Hummereita ja joutsenia

Mitenhän sitä aloitaisi vuoden ensimmäisen päivityksen. Tuskin mitään sähdekehiä pään ympärillä pyörien, mutten missään maan rakosessakaan halua pyöriä ja inhota kaikkea. Heti tulikin mieleen miten mun silmiin osui uudenvuodenyönä ja -päivänä miten moni valitti että heippa vanha huono vuosi, toivotavasti seuraava on parempi. No niin kai sitten. Jos tähän jotain sanoisi. Ei kai se vuodesta kiinni ole miten sen ottaa tai miten se menee. Päivistä. Kai se ensimmäkseen itsestään on kiinni, sattumuksista ja tapahtumista tietysti myös, joille ei mitään voi, mutta jos vielä olet hengissä, ei kaikki voi olla täysin huonoa. Itse kun mietin viimeisiä viime vuoden hetkiä, eniten mieleni oli haikea ja vähän surullinenkin, enää ikinä ei ole viime kesä, syksy, joulu, ikinä en enää täytä 42 vuotta, lapset eivät ole samanlaisia eikä samanikäisiä enää tänä vuonna. Kaikki kulkee ja muuttuu ja vanhaa jää ikävä. Ikäviäkin päiviä joita ei ikävä ole, mutta siellä ne olivat, silloin ne sattui ja ahdisti, muttei ne enää vaivaa. Enkä ajattele että viime vuosi olisi ollut jotenkin huono vuosi. Ihan hyvä se oli ja varmasti sitä tulee muisteltua ja ikävöityä, kun lapset olivat sellaisia ja tapahtui mitä silloin tapahtuikaan, mökkireissut, pyöräilyretket, pienet matkat. Tavalliset päivät. Sinne ne menivät.

(Kysyin muuten J.ltä mitä uudenvuoden ilotulituksilla on ollut sanottavanaan, miksi niistä on tullut tapa ja traditio. Pelkästään rahan hussaaminen ja sotkeminen ei ole kai ollut ainut tavoite. Joskus aikoinaan kuulemma ajateltiin tulevan vuoden tuovan mukana pahoja henkiä ja niitä yritettiiin karkottaa pois lähettämällä taivaalle monenkirjavia ja kirkkaita, äänekkäitä raketteja (tuskin ne samanlaisia olivat joskus, en tiedä milloin) joita ne sitten säikkyivät ja lähtivät pois. Uuden vuoden tullessa pahoja henkiä kun oli eniten liikkeellä. En tiedä tarinan paikkaansapitävyydestä, kuka sitä mitään varmasti tietää, mutta tuollainen kertomus)

Viimeine viime vuoden ilta meni suurimmaksi osaksi kotona. Laitettiin alkuillasta paljon hyvää syötävää ja syötiin itsemme ähkyyn, nakkeja, kasvispihvejä, ranskalaisia, dippejä, juustoja, salatteja, patonkia, sipsejä, juustonaksuja, oliiveja.. (en saanut joulukiloja joten dietteejä ei ole onneksi tarvinnut ajatella) Pari siideriä. Viettin E kaverilleen, tultiin kotiin katsomaan elokuvaa Factory Girl ja myöhemmin lähdettiin rantaan katsomaan ilotulituksia vaikka sää oli aika surkea, tuuli ja tihuutti, mutta mentiin silti. Ihan hienoja raketteja nähtiin ja niin se vuosi vaihtui.

Käytiin sen jälkeen ajelemassa lähiseutuja autolla (J oli ajokunnossa), yksittäisiä raketin paukkeita ja sateisia hiljaisia katuja. Ikinä ei ole ollut näin syksyinen talvi. Mä tykkään autoajeluista ihan hirveästi. Jos mulla olisi ajokortti, auto ja ylettömästi rahaa bensaan, ajelisin varmasti kaiket päivät ympärinnsä, ympäri Etelä-Suomea, ja varmaan pidemmällekin. Sateessa ja pimeässä on mun mielestä etenkin kiva ajella. Jos voittaisin Lotossa ostaisin ensimmäiseksi pari autoa (sitä ennen siis ajaisin sen kortin). Ferrarin ja Hummerin. Molemmille mielialoille, Ferrari vauhdikkaammalle ja hilpeämmälle ololle ja Hummer uhmakkaammille päiville ja ajeluille. En tiedä mikä jälkimmäisessä autossa mua niin viehättää, muistuttaa lähinnä Amerikan armeijan maastoautoja, ja sellainen on kai alunperin ollutkin, enkä ole vähimmässäkään määrin sotaisia ihminen. Mutta silti. Ferrariin mieltymystä ei tarvii varmaan sen enempää perustella. Mutta nuo jos sattuu Lotto-onni kohdille. (En lottoa). Autoajeluista tykkään, voisin vaan ajella ja ajella. Tykkään siitä vapauden ja menemisen tuneteesta, jopa meidän sympaattisella, vanhalla autolla, kyydissä olemisesta. Ajaminenkin olisi varmaan ihan kivaa, mutta olisin varmaan aika holtiton kuski joten parempi on ettei mullla korttia ole. Eikä olisi varaa sitä hankkiakaan.

Näin vaihtui vuosi.

Eilen uudenvuodenpäivänä oltiin kotona, illalla käytiin koko perheen voimin tekemssä tunnin kävelylenkki rantoja pitkin. Oli tosi hiljaista, vähän ihmisiä liikkeellä ja sää oli rauhallinen, meri aika tyyni. Pari joutsenta uiskenteli pitkin rantoja, jotenkin hämmästyneen näköisinä. Joutsenet on ihania, kun pysyvät saman kumppanin kanssa koko elämänsä ajan. Niin kuin ihmistenkin pitäisi. Tai olisi hyvä jos niin olisi. Luonnolta olisi paljon opittavaa. Mahtavat joutsenet, ja muukin luonto, ihmetellä tätä syksyistä talvea, ei uskoisi yhtään, että nyt on tammikuu. Täällä ei tunnu yhtään talvelta, enemmänkin syksylttä, lokakuulta? Talvi on kohta kuukausissa jo puolivälissä. Mäntymetsässä on ihan vihreää, männyt ja mättäät ryteikössä ovat samannäköisiä kuin kesällä. Eikö joutsenet lähde yleensä pois talveksi? Toivottavasti ymmärtävät lähteä ajoissa jos talvi vielä tulee. Sorsat kuulemma aistivat etukäteen vesien jäätymisen ja osaavat lähteä alta pois ajoissa. Kävelyn jälkeen tultiin bensiksen kaupan kautta pois, suklaata illaksi iltateen kanssa.

Varattiin eilen mökki hiihtolomaviikolle. J voitti viime vuonna töistä viidensadan euron arvoisen lahjakortin Lomarenkaan vuokramökkeihin. Ensin ajateltiin viime vuonna että varattais mökki Lapista, en ole siellä ikinä käynyt ja olisi kiva käydä, mutta vaikka mökin saisi vuokrattua osittain tuolla lahjakortilla, maksaisi junaliput kolmelle niin paljon, että samalla hinnalla pääsisi Etelä-Eurooppaan melkein koko sakki. Varsinkin loma-aikoihin junaliput on kalliita. Eikä autolla meneminen olisi sen halvempaa. En jaksaisi istua yli tuhat kilometriä autossa yhden päivän aikana, joten välillä pitäisi nukkua jossain motellissa. Eli ei Lappiin. Koliakin ajateltiin, mutta luovuttiin siitäkin, liian kaukana ja liian kallista. Juvaakin mietittiin, siellä on meidän mummonmökki tyhjillään, mutta mökki ei ole talviasuttava, joten ei sinne. Juvan vuokramökkitarjonta ei oikein innostanut.. Varattiin lopulta mökki Keski-Suomesta, Jyväskylän läheltä, Korpiniemeltä. Mökki näytti tosi kivalta ja maksoi juuri sen mitä lahjakortilla arvoa oli. Lähimpään kauppaan on kaksikymmentä kilometriä pikkuteitä ja Jyväsykylän Laajavuoreen neljäkymmentä kilometriä. J ja E tykkäävät lasketella ja kerran ainakin aikovat tuolla käydä suksimassa. Mua ei laskettelurinteeseen saa. Jännittää vähän että miten tonne mökille pääsee jos juuri silloin, edellisenä päivänä sattuu satamaan lunta ennätysmäärät. Olisi niin tuuria. Mutta ihanaa olisi, jos lunta olisi silloin.

