torstai 22. lokakuuta 2015

Torstai

..päivä kuvina.
Ajattelun tehdä tällaisen kuvakollaasikertomuksen nyt tästä alkaneesta torstaipäivästä. Kun tämä puhelin yhtenään kädessäni on, yritän muistaa kuvata, ja kirjoittaa. Tekemistä tämäkin, enenmän kuin pelkkä nettisivulta sivulle vaeltelu. Silmät on iltaisin kipeät liiasta netin tuijottelusta.


Tänään heräsin jo kello 05.50. Nukahdin vaikeasti ehkä yhden aikaan, herätäkseni kesken unen; tällä kertaa ihan hyvä niin, muistin unen, mikä on jo sinällään ihme, mutta se naurettavan nolo-olo jäi onneksi taakse. Olin unessa esiintymässä jossain ajankohtaisohjelmassa, jossa en saanut sanottua yhtään mitään. Onneksi se oli unta, tositilanteessa en puhu mitään missään. Inhoan omaa ääntäni, eikä ryhmätilanteissa ole sellaista ajatusta päässä minkä sanottua saisin. 
Inhoan myös huonoja (lääke-)unia jotka eivät lepoa kunnolla tuo. En muista koska olisin nukkunut hyvin, tai lääkkeettä.

Ylhäällä kuvat aamukahvista, lääkearsenaalista joista kahdesta ylimmästä tulee pari tablettia aamuin illoin otettua. Sohvalla loikoilua ja tyhjä kalenteri.


Päädyinpä yllättämään itsenikin ja huomasin suihkun jälkeen vetäväni jumppavaatteita päälle (taas, tiistainakin olin, mutta tämän vuoden liikuntaharrastukset -kävelylenkkejä lukuunottamatta, voi laskea kahden käden sormilla )
Vaikka heräisin kuudelta ja tiedän lähteväni johonkin tiettyyn aikaan jollekin menolle, oli välissä kaksi tai viisi tuntia, en osaa tehdä mitään järkevää siinä välissä! Kuljeskelen vaan täällä kotona. Yleensä en saa syötyäkään mitään. Jännittää kaikki. Nyt vähän vähemmän, ei tärise ja hikoa kädet, pistele ja puutuile. Nyt koitan siedättää itseäni (tämän viikon päätös, jonka ehkä kumoan kohta..) ja mennä jonnekin missä on muita ihmisiä, ilman että tarvitsee avata suutaan. 

Emililtä oli jäänyt matikankirjat ja laskin kotiin ja varaudun viemään ne samalla reissulla.


Jumpassa käyty; pilateksessa. Nyt on pehmeämpien lajien aika (pari viikkoa olen käynyt kerran viikossa venyttelyssä), en jaksa enkä tunne mukavaksi mitään raskaampaa riekkumista, aikansa niilläkin, muttei nyt. Kotona teen joskus joogaa levyltä omissa oloissani. Sekin on ihan mukavaa mutta harvoin maltan sen pariin pysähtyä. 

Yllättävän raskaalta tuntui tunti, lihakset todellakin muistutti olemassaolostaan. Tuttu sali ja vanhaa kuntoa ehkä vielä olemassa vähän, niin selvisi tuostakin (olen ollut jo yli 10 vuotta tuon kuntokeskuksen jäsenenä. Uutena harrastuksena tuskin tulisi mentyä/aloitettua)

Päivä on vasta puolessa ja tuntuu että tekemistä on ollut jo kokonaisen päivän verran, tai enemmänkin. Nyt vaaka-asennossa. Toivoisin malttavani lukea, kirjoittaa kirjeitä muttei taas onnistu. Harmittaa. En saa juonesta kiinni tai sitten ei vaan kiinnosta, se lukeminen. Kirjoittaminen taas ei onnistu kun en malta keskittyä. Joka päivä suunnittelen, mutta harvoin onnistuu. Se tuttu vieraudentunne myös vaikuttaa asiaan ja vaatii aina oman ryhtymisensä että tunteen yli pääsen. Heti kirjoittamaan päästyäni tulee asiaa sivukymmeniä huomaamatta ja helposti.

Omia tarinoita on tullut luettua niin paljon ja niitä  pyörittelen. Niistä kirjoitan erikseen. Nyt kun olo on hiukan toimivampi (kuin esimerkiksi viime viikolla kun Joonas tuli päivällä kesken töiden "ruokkimaan" minut. En jaksanut pukea päälleni moneen päivään) kun en ole ihan niin seisahduksissa, pyörii asiat mielessä myös nopeammin. Aika ikävästi. 


Kävin päiväsaunassa. En juuri koskaan käy mutta nyt menin. Makoilin pari tuntia nihkeissä ja kylmissä jumppavaatteissa sängyllä ja sohvalla vaihdellen ja kuuntelin puhetta radiosta. Kylmä ja epämukava oli tuli ja lämpöä tarvitsin. Rentouttavaa oli saunoa yksin, hiljaisuudessa, yksin kotona. 

Kuvissa makaan, eri kohdissa, tuttuja kohtia kotona. Tuttu maisema ikkunasta jonka ohi tulee monenmonta kertaa päivässä kuljetua ja katseltua ihmisiä (mun elämä on oikeasti kuin ihan vanhan -huonosti kulkevan- vanhuuseläkeläisen elämää. Tutkimuksissa -joista pitää myös kirjoittaa enemmän- toimintaterapeutti näin sanoi. Ei ole kuulemma "parhaassa iässä olevan naisen elämää tämä mun elämä". Uskon ettei ole, mutten että olisin parhaassa iässä. Viidettä vuotta jo tätä kotiin erakoitunutta elämää. Itse menemättä minnekkään. Silleen aina tai säännöllisesti. Ikkunasta katselemassa, lehtien lentelyä tänään. 


Iltasella, ruoanlaittamista; tällä kertaa hernekeittoa purkista, tavallista lihalla ja toinen kasvisversio. En jaksa joka päivä laittaa ruokaa (eilen tein ihan itse kasvislasagnea!) ja nyt vain lämmitys. Aina on väärää ruokaa jokatapauksessa. Yhdessä silti (valituksesta huolimatta) syödään aina ja ihan joka päivä, ainakin tämä päivällinen, usein myös iltapala. Arvostan! Poika (16v) kertoi että useat kaverinsa ihmettelevät näitä "ruoka-aikoja", harvassa perheessä kai syödään samaan aikaan ja yhdessä. Ainakin näin kuulemani mukaan.
Jälkiruoaksi Joonas toi jäätelöä (varmaan kun kuuli mitä on ruokana ; )

Nyt vielä illemmalla sohvalla istumista ja telkkarin kuuntelua. Usein haaveilen pitäväni telkkarin kiinni koko illan, tai katsovani vaan yhden ohjelman ja sulkevansa telkkarin. Avaan puhelimen netin, ja kuuntelen telkkaria. Voi Huoh!
Äsken katselin vanhoja valokuvia ja täällä ne on nyt pitkin lattiaa leviteltyinä.


Yllä taas tämän illan kuvatut. 

Tänään on ollut tavallista toimeliaampi päivä, se jumppa ja sauna. Siivota olisi pitänyt, olisin halunnut lukea, kirjeisiin vastaaminenkin on monta kertaa päivässä mielessä. Aika kauan olen ollut hereillä jo, mutten osaa ikinä mennä ajoissa nukkumaan. Eikä väsytä. Olen liian levoton että tuntisin itseni väsyneeksi, lääkkeellä vaan on itsensä nukutettava. Mutta ihan hyvä päivä silti. 

Hiljaiseloahan tämä vaan. Nyt ei itketä ajatus siitä, millä ihmeellä saan huomisen päiväni täytettyä. Suunnitelmissa ei ole mitään, mutta ehkä yllätän itseni huomennakin jollain, kuten tänään harvinaisella liikuntainspiraatiolla.

Hyvää yötä !







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti