Endorfiinipölly

Lauantai-illan terveiset täältä kotisohvalta koneen takaa :)

Ajattelin tulla muutaman rivin naputtelemaan, vaikkei nyt olekaan sellainen kovin avautuva olo, tai ei ole mitään sellaista, mistä haluaisin erityisesti avautua ja pauhata.. Ja tällöin monesti tuntuu, ettei ole mukamas mitään asiaa eikä kirjoitettavaa. Vaikka oikeastihan tämä on siis paljon parempi olotila kuin se kamala ärhäkkä kuplinta ja vihaisena oleminen. Mutta voihan tänne muutakin kirjoittaa kuin sitä negatiivista avautumista ja pään aukomista. Näin paremman voinnin päivänä ei usein vaan tule kirjoitettua, on kaikkea muutakin tekemistä ja menemistä.

Tänään on ollut aika paljon sitä positiivista energiaa, yö meni ihan hyvin vaikka luin taas tosi kauan, uni tuli silloin kun halusin, ja nukuin ehkä vajaa kahdeksan tuntia heräilemättä ja sikeästi, niin kuin olen nyt onnekseni saanut nukkua jo aika kauan (paria poikkeusta lukuunottamatta). Aamulla heräsin yhdeksän aikaan kun joku  soitti tuntemattomasta numerosta. Ehdin siihen herätä ja sitten soiminen loppui. Kummallinen soitto ja aika, ei mulle kukaan yleensä soita, varsinkaan siihen aikaan. Eikä kyllä oikeastaan mihinkään muuhunkaan aikaan. Äiti välillä, mutten usein sillekään vastaa. Ensin harmitti kummallinen soittoherätys, mutten jaksanut sitä jäädä miettimään (nyt viimeaikoina noita tuntemattomasta numerosta tulevia omituisia soittoja on tullut jokunen) ja oli ihan hyvä aika herätä. Keitin kahvit ja lähdin aamupäivätunnille spinningiin ja hetkisen ennen tuntia olin salilla lämmittelemässä ja herättelemässä lihaksia ja kävin isot lihasryhmät nopeasti läpi laitteissa.

Ihana mahtava spinnutunti olikin. Ai että. Siinä alussa tuli sellainen ihan kunnon euforiahumahdus, ihossa kihelmöi ja tuli tuttu tunne aikaisemmilta ajoilta kun voimaa oli ja sen oikein tunsi hyökyvän päälle. Musiikki oli mahtavaa, sellaista rock-henkistä tällä kertaa ja tuntui että olisi voinut ruveta jammailemaan siinä pyörän päällä, naputtelin vaan sormilla pyörän ohjaksia. Mä niin tykkään tosta lajista ja siitä mahtavasta endorfiinipöllystä mitä siinä tulee. On raskasta, muttei liian. En jaksa juosta, mutta tuo spinning on rasittavuudeltaan ja tehoiltaan suunnilleen samaa luokkaa. Koko salilla oloajan oli sellainen hymyilevä olo ja innokkaasti tervehdin siellä ohjaajia ja kanssajumppaajia moneen kertaan, kiittelin ja olin oikein hunajaa. En tuntenut itseäni mitenkään huonoksi enkä vertaillut itseäni muihin. Vaikka aamulla vaaka näytti eilisiltaisen oluen juomisen ja sipsien syömisen (lätkämatsin ohella) jäljiltä masentavia lukuja, ei se jaksanut kovin pitkään masentaa ja ajattelin jopa että eihän kaikkien tarvii olla laihoja. Oli muuten aika komeita miehiä ohjaajina tänään spinnussa ja jumpassa. Seuraavia tunteja odotellessa.

Nyt ei liikunnan jälkeen tullut mitenkään väsynyttä oloa, melkein päin vastoin. Tuo liikunta saa mut ihan selvästi piristymään oikein kunnolla ja olen miettinytkin, että kannattaisi varmaan painottaa noi tunnit aina aamupäiviksi. Myöhemmät iltajumpat vievät ylikierroksille kun syke nousee, enkä osaa sitten rauhoittua rennoksi ja nukkuminen on vaikeaa. Iltaisin  tunneissa on paremmin valinnanvaraa, mutta voi kai niilläkin käydä kohtuudella. J. tuli hakemaan mua autolla jumpasta ja ajeltiin samantien kauppaan ostamaan viikonlopun ruuat. Nähtiin jotain J.n tuttuja ja mulla oli taas niin hauskaa juttua olevinaan, ihan jälkihiki siinä pukkasi päälle. Kotiin tultua aloitettiin heti siivoaminen, pestiin alakerran ikkunat ja siivottiin muutenkin hyvin. Mä hinkkasin keittiötä oikein kunnolla, kaikki kaapinovet, hellan, kaakelit.. Siivottiin yhdessä ja melkein kolme tuntia saatiin siihen menemään. Siistiä tuli. En malttanut sitä ennen edes käydä suihkussa, ajatelin että lämmin siinä tulee siivotessakin. Siivottua kävin suihkussa ja sitten maltoin hetken olla aloillani kun katsottiin telkkarista lätkää ja sen jälkeen ruuanlaiton pariin. Siinä tämä päivä on mennyt, koko ajan on ollut jotain tekemistä ja tosi äkkiä on päivä mennyt. Äsken katselin vähän aikaa Euroviisujen esikatselua, mutta on niin pitkä, koko illan kestävä ohjelma, ettei kyllä kiinnostus riittänyt. Katselin ja kuuntelin huvikseni YouTubesta mieluisimpien maiden (Englanti, Italia, Turkki, Suomi, Irlanti) kappaleet ja videot.

Tänäiltana ei enää tee mieli katsoa telkkaria, eikä oikeastaan huvita koneellakaan roikkua. Kirjanlukua on varmaan seuraavaksi luvassa, jos sen verran malttaisi olla ja miksi en malttaisi, kun olen aikaisemminkin malttanut. Kävin eilen perjantaina muuten kirjastossa palauttamassa pari luettua kirjaa ja kolme kirjaa taas lähti mukaan. Luen suunnilleen kirjan viikossa, niin pian pääsee aina uuden tarinan pariin. Välillä lukiessa on nyt tullut sellainen flow-tunne, niin kuin ei edes lukisi vaan tavallaan "näkee" ne tapahtumat tai on niissä mukana. Vaikea selittää, mutta siltä sen on kai tarkoituskin parhaimmillaan tuntua. Olen lukenut niin paljon, että se on muuttunut sujuvaksi. Ihanaa, tai sitten tuo Eropaperit-kirja on vaan niin hyvä. Siitä on enää satakunta sivua jäljellä ja ihan harmittaa kun pian loppuu. Löydän siitä paljon samaistumisen kohtia, samaistun kirjan kuusi vuotiaaseen Saraan, jonka vanhemmat eroavat ja tyttöä käytetään valtapelin nappulana. Tarina kertoo tästä läpi koko elämänsä, pikkulapsesta aikuiseksi ja itse äidiksi. Suvun muutkin henkilöt kulkevat tarinassa mukana vuosikymmenten läpi ja kaikkien tarina on kiinnostava ja koskettava.

Omat vanhempani erosivat kun olin kuusi vuotias. Eroa ennen viihdyin enemään isäni kanssa, en halunnut olla äidin kanssa ja kaksin jääminen tuntui pelottavaltakin. Lopulta jäin äidin kanssa asumaan, mutta pian äiti meni uusiin naimisiin ja minä jäin mummolle. Eron aikoihin vanhempani riitelivät ja kävivät käräjillä asti siitä, kumpi minut saa, mutta sitten kun äiti sai, hylkäsi hänkin minut. Molemmat perustivat heti uudet perheet ja mä jäin sellaiseksi heittopussiksi isän perheen, äidin perheen ja mummon luona olon väliin. Missään en ollut oikein kotonani. Vieläkin sama välitilaolo jatkuu enkä tiedä, miten koskaan pääsen tästä vahvemmaksi. Käsitttelen asiaa jatkuvasti mielessäni. Onneksi pian ei tarvitse selvitä siitä kokonaan yksin. Tässä näin lyhennellysti, tästä asiasta, aiheesta ja siitä kumpuavista ajatuksista voisin kirjoittaa vaikka miten monta sivua.

Kirjasta;

"Tavallaan tämä on jokapäiväinen tarina. Rumaksi ja lähes sietämättömäksi asian tekee lasten käyttäminen välineenä ja taistelukeinona avioeron eri tilanteissa, toisen vanhemman mitätöinti ja vallankäyttö, jopa harvinaisen kekseliäs pelottelu. Selväksi käy, että avioerosta kärsivät kaikki, eniten lapset. Lasten tuskaisia ajatuksia ja pelkoja käydäänkin läpi ahdistavan tarkasti. Tapaamisoikeudet, eri vaatteet ja ruokavalio ”toisessa kodissa”, minuuttiaikataulut ja erilaiset kasvatusmetodit saavat pienen Saran välillä lähes luhistumaan, mutta kuitenkin pitämään huolta pikkuveljestään."

"Kituu. Kampeloita ei saanut jättää kitumaan. Sara oli kampela, vankina ahtaassa sumpussa, jonka raoista hohti meren vihreä kajo. Hänelle ei ollut missään tilaa"

"Sara olisi halunnut olla pieni kuin riisinjyvä jottei olisi kenenkään tiellä, mutta hän oli suuri, isot latuskat jalat, pitkät käsivarret, pitkä tyttö siitä tulee, terveyssisar sanoi ja hän sai pukea sukkahousut takaisin. Viimeinen kesä lapsena, sanoi vanha mies pysäkillä, mutta äiti kuiskasi että mies puhui höpöjä. Nyt Sarasta tuntui, että se oli totta, edessä oli viimeinen kesä lapsena. Isä oli luvannut ettei jättäisi yksin ja silti se jätti, myrkky levisi tuulten mukana ympäri maailmaa. Hän puristi silmät kiinni. Silmät palaisivat auki ja iho irtoaisi riekaleina, kun atomipommi  tulisi."