Mökki

Pari sanaa voinnista. Ei ole kauheesti kehumista. Tuntuu hassulta kirjoittaa kaikista kivoistakin tapahtumista (ja niitä tässä nyt on enimmäkseen ollut) ja sitten valittaa perään miten huono olo on. Välillä on sellainen olo tän sairautensa kanssa, että huijaako tässä jo itseään, vai mitä? Niin ristiriitaista. Mutta niin kuin olen ennenkin sanonut, ei mulla huonon ja hyvän voinnin vaihtelu ole juuri ollenkaan sidoksissa siihen, mitä milloinkin tapahtuu. Elämä on suurimmaksi osaksi ihan hyvää eikä mitään kriisejä tai maailmanmullistuksia enää elämässä juuri tapahdu. Siinä mielessä on ihanaa olla jo tukevasti keski-ikäinen, monella tapaa sitä on rauhoittunut ja seestynytkin. Toisaalta ahdistaa ajan nopea kuluminen ja vanheminen, mutta paremmin sitä nyt osaa hetkessä elää kuin joskus kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten. Vaikka olisi ikäväkin olo. Välttelen sitku-elämän elämistä. Vaikka tämänhetkinen elämä olisi pelkkää kotona olemista, sellaista, että jo se on saavutus jos saan päivän aikana vaatteet päälle, ja itseni ojennukseen niin, että pääsen tekemään metsälenkin ja peräti kauppaan. Enimmäkseen ulkomaailma näkyy ikkunasta. Ja muut ihmiset. En kaipaa minnekään eikä yksinolo haittaa, onhan mulla perhe, mutta muuten olen täysin yksin.

Toisiaan, kuten juuri tällähetkellä tuntuu siltä, kuin olisin sumun sisällä, tai mulla olisi pussi päässä. Olo on jotenkin hidastunut ja raskas, jalat tuntuu kuin olisivat maitohapoilla, niin kuin olisin liikkunut raskaasti. Ja päässä huimaa. Ja hartiat on väsyneet. Uuvuttaa ja tuntuu aika tyhjältä. Olen aika väsynyt ja masentunutkin kai. Melkein sellainen mitä mainostan yleensä etten ikinä ole. Olen silti levoton olemaan tekemättä mitään ja vaa möllöttämään ja rentoutumaan, mutta liian väsynyt ja sumea tehdäkseni mitään kotonaoloa kummoisempaa. Nukun todella huonosti ja levottomasti. Kuulo on liian herkilllä ja olen tosi häiriöherkkä, heräilen jos J vaihtaa asentoa. Hermostun ja sitten olo on ihan hirveä. Näin tämä elämä menee nyt. Vuorokausirytmin vaihelut vaikuttavat tosi voimakkaasti ja rytmi ja kaikki menevät sekaisin ja olo on sitten sen mukainen. Ei voi mitään. Olkoon.

Päätin uudenvuodenlupauksena lopettaa, tai ainakin vähentää rankasti, nikotiinipurkan syömistä! Lopetin tupakanpolton melkein kuusi vuotta sitten, ja koko sen ajan olen syönyt nikotiinipurkkaa. Kuusi vuotta, vaikka sitä suositellaan syötäväksi muutama kuukausi. Kuuden vuoden ajan olen syönyt sitä paketillisen, kolmekymmentä palaa, vaikka suositus on siinä kymmenen paikkeilla. Hintaa siihen harrastukseen on mennyt enemmän kuin mitä tupakkaan sain menemään. Sellainen kuusi seitsemän euroa joka päivä! Kerrottunua kuudella vuodella tulee siitä sellainen lukema, etten viitsi sitä edes ajatella. Purkan jauhamisesta on tullut tapa ja niitä on mennyt. Nyt olen tiputtanut nikotiiniannosta rajusti, kolmekymmentä on vaihtunut viideksi. Jonkinlaisia vieroitusoireita luulisi tulevan, vähän ehkä huimaa ja sydän muljahtelee silloin kun syön niitä päivän harvoja purkkia.. Myrkystä pitää vierottautua vähitellen.

Sellaisia kuulumisia :)