Tänään on ollut taas aika hyvä päivä. Olen tehnyt monenlaista ja tuntuu virtaa riittävän. Patterit on päällä ja menen kuin durasell-pupu. Mutta ihan positiivisilla ja rakentavilla kierroksilla, ei mitän ylikierrosta tai älytöntä hosumista tai epämääräisiä haluja ja mihinkään suuntautumatonta levottomuuttta. Äsken kävin viemässä kaksi joulupakettia postilaatikkoon, yhden joulukortin vielä ja yhden kirjeen (kirjoitin neljä sivua A4, molemmin puolin:). Aamulla vein kolme pakettia postiin ja yhden kirjeen postitin siinä samalla, minkä illan ratoksi eilen kirjoitin (8 A4, vaan toiselle puolelle). Innostuin ilahduttamaan kirjekavereita ja -ystäviä ihan tosissani. Vähän mietin jo, että meninkö niissä vään liiallisuuksiin, mutta ei kai muistamisessa mitään väärää ole. Ostin suklaalevyjä, pari pientä suklaarasiaa, kirjepaperisetin, heijastimen ja jotain pieniä joulukoristeita. Siis yksi pieni juttu kaikille, ei kaikkea kaikille. Pakkasin lahjat nätteihin paketteihin, lahjapaperiin, rusettiin ja kirjoitin pienet joulukortit mukaan, vaikka olin jo aikaisemminkin kortit lähettänyt. Innostuin vähän ostelemaan muutakin koristetta kotiin ja kirjeenkirjoittelu juttuja, kaikkea kivaa pientä. Tilillä en kuitenkaan viitsinyt käydä, rahaa noihinkin meni ihan riittävästi, mutta on siellä vielä jotain. Ainakin ruuassa pysytään.
Eilen iltapäivällä saatettiin E. tosiaan lentokentälle puoli viideksi. M. ja K. tulivat vähän myöhässä, taksi oli jumitttanut keskustassa, eikä liikenne oikein ollut sujunut. On se jännä, miten talvi ja lumi aina onnistuu yllättämään joka vuosi uudelleen, aivan kuin lumi tulisi ensimmäisen kerran ikinä Suomessa. Mua itketti aika paljon kun oltiin lähdössä kotoa, kentällä osasin sentään olla aikuisena enkä saanut mitään itku-draama-kohtausta. Onneksi. E. sanoikin, ettei lähde minnekään, jos alan itkemään. Pilaisin se matkamielen. Onneksi pysyin tavallisena, tai siis reippaana ainakin : ) Esittäydyttiin K.lle (oli tosi laiha ja pitkä, punahiuksinen, meikitön, vähän kalpean ja masentuneen tai poissaolevan näköinen, ehkä lääkkeissä -sairastaa myös kaksisuuntaista -toisin kuin minä..?) ja toivoteltiin hyvät matkat, aika äkkiä lähdettiin siitä pois, eikä jääty sen enempää päivittelemään siihen. Parempi niin.
Ajeltiin saatto-operaation jälkeen J. työpaikalle, haki sieltä työkoneen (joutui tekemään illalla vähän työjuttuja kotona, lähti tänään palaverinpitomatkalle Tallinaan, tulee onneksi illaksi jo takaisin) ja vei kahvia, pitää huolta kahvituksista kaiken muun lisäksi.. Ajeltiin vielä takaisin Helsinki-Vantaalle, ehdittiin näköalatasanteelle just ennen kuin E.n lentokone, Turkish Airlines (Euroopan vaarallisin lentoyhtiö), lähti. Paljon ei pimeällä näkynyt, mutta vähän lentokoneen valoja. En ollut ollenkaan varma missä koneessa menivät (kun ei niistä saanut selvää pimeässä..), mutta yhden koneen noustessa ajattelin, että "jos en nyt ajattele, että on tuossa koneessa, niin on siinä". Ja oikea lento se olikin. Katsottiin se J. puhelimen netistä. Hyvä minä.
Illalla oli aika haikeaa kotona. Ennen kotiin tuloa käytiin ostamassa ne pari lahjaa ja ruokakaupassa. Niin ja käytiin Picnicissä syömässä täytetyt patongit. Nam. Katseliin vähän telkkaria ja kytättiin netisttä Istanbulin lentoliikennettä. Illalla kun E. oli perillä, viestiteltiin vielä Facebookin välityksellä. Kaikki oli onneksi mennyt hyvin. Mä aina jännitän, jos joku läheinen ja rakas on matkalla, mietin mitä kaikkea voisi sattua, ja voisihan sitä tapahtuakin vaikka mitä. Yleensä ei kyllä onneksi tapahdu. Oma lentopelko siirtyy muihinkin, jännitän muiden puolesta. Kamalampaahan se olisi, jos E.lle, H.lle tai J.lle sattusi jotain. Jos itselle sattusi, eipä sitä voisi jälkeenpäin murehtiakaan. Nyt tuntuu hyvältä ja turvalliselta.
Tunti sitten E soitteli. Olin jo muutaman kerran aamupäivästä alkaen soitellut ja ajattelin jo, että nukkuvat, kun vielä kahdelta iltapäivällä ei puhelimeen vastattu. Onneksi olin väärässä. Olivat jo kymmeneltä heränneet ja ehtineet nyt käymään jo monessa paikassa, isossa moskeijassa, jossain 600 vuotta vanhassa ostoskeskuksessa ja jossain linnoituksessa, joka on vajonnut osittain veden alle. Lämminkin Istanbulissa kuulemma on, niin kuin kylmä kesäpäivä täällä Suomessa. Ruokakin on kuulemma hyvää, illalla olivat syöneet jossain, missä oli ainakin kymmentä eri laatua saatavilla. Tuli nälkä.
Itse olen syönyt tänään vaan kaksi ruisleipää tonnikalalla, kasviksia ja pari suklaakonvehtia. Ja join pari lasia (vähäsokerista) glögiä (terästämätöntä näin päivällä) mantelilastuilla. Olipa hyvää. Suunnittelen illalle salille menoa, tällä viikolla olen käynyt vasta kerran.. Kurkku on vähän kipeä, ikävän karhean tuntuinen. Järkevämpää voisi olla olla menemättä. Mutta katsotaan nyt, kuinka käy. Lähden tästä lukemaan "Hengityskeinu"-kirjaa (hienoa kieltä!), toivottavasti en nukahda.
Ai niin, yöllä nukuin hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti