Cathe

Klo. 9.00
Voi hemmetin hemmetti, mitä paskaa. Ajattelin, kun päätin laittaa tämän blogin jakoon ja linkitin pariin ryhmään, mitä kautta muutama lukija on käynyt tämän lukemassa. Mitä sitä nyt omia ajatuksiaan kaiken kansan nähtäväksi kirjoittaa. En osaa, en halua, en kehtaa, olen typerä, hävettää. Mutta olkoon nyt näin. Ihan sama, vaikka hävettäisikin, ja nolottaisi. En ole tottunut puhumaan asioistani, olen aina ollut sellainen, jota ei kuunnella, joka ei osaa edes puhua, pukea ajatuksiaan sanoikin. En osaa puhua niitä näitä, en osaa ajatella niitä. Mutta ehkä tämäkin on joku edistys, kaapista tulo, lukekaa, tykkäätte tai ette. Niin pitäisi ajatella kaikissa asioisa, mitä väliä mitä muut ajattelevat, tuskin olen oikeasti sen huonompi kuin muutkaan. olen vaan oppinut vääristyneesti niin ajattelemaan ja mollaan itseäni joka välissä. Ei ole asiaa, mistä olisin itseeni tyytymätön.

Eilen illalla reipastuin jumppaan. Oli aika rankka tunti jo valmiiksi hikisessä ja auringon lämmittämässä salissa. Välillä tuli ihan kuvottava, oksettava ja heikottava olo, mutta en luovuttanut. Allergista nuhaa on, kiitos katupölyn, mutta allergialääkkeillä pääsee pitkälle, vaikka ne väsyttävätkin (ja lihottavat?). Olin tyytyväinen, että sain itseni liikkeelle ja illalla tuli uni heti kun painoin pääni tyynyyn. Kauan olen suunnitellut tekeväni sitä tai tätä, mutta enemmän sääntö kuin poikkeus on ollut  se, että perun tekemiset ja menemiset viime tipassa. Siitä yritän päästä eroon. Teen sen mitä päätän.

Nyt lähden ahkeroimaan, samalla päättäväisyydellä, lähden auttamaan painon. Purku ja pakkaushommia tiedossa. Tylsää ja pitkäveteistä varmasti, mutta menen silti. Se on moro nyt!