perjantai 20. toukokuuta 2016

Parin viimeisiään maalaukset tännekin niin pysyy sivun päivittäminen nyt vähän tuoreempana kuin hetkeen :)
Nyt on mennyt pari päivää Ilzen kanssa touhutessa, paljon ulkoilua ja päiväunia. Meinaa väsyttää minua kun en ole tottunut paria kolmea tuntia päivässä olemaan ulkona! Kolme neljä ulkoilukertaa tulee päivässä, vähemmälläkin pärjäisi mutta kiva tuolla on mennä. Metsäpoluilla kun ei päivällä paljon muita liiku on aika ihanaa ja rentouttava ulkoilla. Luonto on nyt ihan parhaimmillaan ja linnut laulaa. Eilen istuttiin kallioilla rannalla. Vähän panikoin käärmeitä :( Uutelassa on kyitä ja niitä katselen nyt silmä tarkkana. Onneksi ei ole nyt näkynyt.
Yhtenä päivänä yksin kävelyllä ollessa näin kyyn, ensimmäisen kerran ikinä muistaakseni. Heinikossa meni, näytti aika paljon kuivalta puun oksalta, harmaa ja mustaa sahakuviota. Pienempi on kuin kuvittelin. Hyvä ehkä että näin sellaisen ja tiedän miltä näyttää niin tiedän Ilzen kanssa niitä varoa. Koiralle kyyn pisto on paljon vaarallisempi kuin ihmiselle. On melkein kymmenen kertaa kevyempi  kuin keskiverto ihminen ( noin 7 kiloa ). Keväällä nuo kyyt on vielä myrkyllisimmillään.

Joka päivä olen silti maalannut, tuollaisia nopeita pieniä töitä nuo ovat ( noin 40x30 cm) eikä niissä kovin kauan nokka tuhisee : D Olisi jännä kokeilla joskus jotain suurempitöistä, ja suuremman kokoista työtä! Kotona maalatessa ei voi järin suuria tehdä. Olen tosi nopea ja suurpiirteinen ( yleensä ) maalaamisessa ja äkkiä tulee valmista : ) En malttaisi hidasta ja pikkutarkkaa varmaan tehdä.

Kesäkuun 2.-4.6 on se Mielentaide- yhdistyksen taidenäyttely johon osallistuminen on mun osalta nyt varmistunut. Kahdeksan taulua saan sinne näytille, aika hyvin siis kun pienestä näyttelystä on kyse. Kerran kahdessa vuodessa järjestävät ison näyttelyn jossa on satakuntakin taulua, tuolla vaan pari- kolmekymmentä. Iso homma siinä On parin päivän takia, mutta jostain se on aloitettava. 
Myyrmannissa on, samalla siellä on muutakin ohjelmaa, ravintoloiden avajaisia ja jotain muuta niin väkeä on ehkä enemmän liikkeellä. Sain pyynnön kirjoittaa jutun näyttelystä ja omasta osuudestani ( tulen uutena yhdistyksen suoraan näyttelyn kautta : ) ja jossain se julkaistaan (ehkä?) en muista missä : D Emiliä ehdotin alustavasti ottamaan valokuvia näyttelystä ja -alustavasti- lupautuitkin. 
Mulla ei ole kuin kaksi lasikehystä taululle, pitää siis hankkia kuusi lisää.. On siinä mutta Ikeasta saa edullisesti, kunnolliseen kehystykseen on aika -ehkä joskus myöhemmin : ) Hyvät nuo kympin kehyksetkin!

Lähden nyt kauppaan , käyn ostamassa ilzelle harjan : ) -oli niin siisti meille tullessaan, oli pesty ja kiva olisi pitää siistinä edelleen-ja sitten jatkuu ulkoilut! Punkkitarkastuksen koitan tehdä aina illalla. On niin puhtaan valkoinen niin kaikki tummat pisteet luulisi näkyvän. 

Sellaisia koira- ja taiteilu kuulumisia nyt. 
<3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti