maanantai 6. tammikuuta 2014

Sporttia ja spurttia arkeen

Tänään onkin jo aika toisenlaiset fiiliset täällä päin maailmaa. En edelleenkään ollut aamulla mikään pirteyden perikuva, mutta hyvin nukuttu yö eilisiltaisen kävelylenkin ja sen päälle saunan ja leffan, toi ihan hyvät unet. Enkä ollut aamulla ihan niin huonolla tuulella, kuin mitä muutamana aikaisempana päivänä. Oli vaan pirteämpi olo. Onneksi mulla ei masennusjaksot kestä muutamia päivä pidempään. Joskus ennen joulua aloin hermostumaan, sitä ennen olin oikein innokas, oli kirjoitusprojektia ja raapustelin jatkuvaan, runoja ja kaikkea. Olin innokas ja leijuva. Joulun aikoihin olin ensin hermostunut, sitten masentunut, uupunut, ja nyt tuntuu kuin olo olisi normalisoitumassa. Siitä pahimmasta ei-elämästä.

Aamulla söin kerrankin kevyttä ja ravitsevaa aamupalaa, raejuustoa ja hedelmiä. En muuta. Usein aamupala on tässä joulun aikoihin ollut sulkaata ja puoli paketillista paahtoleipää ja juustoa (tulee aika kalliiksi..), pullaa, sokerirahkaa tai -jugurttia, ja sellaista. Nyt alkaa taas uusi elämä. Laihdutettavaa mulla ei mielestäni ole, en ole mikään pajunvitsa, muten pulskakaan, ihan normaali-ihminen siis, mutta liikunta tekisi taas ihan hyvää, olo on lösähtänyt ja siitä haluan pois. Liikunta auttaa masenuneeseen mielialaan ja ajatuksiin, mikään hokkuspokkus juttu se ei tietenkään ole, mutta itselläni on kyllä ihan eri olo jos liikun, kuin jos en. Onneksi olen suurimman osan ajasta, nyt masentuneena ja sairastaessa, jaksanut liikkua. En varmasti olisi, jos se olisi pitänyt ihan uutena juttuna aloittaa. Salihistoriaa on melkein koko aikuiselämältä, viimeiset seitsemän-kahdeksan vuotta olen kuulunut läheiseen kuntokeskukseen, enkä aio sieltä erota. Välillä olen ajatellut että jäsenyys kuntokeskuksessa on liian kallis maksaa nykyisistä tuloista, kun aina ei ole varaa kaikesta välttämättömimpäänkään, ja kun välillä muutamien viikkojen taukoja tulee, enemmän kuitenkin käyn kun en käy, joten pidän tuon. Jos en kävisi tuolla, en kävisi missään. Turhempaankin rahansa voisi laittaa, vaikka viinaan, tupakkaan tai herkkuihin, ja niistä kahta ensimmäistä en harrasta. Joku sosiaalisempi harrastus voisi olla hyvä ja tarpeen, sellainen missä olisi ihmisten kanssa tekemisissä ja juttelisi muiden kanssa, mutten nyt halua sellaista. isossa kuntokeskusksessa voi olla aika rauhassa ja anonyymisti, moikkailututtuja on ja voin moikkailla, mutten sen enempää halua kaveerata kenenkään kanssa.

Ja tänään menin salille. Uskomatonta. Enpä olisi vielä eilen uskonut, mutta tulipa mentyä. En sitä sen enempää suunnitellut, menin vaan. Hyvä minä. Menin vaan ja ihan kivaa oli. Salilla oli porukkaa kuin pipoa, monille tämä on varmaan sellainen tyhjä vapaapäivä ja salilla sen huomasi. Koskaan siellä en ole nähnyt noin paljon ihmisiä yhtä aikaa. Ja tietysti, uuden vuoden lupauksia aletaan nyt lunastamaan. Itse en luvannut yhtään mitään (paitsi sen nikotiinipurkan vähentämisen, on muuten mennyt hyvin, kolmekymmentä purkkatyynyä päivässä on vaihtunut noin kuuteen per päivä, viikko mennyt näin). Tammi-helmikuussa jumpat ja sali on tupaten täynnä, nyt on parempi varata jumppatunneille paikka etukäteen, ettei jää oven taakse ruikuttamaan. Näiden parin ruuhkakuukauden jälkeen alkaa tilat väljentyä :)

Huomiselle jo varasin jumppatunnille paikan aamupäiväksi. Huomenna alkaa koulut niin tulee herättyä aamulla aikaisiin lähettämään poikaa kouluun. Kiitos arki, olen sitä jo odottanutkin. Vaikka mun elämää se ei paljon muuta, mutta tuntuu se silti, tulee herättyä aamulla ja muutenkin elämään tulee parempi rytmi.

Ensi viikolla on aika hoitajalle pitkästä aikaa, oli lomalla kolme viikkoa, mutta enpä ole niin kaipaillut, vaikken pilvissä ole pomppinutkaan. Mitäpä hyötyä sinne hoitajalle olisi edes soitella, lisää lääkkeitä se vaan tietäisi. Mutta keskiviikkona on aika, J tulee käynnille mukaan, niin päätettiin yhdessä tuumin. Se terapia-asia pitää nyt saada uudestaan liikkeelle. Lääkäri saa luvan kirjoittaa uuden hakemuksen kaupungin maksusitoumusta varten, kun mulla on nyt lista hyväksytyistä terapeuteista, joiden kanssa kaupunki on tehnyt ostopalvelusopimuksen. Hoitaja tai lääkäri ei tiennyt listasta, tai siitä, että kaupungin maksusitoumusta haettaessa pitää olla tietty, kaupungin hyväksymä terapeutti. J soitti toimistoon ja lista löytyi hetkessä. Nyt pitäisi alkaa taas soittelemaan niitä listassa olevia terapeutteja. Ja tapaamaan niitä, ja maksamaan itse se kahdeksankymppiä mitä kerralta veloittavat, valitsemaan sopivaa ja sitten taas epätietoisuudessa odotaa, saako sitä hemmetin tukea terpaiaan tälläkään kertaa. Olen tuon kierroksen jo tehnyt vuosi sitten. Ei oikeastaan enää kiinnostaisi, olen unohtnut koko terapia-asian, ärsyttää vaan, mutta pakko kai tämä on vielä katsoa. Ja J tulee siis kovistelemaan, ovat polilla siinä luulossa, että aloitan terapian kouluttautuvalla terapeutilla. En aloita. Mun mielestä tuntuisi epäreilulta maksaa se sama, mitä itselle Kelakorvauksien sun muiden jälkeen masettavaksi jäisi (kolmesataa euroa) jos kävisin oikealla terapeutilla. En jaksaisi enää samaa rumbaa, mutta jaksettava se kai on jos mielii jotain saada, tai edes kuvitella saavansa.

Mutta arkea odotellessa.



Ps.

Lösyin vanhan kehon koostumusanalyysin :). On kirjallisena, että missä suhteessa kannan mitäkin mukanani. Joskus neljä vuotta sitten kävin tuollaisessa mittauksessa. Nyt en uskaltaisi, enkä kyllä raaskisikaan, mutta ihan mielenkiintoissta. uskon tulosten olevan samaa luokkaa, painoa on nyt kaksi kiloa enemmän, että ei paha.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti