Cathe

Väsynyt

Oon niin väsynyt kaikkeen, olo on kuin ajopuulla.
Tänään jätin väliin niin ahdistuksenhallintaryhmän ja huomaamattani hoitajan ajan psyk.polilla. Hoitaja soitteli äsken perään, olin todellakin unohtanut käynnin, tai luulin sen olevan huomenna. En pysy näköjään enää päivistä perillä, kaikki päivät on niin samanlaisia, enkä yleensä päivämäärää muista, hyvä kun aina viikonpäivänkään.  Pidettiin nyt puhelintapaaminen, juteltiin 45 minuuttia puhelimessa. Tai hoitaja puhui, puhuu aina samat asiat, mitä lukee jostain Käypä hoito-sivulta, luettelee kaksisuuntaisen eri variaatioiden luonnehdintaa netistä, samat jutut, mitä olen kuullut ja lukenut itsekin monta monta kertaa. En oikeasti saa suunvuoroa. Perkele! Yritin soittaa juttutuokion jälkeen lääkärille soittoaikaa, mutta eipä ollut antaa, eli hoitajan kautta vaan. Mitä jos se hoitaja ei kuuntele tai ymmärrä. Umpikuja. Mutta mitäpä oikeuksia köyhällä mielenterveyskuntoutujalla edes on. Ei mitään. Olsiin halunnut kysyä lausunnosta ja muutenkin jutella.

Lääkäriäkin ollaan kai vaihtamassa, kevät- ja kiireapulaiseksi on otettu Itäkeskuksen psykiatrian polille joku erikoistuva lääkäri (on kuulemma ihan lääkäri, sanoi hoitaja) jolle mun B-lausunnon kirjoittamiset ollaan kuulemma suunniteltu siirrettävän. Kuukauden olen jo odottanut edellsitä lausuntoa, mutta eipä ollut vielä kirjoitettu. En ole saanut huhtikuulle mitään rahaa, sairaspäiväraha kuuluisi tältä kuulta vielä saada. En halua mitään erikoistuvaa lääkäriä, on huonoja kokemuksia kokemattomista lääkärietä. Kuten 2009-2010 hoitokerralla, jolloin asioihin ei puututtu lainkaan, töihin vaan ja nopeasti. Eipä ollut kovin kauas kantoista ja romahdus tuli nopeasti, enkä ole sieltä vieläkkään päässyt ylös. Jos nyt koskaan pääsenkään. olenkohan jo ihan toivoton tapaus.

Nyt on jotenkin aika hermostunut olo, tekisi mieli soittaa uudelleen hoitajalle ja antaa tulla oiekin tuutin täydeltä. Olisi ehkä aiheellista, mutten sitä kuitenkaan tee. Olen kiltti, sovitteleva ja kuunteleva, niin hoitajakin luonnehti. Syy hoitoon hakeutumiselle oli tällä kertaa, viime keväänä, (tai jo oikeastaan joulukuussa -jolloin en vielä vastaanotolle päässyt-) aggressiivinen käytös J.tä kohtaan. Siihen asiaankaan ei olla millään tavalla puututtu. Kauhistellaan vaan, kun on niitä kaikkia perhesurmia. Ei noita asioita, naisen aggerssiivisyyttä ja väkivaltaisuutta, selvästikään osata käsitellä hoitohenkilökunnan taholtakaan. Nyt en ole aggressiivinen, mutta hemostunut olen. Aamu alkoi kiukuttelulla J.lle, maailman toisella puolella olevalle. Aggressiivisuutta sekin.

Jatkan siivoamista, koko ajan on oltava jotain hommaa. Pitkään vaan en jaksa samaan asiaan keskittyä.