Töttöröö

Paree se on pari riviä kirjoittaa, muuten ei jää tästä päivästä mitään muistikuvaa. Mulla on todella huono muisti, tuntuu tosi vaikealta hahmottaa menneitä päiviä ellei niissä ole ollut jotain poikkeuksellista ja mieleenpainuvaa, ja harvoinpa sellaisia on. Kaikki päivät menevät aika samaan malliin, enimmäkseen tylsästi. Usein jo edellisenä iltana jännitän, stressaan ja murehdin, että miten saan taas seuraavan päivän kulumaan. Miten jaksan aamulla nousta ja tehdä jotain, pitää itseni käynnissä. Mulle on kyllä harvinaista että olisin ihan toimintakyvytön ja flegmaattinen edes yhtä kokonaista päivää, enemmänkin stressaan ja ruoskin itseäni sillä, että koko ajan pitäisi olla jotain tekemässä, mennä ja tulla. Mee ja tee! Armoton stressaaminen ja olemattoman kiireen luominen itselle väsyttää. Kummallista streesiä. Väsyttävää. Rentoutumisen vaikeus taitaa olla se mun suurin ongelma jännittyneisyyden lisäksi. Uuvuttavia ovat molemmat. Eikä pingottaessa paljon ehdi hetkessä elää.

Aamulla mulla oli herätessä yläselkä ja hartiat ihan jumissa ja raskaat. Yleensä mulla ei pahemmin paikat kipuile, mistä olen iloinen (olen jo kuitenkin neljänkympin paremmalla puolella..) mutta nyt jumitti ja tuntui kuin hartiat olisivat olleet korvissa. En oikeastaan ole ymmärtänyt vieläkään mistä se johtuu, että olen niin jännittynyt. Mihin se liittyy tai mihin oireeseen kuuluu? Inhoan sitä, ja usein tunnen olevani ihan rautakanki ja nolottaa jos vaikutan jotenkin jäykältä ja kankealta. En kuulemma vaikuta (kysytty puolueellisilta henkilöiltä; mieheltäni ja pojaltani; sanovat mitä haluan kuulla). Luulen että osuutta asiaan on sillä, että olen taas alkanut kirjoittamaan paljon. Kirjoitan huonossa asennossa, hartiat korvissa ja vauhdilla. Välissä oli aika pitkä tauko etten kirjoittanut tänne tai paperille yhtään sanaa, nyt taas en osaa olla kirjoittamatta. Ärsyttää jos en ehdi tai malta keskittyä, koitan aina sen ajan kuitenkin ottaa joka päivä. Aamulla aamukahvia juodessakin kirjoitin  vähän aikaa, saattelin loppuun eilen päivällä aloittamani kirjeen. Aamu on kiva aloittaa kirjoittamalla heti aamutuimaan. Tai siinä kymmenen aikaan nousin vaikka olin laittanut kellon soimaan kahdeksaksi.

Seuraava stressin aihe oli saada poika heräämään. Vuorokausirytminsä on käänytnyt sellaiseksi että valvoo johonkin aamukolmeen -neljään ja nukkuu sitten jonnekin kahteen iltapäivällä. Joka päivä narisee sitä, että miksi häntä ei herätetty, vaikka mun jokainen aamupäivä kuluu siihen, että koitan saada pojan heräämään. Myöhäinen rytminsä ärsyttää ja häiritsee kuulemma itseään ja myös mua. Kolistelee täällä yöllä ja luulen, että vaikken liikkumisiaan täällä kuule, tunnen sen alitajuisesti unen läpi, enkä sitten pääse syvään uneen (jos se lääkkeillä muutenkaan onnistuu) ja olen aamulla kuin perseeseen ammuttu karhu, hartiat jäykkinä.. Tämänpäiväinen saavutus oli puoliltapäivin ylös. Hermot menee kun koko aamupäivä menee siihen kun ramppaan huoneessaan. Voisin tietysti antaa vaan olla ja keskittyä johonkin muuhun, joihinkin omiin juttuihini (mitä mulla ei ole). Jos jättäisin pojan vaan nukkumaan ja rientäisin itse jonnekin muualle maailmalle, tuntisin siitä kauheaa syyllisyyttä. En tiedä miksi. Kyseessä on kuitenkin jo teini-ikäinen. Tänään lähdettiin heti kun pääsi lopulta ylös sängystä, rannalle, ostettiin läheisestä kahvilasta eväitä mukaan ja suunnattiin Uutelan rantakallioille. Oli pakko päästä uimaan kun oli niin kuuma. Päivällä lämpötila kävi korkeimmillaan kolmessakymmenessä asteessa ja sen kyllä huomasi. Ilma tuntui ihan trooppiselta, kostealta ja raskaalta ja yhden tavallisen mäen ylös kulkeminen kävi voimille. Ymmärrän -vähän- niitä, jotka eivät helteestä tykkää. Mä tykkään silti, vaikka lähellä oli, etten.. Oltiin rantakallioilla ottamassa aurinkoa ja käytiin vähän väliä meressä uimassa, muuten ei olisi pystynyt olemaan auringossa yhtään. En nyt tiedä, onko se kovin järkevää muutenkaan näin kuumalla, mutta kyllä mä viihdyin. Tykkään auringon ottamisesta ja siitä, että iho on vähän ruskettunut. Kolme tuntia oltiin ja ihanaa oli. Kotiin tullessa oli vähän huterahko olo, en ollut juonut tarpeeksi, enkä paljon syönytkään. Olo kuitenkin koheni vähän kun join, söin vähän hapankorppuja ja kävin suihkussa.

Ruokaa en jaksanut laittaa, enkä edes käydä kaupassa, sen verran töttöröö olin ja muutenkin kyllästyttää jatkuva ruokatsupparina toimiminen. Mietittiin että J. olisi töistä tullessaan käynyt hakemassa vaikka pizzat jostain, mutta päätettiinkin sit lähteä autolla koko sakki jonnekin syömään. Päädyttiin Tapanilaan yhteen (ennen) ihan kotoisaan pitseriaan. Matkalla alkoi satamaan, eikä terassilla voinut istua, mutta sisälle mahtui. Enkä ihmettele, ihmettelen että miten tuo paikka voi yleensä edes kannattaa. Sisällä oli tosi likaista, pöydät oli ihan tahmeat ja muutenkin kaikki oli ränsistynyt siitä, kun oltiin siellä viimeksi käyty (asuin ennen Tapanilassa ja vihdyn muuten niissä maisemissa). Ruoassakaan ei ollut hurraamista, mä otin kreikkalaista salaattia ja se oli pilattu paksulla kasalla sinappikastiketta, leipä oli joskus kymmenen vuotta sitten pakastettu ja sulatettu pitsanpohja, tai siltä se ainakin maistui ja näytti. Miehet söi kebabia, muttei ollut kuulemma kummoista. Pakasteesta sekin. Sinne ei tarvii enää mennä.
Äsken tultiin kotiin ja nyt kyllä väsyttää. Matkalla käytiin vielä kastelemassa siskon kukat -kun ovat itse vielä siellä maalla, olen kade!- ja katsomassa postit.

Me päätettiin että lähdetään ensi viikon maanantaina taas mökille, Parikkalaan päin tällä kertaa. Ensi viikostakin on tulossa niin kuuma, etten halua jäädä kaupunkiin kärvistelemään kun ei ole kerran pakko. J.n loma alkaa nyt perjantaina. Että sellaista. Lisää myöhemmin.