Koukussa

Jäi Facebookin puolella positiivisuus haasteen pitäminen pariin päivään, ei sillä ettei niitä positiivisia ajatuksia ja pieniä arkisia hetkiä olisi joka päivä, arvokkaita joka kerta, mutta nyt on muuten ollut aika huolestuttavaa ja paljon aikaa päivästä jo parin päivän ajan on mennyt läheisen ihmisen huolten kanssa ja olen konkreettisesti ollut puhelimessa kiinni sen minkä olen ehtinyt. Puheluita ja viestejä tulee paljon. Akuutti tilanne.

J.n vanhemmilla on ollut perhekoti neljäkymmentä vuotta, nyt ovat lopettaneet kun viimeiset lapset ovat lähteneet kotoa ja vanhemmat jääneet eläkkeelle. J.llä on sisaruksia niin paljon ettei aina osaa laskea että kuinka monta. Tai millä tavalla laskettuna, lapsia, jo melkein aikuiseksi tulleita kun oli vasta pieni (osa lapsista oli huostaanotettu vasta teini-ikäisenäkin). Neljä J.tä nuorempaa, itsekseen asuvia ja aikuisia nyt kaikki. Vaikeaa on ollut kaikilla, eikä kukaan ihan täysin pärjäävä ole, kaksi asuu pysyvästi mielenterveyskuntoujien kodeissa. Lapsia on huostaanotettu. Puolisoja kuollut. Useiden biologiset vanhemmat ovat kuolleet ennen aikojaan, viinaan, huumeisiin, mielenterveysongelmiin. Useilla huostaanotetuilla, näillä J.n sisaruksilla, monia sairauksia, vanhempien raskausaikaisen viinanjuonnin aiheuttamana FAS-syndrooma. Mielenterveysongelmia, autismia. 

Surullista miten nopeasti asiat voivat kääntyä ihan sille huonoimmalle puolelle. Lapsi jätetty hakematta hoidosta katoamistemppuja, sekoilua. Valehtelua ja rahan pummaamista. Päihdeongelmaisia miehiä (yhdestä eronnut nyt toinen heti perään). Mies tärkeämpi omaa lasta.

Yhtäkkiä on lapsi sijoitettu, huumeseulat positiivisia, napit vastakkain lastensuojelun kanssa ja meille ja lapsen siskolle (jossa lapsi on nyt sijoitettuna) eri jutut, pussiin itsensä puhumista ja melkein täyttä tunteettomuutta ja epärealistisuutta, kieltoa. Valehtelua. "Kaikki on vastaan".

Olen yrittänyt kuunnella, jutella, kirjoittaa viestejä kannustaa, "menee kaikki ihan hyvin". Kaikki valuu kuin vesi kamelin selästä ja vastaukset on joka kerta erilaiset. Vähitellen tilanne on mennyt pahaksi, ensin sitä miettii epäilee ja sitten se on jo selvä asia, asiat olleet niin jo ties kuinka kauan. Raivo sääli ja suru. Enkä usko että kaikki menee ihan hyvin. Pelottaa ja huolestuttaa tuleva.

On surullista tietää ja ajatella neljä vuotiaan ihmettelevän missä äiti on. Onneksi saa alkuun olla tädillään, muttei tietoa kuinka kauan. Itse lupauduin olemaan taustajoukoissa jos tarvitsee apua. Ajatus viedä läheisen lapsi vastaanottolaitokseen on hirveä. Puhtaiden huumeseulojen odottaminenkin on pitkäpiimäistä hommaa. Nyt on kuukauden mittainen ensimmäinen sijoitus käynnissä.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijä tulee soittamaan minulle ja J.lle erikseen tässä lähipäivinä. Ollaan ainoat läheiset joiden yhteystiedot halusi antaa kun kävi tänään juttelemassa lastensuojelussa. sosiaalityöntekijä oli ollut kuulemma "ärsyttävä ja ylimielinen". Sanoin että kannattaisi yrittää olla mahdollisimman yhteistyöhaluinen. Ei se siinä vaiheessa kai enää onnistu kun on tuohon tilanteeseen joutunut. Meille avautuu usein (paitsi nyt on vaikea tietää mikä on totta ja mikä ei), ollaan käyty kaupasta jugurttia ja banaaneja kun poika on ollut kipeä ja kuumeessa, viety kuumeläkettä, käyty yhdessä kaupassa. Ollaan lainattu rahaa. Enää ei lainata.

Mitä sitä voi sanoa sosiaalityöntekijöille joilla on huostaanoton pyörät lähteneet pyörimään. Nyt jo alustava sijoitus tehty. Voiko sanoa mitä oikeasti ajattelee, että ei voi luottaa lapsen äitiin yhtään, enkä pidä sopivana huolehtimaan lapsestaan. Tässä kunnossa, aikaisemminkin niin ja näin. Rahaa ei ole eikä ruokaa kaapissa. Lapsi aina kipeä. Miten voisi sanoa että ihan hyvin niillä menee, oikein hienosti. Mikä tilanne. Molemmat vastaukset on huonoja. Huostaanotetun aikuisen lapsen huostaanotettavaksi tuleva lapsi.  

Ps. 

Katsoin illalla koneelta kaksi jaksoa uudesta "Koukussa"-sarjasta. Hyvin on teemaan sopiva nyt. Ihan katsottavan tuntuinen sarja.