Ei mulla ole tälle viikollekaan yhtään mitään, ei mitään sovittua, eikä kyllä kiinnostaisi yhtään sopiakaan.. Ja jos sopisin, peruisin sen 99% todennäköisyydellä. Joten en tee mitään. En ainakaan sovi, enkä lupaa. Eikä huvita. Aamulla sain itseni raahattua ulos kotoa ja lähdin jumppaan. Olo oli kyllä niin surkea, että houkutelevasti auki jätetty, sekainen ja lämmin sänky olisi kyllä houkutellut enemmän, kuin harmaana ja sumuisena vihmova marraskuinen aamu. Mutta sain lähdettyä. Vaikka käytinkin lähtemiseen pari tuntia (mennäkkö vaiko eikö mennä, mitä mä paan päälle, olen kamalan näköinen, silmät ja naama turvonneena (viikonlopun reippaasta kyynelten vuodatuksesta ja epäterveellisestä ruoka - ja juomavaliosta), vanhan, köyhän, nukkavierun näköinen.. Ja kaikki katsoo miten surkea vanha masentunut syrjäytynyt onneton tyyppi tuolta tulee.. Koko ajan mieli heittää kapuloita rattaisiin, mutta silti mene ja heitän kapulat menemään. Menen, vaikka raskaalta ja aika turhalta tuntuu. On mullakin elämä.
Päivät raahautuu mitään sen kummempaa tekemättä. Ihmeen vähän sitä voikin tehdä.. Päivällä nukahdin hetkeksi, puoli uneen, en halua ikinä nukkua kun E. tulee koulusta. Joku järki se on oltava, ja jotain rajaa.. Muttta näin nää menee. Kohta ehkä syödään. Illalla ehkä käyn kirjastossa, apteekissa pitää ainakin käydä. Kai tämä tästä. Tämäkin päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti