Cathe

Tiistai aamua (enää en laske päiviä Liton aloituksesta, edistystä..?)
Eilen illalla mä aloin miettimään, että onko mulla edes kaksisuuntaista..Tein mielialahäiriökyselyn ja siitä tuli sellainen olo, että en mä ole tollainen. Mä olen kuitenkin aika tasainen siinä mielessä, etten mä hillu tai muutenkaan tee mitään ihan älyttömyyksiä, en tuhlaa eläkettäni viikossa (vaan saan sen riittämään melkein koko kuukaudeksi), en juopottele (viikonloppuna join kaksi lasillista punaviiniä, edellinen kerta oli ehkä viime kesänä. En välitä edes saunaolutta juoda), en ole todellakaan sosiaalinen, enkä soittele kenellekään keskellä yötä (en ikinä soita kenellekään muulle kuin J.lle milloinkaan muutenkaan) eikä itseluottamus ole ikinä mitenkään pilvissä (päin vastoin..). Vähillä yöunilla en tosiaankaan tunne itseäni pirteäksi. Enkä riehu missään räyhäämässä. Energinen olen siinä mielessä, että saan kotityöt tehtyä, tykkään käydä jumpassa ja pukea päälle kivat vaatteet joka päivä. Meikkaan, pesen hiukseni ja välitän siitä miltä näytän. Teen kaikki kotityöt ja kokkaan joka päivä eri ruokaa.. Seurustelen perheeni kanssa ja olen kiinnostunut lasteni asioista ( joilla ei ikinä ole ollut suurempia vaikeuksia missään).. Ikinä en ole myöskään ollut veitsi kurkulla, puhumattakaan että mulle olisi tullut mieleenkään, että tarvitsisin osastohoitoa. Eikä kenellekään muullekaan.

Sekamuotoista mulla väitetään olevan, mutta olen alkanut kyseenalaistamaan sitä. Missä menee raja siitä, onko normaalin touhukas, teen ylläolevia asioita, muttta mieliala on surumielinen ja masentunut, mutta niin se on ollut aina. Olen aina ollut ainakin vähän masentunut, siihen on monia syitä mitkä tiedostan, ymmärrän ja yhdistän asioihin mitä on tapahtunuaikaisemmin , olisi ihme, ettei ne millään tavalla vaikuttaisi tähän päivään. En lannistu kovin pienestä tai arkisista vastoinkäymisistä.. Toimintakykyinen olen aina. En ole ikinä nukkunut koko päivää tai ollut käymättä suihkussa viikkoon.. Välillä olo on toivoton ja turha, mutta outoa se kai olisi, ettei tulevaisuus pelottaisi, kun olen keväällä ollut kaksi vuotta sairaslomalla. Olen uupunut työstäni hoitajana niin pahasti, etten todellakaan voisi kuvitella palaavani niihin töihin. En jaksa, enkä varmaan ole ainut, joka ei jaksa raskasta hoitotyötä tehdä. Toivottomalta tuntuu keksiä uusi ala mitä opiskella ja mitä lähteä tavoittelemaan. En halua opiskella, enkä keksi mitä edes haluaisin opiskella ja  tehdä.. Ja kukapa palkkaisi enää 45 vuotiasta (nyt olen 41, mutta jos sairaslomailun jälkeen joskus tulevaisuudessa kaipaisinkin takaisin töihin, saisin jollain ihmeellisillä voimilla opiskeltua uuden ammatin) johonkin muuhun kuin hoitotyöhön. Ärsyttää. Ei kai se ole sairauden oire, että tiedostaa tosiasiat..Vai onko se sittenkin. Liian herkkä olen, mutta ei kai se ole pelkästään paha asia. En haluaisi kovettaa itseäni tai tulla katkeraksi ja kyyniseksi.

Tänään mulla on aika hoitajalle ja aion ottaa asian puheeksi. Ihan varmasti tämä sairauteni kyseenalaistaminen tulkitaan vaan sairauden oireeksi, olenkohan nyt maaninen sitten, kun kuvittelen olevani oikeassa ja lääkärin diagnoosi on väärä. Tai vielä pahempaa, niin sekaisin ja sairaudentunnoton, etten edes tajua millaisessa jamassa olen. Syön Litoa, mutta jotenkin se tuntuu liian radikaalilta lääkitykseltä. Olenko valmis tuhoamaan mahdollisesti fyysistä terveyttäni sen takia, että olisin ihan huopatossu ja tasapaksu mieletäni (ja kropaltani). Elämä kuitenkin sujuu, näin tällaisenaan. Kun saan olla rauhassa, eikä tarvitse juosta siinä hullussa oravanpyörässä. Fyysinen terveys, kunnosta huolehtiminen, terveellinen ruokavalio, juopottelemattomuus, normaalipainoisuus ja runsas liikunnan harrastaminen on aina olleet sellaisia asioita, jotka on pitänyt mun pääni näinkin hyvässä kunnossa. Ja nyt sitten odottelen mahdollisia oireita lääkkeestä, (jonka sivuvaikutus-lääkemyrkytys kirjoituksessa netissä on pääkallon kuva!!)  Voi olla, etten nyt mitään sivuvaikutuksia tässä just saakaan, mutta varma olen siitä, että pidemmän päälle lääke aiheuttaa pysyviäkin haittoja ja vaurioita kehoon ja fyysiseen terveyteen. Tekisi mieli heittää lääkkeet menemään. Haluan kyseenalaistaa ja kunnollisia perusteluja. Yleensä hoitaja tai lääkäri ei sano mitään, lääkereseptin saa kyllä helposti, mitään muuta ei. En lähde syttämään ja iskemään nyrkkiä pöytään, en osaa edes olla kovin aggressiivinen asioideni suhteen (paitsi J.lle välillä rähisen..), mutta haluan kunnollisia perusteluja. Miten mä sitten nyt olen sillä tavalla vääränlainen, että tarviin lääkkeitä? Ainahan mä olen ollut vääränlainen, väärässä paikassa väärään aikaan..

Kohta lähden sinne hoitajalle, kunhan pesukone pesee pyykit, petaan sängyn, pesen aamupalatiskit, käyn suihkussa, laitan hiukset ja naamani ojennukseen, puen, pakkaan salikamppeet matkaan ja lähden ulos tuiskuun. Hoitajakäynnin jälkeen käyn salilla ja kaupassa. Sen jälkeen tulen kotiin laittamaan ruokaa. Ehkä kirjoitan vähän ja yritän lukea kirjan loppuun..