Kirkasta

Viime yönä oli täysikuu, katsoin sen kuukalenterista. Ehkä siinä oli syy, miksi en saanut unta? En mä ennen ole tietääkseni kuuhullu ollut -mistä sen tämän kaiken muun keskellä huomaisi?- mutta kai toi vaikuttaa joihinkin aiheuttaen unettomuutta. Niin olen kuullut. Mene ja tiedä. Taikauskoinen en ole kyllä ollenkaan, joten en sen mukaan lähde mitään johtopäätöksiä sen enempää tekemään.
Valvoin viiten asti, neljän jälkeen menin sänkyyn, otin yhden Oxaminin (15mg), laitoin korvatulpat korviin ja olo rauhottui hiukan. Mutta ei tarpeeksi. Mä taidan saada jotain hallusinaatoita noista bentsoista. Monena yönä tässä viime aikoina olen unta odotellessa nähnyt omitusia juttuja, valveunia ne varmaan on, tai sellaista unen näkemistä, mitä voi tulla juuri ennen nukahtamista. Paitsi etten ollut nukahtamaisillani. Jännitynyt ja kaukana uneen vaipumisesta. En oikein muista niitä jälkikäteen tai osaa niitä se tarkemmin kuvailla. Tunnen ne mielen muodostamiksi, enkä kuvittele esimerkisi huoneessa jonkun olevan. Sellaista etäistä, unenkaltaista enemmän. Usein ne on kasvoja, joku kävelee ohi, kuuluu musiikkia, niin kuin joku kappale olisi jäänyt mieleen pyörimään (vaikken juuri koskaan musiikkia kuuntele, olen mieluummin hiljaisuudessa). Ei mitenkään pelottavaa, outoa lähinnä ja sellainen jännityneen ahdistava olo niistä jää. Selkeesti ne liittyy noihin rauhottaviin lääkkeisiin. Ei ne mua kuitenkaan haittaa, ymmärrän ne uneksi ja ajatuksiksi vain. Tenoxista saan tuollaisia vielä enemmän, enkä sitä lääkettä halua käyttääkään juuri sen takia.

Olin ihan pirteä, nousin uudestaan ylös ja ajattelin että valvotaan sitten koko yö. Harvoin, tai oikeastaan ikinä, niin ei ole tapahtunut. Aina saan nukuttua edes muutaman tunnin. Halusin kuitenkin nukkua ja otin toisen Oxaminin. Sillä nukahdin. Aamusta, kun E. ja J. lähtivät arkiseen aherrukseen, mulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Heräsin klo 12 kun J. soitti. Tulihan niitä unitunteja sitten kuitenkin ihan tarpeeksi. Aamulla, tai silloin päivällä, kun nousin, olo oli kyllä aika sekava, enkä tahtonut herätä millään, kahvista ei ollut paljon apua. Nälkä mulla ei ole enää ikinä, mutta pakottauduin syömään jugurtin ja banaanin aamulääkkeiden oton yhteydessä. Niin ne on suositeltu otettaviksi. Mutta enpä mä ole huomannut eroa, syön tai en syö. Nälkä mulla ei ole oikeastaan milloinkaan, mutta parempi se niin päin on, kuin että kokoajan roikkusin jääkaapin ovessa ja ahtaisin ruokaa itseeni ja lihoisin. Laihtumaan en ole kuitenkaan päässyt, eikä kyllä tarviikaan, vaikka mieluisampi vaihtoehto se noista kahdesta kuitenkin olisi. Syön mielelläni herkkuja ja päivittäisen kalorintarpeen saan usein suklaasta, pizzasta tai sipseistä. Ruoka mitä syön normaalisti, on aika terveellistä. Mutta nyt ei maistu oikein mikäään, eikä mitään mielihaluja ole. Enemmän kaikki ruoka vaan inhottaa. Ei herkutakaan oikein miltään maistu.

Meinasin jäädä koneelle roikkumaan, mutta onneksi sain itseni liikkeelle. Vedin äkkiä pipon päähän takkuisen hiusten päälle, aurinkolasit silmille, takin niskaan ja lähdin ulos. Mikään ei ole niin virkistävää, kuin kävellä tuolla metsässä, ihanassa hiljaisuudessa. Harvoin tuolla tulee ketään vastaan, näin arkisin keskellä päivää ainakaan. Lunta on tosi paljon ja valoisuus ja kirkkaus, vaalean sininen taivas, kiiltävä hanki ja puista tippuva lumi pöllähteli ja humahteli ympärillä. Puiden oksat taipuu painavan auringon sulataman lumen alta ja tiputtelevat talven kuormaa päältään. Metsässä menee vain pienet polut jota pitkin mahtuu kävelemään vaan peräkkäin, vastaantulijan sattuessa kohdalle, on toisen väistettävä hangen puolelle odottamaan, että toinen pääsee ohi. Merelle on ihanat näköalat, latuja ja hiihtäjiä on paljon liikkeellä, pilkkijöitä. Pian meren jää sulaa. Itse en jäälle halua mennä, mieluummin kävele metsässä vaihtelevassa maastossa ja maisemissa. Mitä iloa olisi kävellä vaan suoraa tietä eteenpäin, muiden ihmisten seassa, mieluummin olen metsässä, vaihtelevassa maastossa ja maisemissa. Rauhassa.

Kävelin tunnin, kävin samalla reissulla nopeasti kaupassa. Kotiin tultua oli aika lämmin, ulkona oli varmasti lämpöasteita ja mulla ihan samat varusteet päällä kuin ihan kylmiä talvipäivinä, hiukset ja selkä olivat koskeina hikoilusta ja oli pakko mennä suihkuun. Laitoin hiuksiin öljyhoidon, vaihdoin mukavat kotivaatteet päälle, laitoin pesukoneen päälle. Mun hiukset on kamalat. Ne ovat ihan selvästi ohentuneet ja ovat muutenkin huonokuntoiset. Latvat varsinkin ovat kamalaa lampaanvilla, takkuista hamppua. Katkeilevat ja tarttuvat vaatteisiin ja hiusharjaan. Koen mutenkin olevani huonon näköinen, olen aika kalpea ja väsyneen näköinen, silmänaluset on tummat ja naamaan on ilmestynyt muutama finni (ehkä Litosta?) ja väsymys on tuonut juonteita enemmän esiin. Olen ihan harmaa, väsyneen näköinen. Joskus ajattelen, että ihmiset katsovat, kun olen jotenkin sairaan ja huono näköinen, säälivästi. Häpeän itseäni, eikä mulla ole varaa hoitaa itseäni tarpeeksi. Käydä kampaajalla tai ostella uusia vaatteita.

Illalla aion vielä mennä jumppaan, muokkaus-tunnille. Kävely ei minusta tunnu sillä tavalla urheilulta, vaan on enemmänkin meditatiivista, rauhoittumista ja rentoutumista, mitä kaipaan ja tarvitsen toki, mutta kaipaan reippaampaa liikuntaakin, hengästymistä, lihasten väsyttämistä, hikeä (hikoilen nykyään ihan mielettömästi! Olen aina hikoillut paljon, mutta nykyisin se on jotain ihan muuta. Jumpassa mun ympärille muodostuu lätäkkö, hiki tippuu minusta kuin olisin juuri tullut suihkusta..). En väsy liikkumaan ikinä, vaikeampi mun on olla liikkumatta, kuin liikkua. No, onneksi fyysinen kunto on sentään hyvä.

Meinasin kirjoittaa tähän vielä terapia-asiasta ja siitä, miten nyt siihen liittyen olen saanut hyviä uutisia. Jo terapian aloittamisen päätös on hyvä uutinen, olen sitä tiennyt tarvitsevani ja odottanut jo vuosia, mutta hyviä uutisia on tullut sen käytännön asioihin liittyenkin. Kirjoitinkin niistä tähän, mutta katosivat. Tämä kone on nin herkkä ja usein kadottaa sen, mitä olen kijoittanut. Mutta, kirjoitan niistä myöhemmin.