan ja teen kaikkeni, usko ja jaksaminen on kovilla, mutta pakko on taistella.


Ja jos jo nyt olen sairastanut jo liian kauan ja sairastan tulevaisuudessakin pitkään, en varmaan kelan mielestä ole parin kuukauden / vuoden kuluttuakaan valmis terapian, olen ollut silloin vielä kauemmin sairas. Varmaan sitten kun haen jatkoa kuntoutustuelle (työkyv.eläkeelle) -olen ollut sillä jo yli 2v- olenkin kohta varmaan liian terve laiskottelemaan kotona. Ja kun selkeää kuntoutussuunnitelmaa ei ole, niin aika tyhjänpäälle taidan tipahtaa. Takapakkia menee tämä toipuminen varmasti nyt ihan kunnolla. Huolestuttaa. Aamulla heti herättyä oli sellainen olo, että olisi tehnyt mieli alkaa räiskiä tavaroita seinille. Rauhoittavien voimalla on nyt vaan pakko yrittää jaksaa, ne rauhoittavat hieman. Ilman hyppisin varmasti seinille. Ymmärrettävää varmaan, liian sairas kun olen.