Lääkärin kanssa oli viime viikolla puhetta siitä, että vuoden alussa yritettäis aloittaa sitä terapiaa ja hakea tukea Kelalta. Sanoi, että sairaslomaa kirjoitettaan sitten vuodeksi kerrallaan kun terapian aloitan. Vielä en halua enkä koe olevani vielä niin vahva, että jaksaisi käsitellä vanhoja ja kipeitä asioita.. Tunnen siitä vähän (?) katkeruutta, ettei mulla ole ollut lapsena / nuorena mahdollisuutta kehittyä siihen suuntaan mihin olisin ehkä kyennyt ja mihin olisi ollut lahjoja. Mihinkään ei kannustettu. Myöhemmin kun olen asiaa "puhunut" äidille (kerran riidan keskellä, asiallinen keskustelu ei äidin kanssa onnistu. Muuten kuin häntä myötäilemällä) alusta asti pieleen menneestä koulunaloituksesta, syrjään jäämisetä, eristäytymisestä muihin lapsiin, ujo ja arka sivussa oleminen ja sitä kautta lintsaaminen jo ensimmäisistä luokista asti. Äitisanoi " sinun olisi pitänyt ottaa itse enemmän vastuuta koulusta" Siis kuusi vuotiaan!!? Mun mielestä alle lukioikäistä/peruskoulunsuorittanutta lasta ei voi velvoittaa "ottamaan itse (kokonaan) vastuta" kouluasioissa, vaan tarvitsee tukea, kannustusta, kiinnostusta asioistaan ja motivoinita.
Olisin halunnut miettiä tarkemmin ja opiskella enemmän, nyt se tuntuu olevan myöhäistä. Sellaista työtä itä voisin tehdä, en halua ja mitä haluaisin, on käytännössä lähes mahdotonta.. En halua olla hoitaja, en jaksa sitä, en jaksa auttaa ja kuunnella muita koko elämäni. Olen sitä tehnyt jo ihan tarpeeksi, kymmeniä vuosia. Nyt on aika miettiä miä MINÄ haluan, vaikealta se tuntuu, mutta toivon sen vielä löytäväni. Yritän pitää toivoa yllä, vaikken tällä hetellä ole menossa minnkään. Kypsyttelen ja tasapainoilen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti