Ajattelin kirjoittaa nyt vaihteeksi. Olen tässä muutaman päivän ollut niin kuvien maailmassa etten ole malttanut sanoja tuottaa, enkä kyllä ottaa juuri vastaankaan. Harmi, olen ilmeisesti valikoiva ihminen kun en osaa keskittyä moniin asioihin, jos innostun jotain tekemään, voisin tehdä sitä vaikka koko päivän. Silloinkin kun en tee, pyörittelen päässäni ideoita ja näen sieluni silmin miten värit soveltuu.
Viime syksynä kun maalasin koko ajan (ne yhteensä viisikymmentä kuvaa) tunsin nukkumaan käydessä silmien nukahtaessa vielä teon liikkeen. Menee ihon alle se mitä teen. Innostuminen on hyvästä (ja olen tietysti iloinen ja yllättynytkin), mutta välillä ärsyttää kun pää jauhaa viittä eri kuvaa ja sataa asiaa yhdestä kuvasta. Ja seuraavasta. Ideoita tulee paljon, jo seuraava kun edellinen on vasta päässyt alkuun. Ahmin ideoita sieltä ja täältä (tänään jopa lenkkipolulta, mietin miten eri hiekan, havujen, lehtien, (suurin osa jo mössöytynyt mustaksi), heinikon, oksien puiden, sään värin sävyt näyttäisivät kun ne laittaisi sivusuunnassa riviin. Kollaasiksi.
Nopeat inspiraation käännökset tekevät sen, etten kovin pitkään jaksa tehdä yhtä asiaa, haluan valmista nopeasti, teen pitkään ja pääni pyörälle kunhan valmista tulee. Toivoisin olevani vähän huolellisempi ja malttavaisempi, sitä pitäisi harjoitella. Kuvan tullessa valmiiksi sillä hetkellä mielestäni huomaan siinä pian monenlaisia vikoja. Yleensä en niitä paljon lähde muuttamaan vaan koitan kestää ne sellaisenaan. Yhteenkään (no ehkä yhteen) en ole oikein tyytyväinen, enkä pitkäksi aikaa jätä kuviani esille enkä niitä seinille ripusta. Mutta "taiteilija ei ole ikinä tyytyväinen". Tai en minä ainakaan.
Nyt päätin istua kirjoittamaan niin pysyn nyt erossa taiteilukaapistani (mulla on vaan pieni keittiön kaapin hylly missä pidän tarvikkeita ja nyt olen tehnyt taiteilujani vaihdellen olohuoneen tai keittiön lattialla, välineitä on vähän, mutta kun otan esille mitä tarvitsen, on koko huoneen lattia täynnä paperia, liimaa, saksia, kaikenlaista) ja keskeneräisestä kollaasityöstä. Sormet syyhyäisi sitä tekemään, leikkaamaan ja liimaamaan, mutta jos vielä menen tekemään en malta lopettaa tarpeeksi aikaisin jotta saisin nukuttua.
Olen nukkunut kuitenki ihan hyvin. Viime yönä vähän vähemmän, heräsin tavallista aikaisemmin, laitoin kahvin tulemaan ja aloin piirtämään. Aivan samoin kuin viime syksynä. Yleensä tuskailen ja käynnistyä hitaasti jopa epätoivoisesti. Pari tuntia taiteilin ennen kuin palasin normaali elämään, tein kotitöitä, siivosin koko asunnon, kävin kaupassa ja lenkillä. Tulin taas taiteilemaan, parin tunnin kuluttua laitoin ruokaa, söin, juttelin Jn kanssa tunnin puhelimessa (netin kautta ilmaista), taiteilin vähän samalla. Leikkasin kuvia ja värejä seuraaviin inspiraation kohteisiin, kunnes yhdeksän aikaan lopetin. Kellon ympäri olin täydessä touhussa. Ja nyt kirjoitan. (En muuten ikinä lue vanhoja kirjoituksiani, kuten maalaukset pysyvät kaapin hyllyillä)
Vähän olen telkkaria kuunnellut, enemmän selaillut nettiä "Collage Art" kohdista : )
E tekee koulujuttuja, ei ole viikkoon tehnyt mitään, koulussa on käynyt joka päivä, mutta mitään tehtäviä ei ole tehnyt eikä lukenut. On jäänyt aika pahasti jälkeen kursseista ja muutaman joutuu varmaan jättämään pois, kuten viime jaksossakin. Tiputtautuu kurssilta pois kun tietää ettei enää pääse sitä läpi, tehtävät jäänyt samoin kokeisiin lukeminen. Harmittaa ja huolestuttaakin vähän. On väsynyt ja stressaantunut. Ei saa unta, koulussa on levotonta, ei jaksa eikä motivoi. Viime vuosi (lukion eka) meni tosi hyvin, oli innostunut ja motivoitunut ja keväällä keskiarvo oli parempi kuin ikinä ennen.
Varattiin muuten se aika koulupsykologille mutta meni ohi, E oli oikeana aikana odottamassa oven takana mutta mitään ei kuulunut. Jätin viestejä psykologille joka sitten ilmoitti ettei aikaa oltu varmistettu. Nyt psykologi jää kuulemma koululta pois, uusi tulee jossain vaiheessa. Kysyi E.ltä että saako antaa numeronsa uudelle psykologille. Siihen se jäi. Milloin lie sitten tulee. Ja onko pojalla vielä motivaatiota. Herkkää ja hienovaraista.
Varsinkin se miten suhtaudutaan. Melkein seitsemäntoista vuotiaalla on tietysti oma vastuunsa siitä mitä tekee ja mitä valitsee, oman mielipiteeni olen esittänyt ja yritän olla tukena (en kuulemma osaa) ja J auttaa (mulle lukion tokan aineet ja aiheet ei sano mitään, en ymmärrä). Silti, vaikka jättäisi lukion kesken ja päättäisi tehdä jotain muuta, ei se olisi mulle mikään kriisi (se jos jäisi vaan kotiin olisi..), vaikka on fiksu ja pärjää tosi hyvin monissa aineissa, ei lukion käyminen ole mikään ehdoton. Onhan sitä muitakin vaihtoehtoja. Kunhan on itse tyytyväinen ja onnellinen.
J on ollut nyt viikon Texasissa. Vähitellen olen taas tottunut, ei tunnu oudolta ja epätodelliselta vaan olen ihan viihtynytkin. Nukunkin yksin ihan hyvin. Alussa oli ahdistava olo mutta nyt toiseen suuntaan. Ehtii tehdä omia juttuja enemmän. Tunnin puheluja kyllä soitellaan joka päivä (netissä : )
Ps. Nyt E sai yöllisen läksyjentekohepulin. Kävin lukemassa just englannin esseen aiheesta alkoholi :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti