Yökuulumisia

Eipä tule uni sitten niin kuin vähän pelkäsin. Kello on 02.26 ja ihan pirteänä. Sängyssä silmät selällään. Ärsyttää! Yritin saada unta tunnin, ei onnistunut. Lääkkeet niin kun pitääkin, ei mitään vaikutusta, paitsi mitä Litosta tulee hetki ilta-annoksen jälkeen vähän pönttö olo, semmoinen "mee nukkumaan". Ohi meni sekin sitten. Valvotaan sitten. Herätys on kello 07.30, melkein olisi sama valvoa sinne asti. En kyllä pysty. Enkä voi ottaa enempää lääkettä, sitten en ainakaan heräisi. Herään aina herättelemään poikaa kouluun, osaa itsekin (vaihtelevasti) mutta haluan silti. 

Silloin tällöin on sellaisia aamuja etten herää ja silloin on niin tunkkainen huonoäitiolo ettei se mene ohi ainakaan sen päivän aikana. Istun tukka pystyssä (tai mulla hankautuu sellaiseksi takkumyttykikkuraksi) kahvikupin vieressä kuin mikäkin peikko-akka. Eikä se ole hauska olo tai näky.

No mikä pitää hereillä, nyt en miettinyt maalauksia (paitsi äsken kun kävin syömässä pari leipää kun ajattelin sen ehkä väsyttävän) vaan ihan tätä maailmanmenoa, lievä maailmantuska näin vaihteeksi. Aina se on olemassa enemmän tai vähemmän, nyt viime päivinä enemmän. Pidin muutaman päivän pienemmällä uutisvirtaa ja tietotulvaa, etten olisi niin kovasti lähtenyt taas kaikkea suremaan ja pelkäämään. Nyt se ei ole onnistunut oikein. Eiliset Pariisin tapahtumat taas ravisteli mieltä. Yli sata kuollutta yht äkkiä, illanvietossa. Hienoissa paikoissa keskellä Pariisia. 

On vähän arveluttavaa että tietyissä maissa asuvien ihmisten kohtaama terrori olisi jotenkin eriarvoista. Monista muista terrori-iskuista ei puhuta mitään uutisissa, eikä paljon missään. Mutten lähde vertailemaan. Kaikki on yhtä hirveää. Jokaisen ihmisen jonkun toisen riistämä henki on liikaa. Maantieteeseen katsomatta.

Tänä yönä mietin uutista missä ilmoitettiin Ranskan pommittavan Syyriaa nyt oikein super pommituksin. Miten hirveää. Seuraan netissä Sky News uutiskanavaa ja siellä seurataan "tuntitunnilta" (erittäin huono uutislähde maailmantuskaiselle minulle) tapahtumia. Oli oikein videota miten nämä super pomittajat lähtivät kiitoon tulivana perässä. Näitä jäin sitten miettimään.

Ei ole maailmantilalla enää paljon paranemisen edellytyksiä. Ei kai ihmisiä voi tappaa ja ajatella että "nyt se loppuu kun saadaan joku porukka hengiltä".  Vaikealta tuntuu. Ihan kauheeta. Pelottavaa. Surullista. Poliitikot riitelee ja riehuu ajankohtaisohjelmassa. Usko ja luotto on mennyt ajat sitten. Mietin että miten rauhassa täällä saa olla (ainakin tässä just nyt), katselin verhon raosta ja ajattelin niitä superpommituksia. Siellä jossain Syyriassa. Siellä ei varmaan ole kovin rauhallista.

Täällä on ihan hiljaista. E oli muuten perjantai-iltana kaupungilla, keskellä Helsinkiä, Rautatientorin metroaseman aukiolla. Siellä oli hirveä määrä pommi-poliiseja, varustautuneena jykevämpiin asusteisiin, kilpiin ja suojalaseihin. Tekivät ruumiintarkastuksia joillekin tummille miehille. Varmaan joku pommiuhkaus ollut, ei siellä joka päivä kilvet kädessä kuljeta. Jo tuokin tuntuu kauhealta; nuoret on illalla kaupungilla, poliisit partioi täysissä vermeissä ja tekevät tarkastuksia. Tunnustelevat onko miehillä pommit paitojen alla. Eihän tuollaista pitäisi olla. Muuttuuko tuollainen ihan tavalliseksi jos sitä näkee nuoret tässä ja tulevaisuudessa. Silmät tottuu. Netti täynnä videoita missä huudetaan mitä sattuu, mitä  kaikki somenuoret tottakai katsovat. Vaikea olla näkemättä. Kauheaa olisi tuollaiseen tottua. Sotaisaan toraisaan. Pitääkö tässä kohta muonavarastoa kerätä kotiin.

Kello on nyt 03.07, neljä ja puoli tuntia aikaa herätykseen. 

Aamulla kello 12.08. 

Eipä ole taas hääviä. Nukuin yli E.n kouluunlähdön ja heräilin vasta reilu tunti sitten. Nyt on se istun kalpeana hiljaa kahvikupin vieressä. Ehkä tämä taas tästä lähtee. Jotain voisi taas näperrellä. Sitä ennen pitää selvitä kauppaan ja apteekkiin (se on inhokki homma)

Olen muuten huomannut että silloin kun kivat asiat rullaa mielessä paremmin, tulee herkästi myös huoli, tavallaan se huolipuoli aktivoituu myös. 

Mutta nyt tähän päivään : )