Työkyky

Tässä vähän asiaa mitä viimeviikkoisella lääkärikäynnillä oli puhetta. Oikeastaan vaan terapia-asiasta, sitä että mun pitäisi aloittaa sillä kouluttautuvalla terapeutilla terapia (eilen Googlasin tämän ja selvisi, että edestaa Mormooni-uskontoa. Mormooneilla on vahva taipumus harjoittaa käännytystyötä ja kun en ole itse ollenkaan mihinkään uskonnollisiin kuvioihin taipuvainen, uskon että tuollainen tausta, elämänkatsomus, haittaisi aika paljon. Noin vahvan uskonnon tunnustaminen ei voi olla vaikuttamatta terapeutin elämänkatsomukseen ja sitä kautta siihen terapiasuhteeseen, joka terapiassa hoitavan ja hoidettavan välille syntyy. Tämän unohdan. Olen ehkä yhteydessä Therapeieaan, jossa pskyoanalyytikot kouluttautuvat, ja tiedustelen, mahtaisiko siellä olla muita kouluttautuvia, jotka tarvitsisivat opetusoppilasta (Mormoonin "opetuslapseksi" en halua ;).
Tai sitten unohdan koko terapian. Olen jo niin väsynyt edes ajattelemaan koko asiaa.

Seuraava aihe oli työpaikkani. Kuntoutustukea ei jatketa ennen kuin työnantajan yhdessä työterveyslääkärin ja psykpolin kanssa on palaveri pidetty. Kela tulisi sen todennäköisesti vaatimaan tässä vaiheessa, kun olen jo näin kauan ollut pois.

  Olen ollut kohta kolme vuotta sairaslomalla / kuntsarilla, työpaikka on edelleen silti olemassa, kaupungilla, hoitajan paikka. Hoitosuunnitelman mukaan mun olisi pitänyt saada terapia, että voisin palautua työkykyiseksi. Vuosi haettiin tukea terapiaan Kelalta&kaupungilta. Ei tullut. En saanut tukea. En pääse terapiaan (hitto, vaikka työpaikka olemassa!)
Seuraavaksi työkyvynarviointi.. Saa nähdä yrittävätkö nyt laittaa töihin, vaikkei sitä edesauttava hoito toteutunut :((

 No, keväällä kolme vuotta, mutta kuitenkin. Vuosi meni että olo tasottui pahimmasta ja lääkitys saattin jonkinlaisen kuosiin, ja seuraava vuosi tuohon Kelan kanssa pelleilyyn, terapiatukipäätösten odotteluun ynnä muihin. Aikaisemmin lääkäri oli sitä mieltä että tarvitsisin sairaslomaa koko terapian ajaksi (niin ja terapian pitäisi olla juuri sitä psykoanalyytistä, psykpolin jutteluista tai muista ei ole hyötyä, en mihinkään ryhmäterapioihin sopisi. Jos olen jossain ryhmissäkin missä on useampia osaanottajia, olen ihan hiljaa. Ajatukset katoavat siihen jännittämiseen, enkä saa suutani auki. Kokeiltu on.). Niin rankkaa se tulisi olemaan.

Hoitotyötä en jaksaisi enää millään. Uuvuin siihen niin pahasti, että näen painajaisia vieläkin siitä ajasta, enkä uutta työtä jaksaisi kyllä opetella. En jaksa kuin yhden "aktiviteetin" päivässä, ja olen siitä poikki. Jos käyn vaikka parin kolmen tunnin hammaslääkärireissulla tai vastaavalla, olen loppupäivän ihan kuitti ja tarviin nukkua parin tunnin päiväunet. Jaksaminen on aika rajallista. Ja jos aktivitettiin kuuluu sosiaalista kanssakäymistä, väsyn siitä vielä nopeammin.

2009-2010 olin puolisen vuotta sairaslomalla ja silloin palasin töihin 50% työajalla, tein sitä kolme kuukautta (Kela korvasi vaan kuukauden osa-aikasairaspäivärahalla, vaikka kolmeen yleensä olisi mahdollisuus. Silloin korvattaisiin puolet palkasta osa-aikasairaspäivärahalla. Tein sitten omaan tappioon sitä puolikasta työaikaa kaksi kuukautta ja sekin totta kai sotki taloutta entisestään. Kela pettää aina).. Sen loputtua ja kokoaikaiseen työaikaan palaamiseen loppui jaksaminenkin hyvin nopeaan ja vuosi siitä jäin tälle nykyiselle pitkälle "sairaslomalle". Siinä välissä oli parin kuukauden sairaslomapätkä. Toivoisin rehellisesti sanottuna, että saisin pysyvän eläkkeen. En jaksaisi enää yhtään repiä itseäni väkisin sellaiseen mitä en todellakaan jaksaisi, olen siinä hommassa menettänyt terveyteni.

En tiedä miksi työkyvynarvio tehdään, ellei ajatella että voisin olla työkykyinen, ja miten voisin olla, kun en ole vielä saanut lääkärin määräämää kuntoutusta, mikä töihin palaamistakin edesauttaisi. En voi ymmärtää. Toivottavasti siellä todetaan työkyvyttömäski edelleen ja saisin vaikka pysyvän eläkkeen. Pelottaa, jos joudun nyt puolikuntoisena kokeilemaan jotain työkokeilua, mitä ilmeisesti tuollainen 50% työaika olisi. Ei hitto. En jaksaisi raahautua edes ovesta ulos, jos joutuisin entiseen (tai mihin tahansa muuhun) työpaikkaan. Jos muutaman päivän jaksaisin, väsyisin varmasti entistä enemmän. Miten mä muka voisin olla hoitajana, kun en itse ole kunnossa, kun en ole sitä aikaisemminkaan jaksanut. En ymmärrä. Uuden ammatin/alan opiskelu kuulostaa ihan heprealta, enhän jaksa käydä kaupassakaan siitä suuresti stressaamatta. 

Jännittää koko kolmikantaneuvottelu, yleensä jännitän jo pelkkää lääkärin ja hoitajan luona käymistä, muutaman kerran olen sanaut jo siellä ikävän paniikkikohtauksen, niin että vaivoin olen saanut istuttua siinä vastaanotolla. Sydän hakkaa ja hikoilutttaa. Mitenhän sitten, kun paikalla on kaksinkertainen määrä väkeä. En ymmärrä, miten pystyn edes menemään koko istuntoon. Sitä saan stressata vielä pari kuukautta, tuo on suunniteltu pidettäväksi helmikuun puolivälissä. No, siinähän näkevät sitten kunnon..

Ps.

Nyt joulunalus päivinä mun rintaa on puristanut ahdistus ja silmiin nousee ahdistuksen kyyneleet.. Inhoan kauppoja näin joulun alla. Inhoan shoppailua nykyään muutenkin, ja joulu on kaikista pahin aika siihen tarkoitukseen. Odotan oikeastaan että joulu olisi ohi. Olen jo vuosia sitten päättänyt, ja ollaan koko perheen kanssa päätetty, ettei joululahjoja paljon osteta, lapsille vaan jotain, omille ja siskoni tytölle sekä J.n kummipojalle. Vanhemmillemme kukat tai vastaavaa. Lisäksi E.llä on nyt perjantaina synttärit, ja synttärilahjakin on siis keksittävä/ostattava. Nyt tekee tiukkaa noidenkin kanssa. Velaksi vaan (luotolla), ja J sai onneksi lainanmaksuista vähän anteeksi nyt joulun kunniaksi. Sellainen kierre. Velan takaisinmaksusta armahdusta, ja lisää velkaa tekemään sitten toista kautta. On tämä hienoa!

Joulukuusi (tai osa siitä) vuosimallia -12